Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Turvalasi osti Tambestin liiketoiminnan

Suomen Turvalasi Oy on ostanut taivutetun arkkitehtuurilasin valmistamiseen erikoistuneen Tambest Oy:n liiketoiminnan maanantaina 25. elokuuta allekirjoitetulla sopimuksella. Tambestin liiketoiminta siirtyy Suomen Turvalasille syyskuun alusta.

Suomen Turvalasi Oy on ostanut taivutetun arkkitehtuurilasin valmistamiseen erikoistuneen Tambest Oy:n liiketoiminnan maanantaina 25. elokuuta allekirjoitetulla sopimuksella. Tambestin liiketoiminta siirtyy Suomen Turvalasille syyskuun alusta.

image

Karkaistun ja laminoidun tasolasin valmistamiseen sekä vaativien turvalasirakenteiden urakointiin erikoistuneen Suomen Turvalasin toimitusjohtaja Tapio Törrösen mukaan yhtiön tuotevalikoima kattaa Tambestin oston jälkeen kaikki turvalasituotteet.

Tambest työllistää Pirkkalassa 18 henkilöä ja sen tämän vuoden liikevaihto on 3,0 miljoonaa euroa. Yhtiön valmistustoiminta jatkuu Pirkkalassa. Suomen Turvalasilla taas on tuotantolaitos Forssassa ja myyntikonttori Tampereella. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 63 henkilöä. Liiketoimintakaupan jälkeen ensi vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 14,0 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä yli 80 henkilöä.

Törrösen mukaan liiketoimintakauppa mahdollistaa Suomen Turvalasin tasolasituotteiden viennin kasvattamisen, sillä Tambestin tuotannosta yli 70 prosenttia menee vientiin. Tambestin toimitusjohtaja Hannu Lahtinen puolestaan sanoo liiketoimintakaupan vahvistavan suomalaisen erikoisosaamisen ja korkeajalosteisten turvalasituotteiden markkina-asemaa vaativilla eurooppalaisilla markkinoilla.

Törrönen lupaa Suomen Turvalasin pysyvän viime vuosien kasvu-uralla myös lähivuodet.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen Turvalasi osti Tambestin liiketoiminnan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat