Ympäristöministeriö kiristää energiamääräyksiä vastoin asiantuntijanäkemystä
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) sanoo, että muutokset rakentamismääräyksiin on tarkoitus antaa jo maanantaina. Ministeriö ei kuunnellut Tampereen teknillisen yliopiston asiantuntijoiden varoituksia määräysten kiristyksen aiheuttamista home- ja kosteusriskeistä vaan pitää alkuperäisen esityksen lähes sellaisenaan voimassa. Ainoastaan hirsitaloteollisuus saa odotetusti poikkeusluvan.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) sanoo, että muutokset rakentamismääräyksiin on tarkoitus antaa jo maanantaina. Ministeriö ei kuunnellut Tampereen teknillisen yliopiston asiantuntijoiden varoituksia määräysten kiristyksen aiheuttamista home- ja kosteusriskeistä vaan pitää alkuperäisen esityksen lähes sellaisenaan voimassa. Ainoastaan hirsitaloteollisuus saa odotetusti poikkeusluvan.

”Pysymme aiemmin asetetussa raamissa, eli näitä määräyksiä kiristetään kutakuinkin kolmellakymmenellä prosentilla”, määrittelee Vapaavuori. ”Kuitenkin sillä poikkeuksella, että jatkossa hirsitalojen osalta kiristysprosentti on hieman alle kahdenkymmenen”, hän sanoi eduskunnan budjettikeskustelussa YLE Uutisten mukaan.
Rakennuslehdelle antamassaan hastattelussa Vapaavuori torjuu näkemyksen, jonka mukaan ministeriö ei olisi ottanut TTY:n kritiikkiä huomioon. Kritiikin vaikutuksesta kiristystasoksi tuli 30 prosenttia eli alaraja kaavaillusta 30-40 prosentin kiristystasosta, hän sanoo.
Vapaavuori myöntää, että TTY:n tutkimuksen jälkeen ministeriö halusi pyytää VTT:ltä lausunnon TTY:n raportista. Hän kuitenkin kiistää arvion, että VTT:n lausunnolla ja arvovallalla olisi haluttu manipuloida julkista mielipidettä.
Rakentamismääräysten tiukentamista on valmisteltu Suomessa vuoden ajan. Liikkeelle lähdettiin sillä, että ministeri itse ilmoitti kiristävänsä määräyksiä 30-40 prosentilla. Vasta tämän jälkeen ryhdyttiin pohtimaan, voiko kiristys johtaa samanlaisiin kosteusvaurioihin kuin mitä tapahtui 1970-luvulla, kun energiamääräyksiä kiristettiin kertarysäyksellä.
Tammikuussa ministeriö tilasi Tampereen teknilliseltä yliopistolta laajan tutkimuksen siitä, voidaanko kiristys tehdä ilman, että rakenteiden kosteustekniset riskit kasvavat. TTY ilmoitti marraskuussa, että ei voida. Se ilmoitti perusteellisessa raportissaan, että turvallinen kiristystaso on vain puolet esitetystä.
12.11. päiväämässään tiedotteessa ministeriö ilmoitti käyvänsä tarkoin läpi TTY:n esittämät näkökohdat ja hyödyntävänsä niitä säädösvalmistelussa, mutta jo 28.11 se tilasi asiasta lausunnon VTT:ltä. Tämä päätyi seitsemässä työpäivässä päinvastaiseen johtopäätökseen eli että mitään ei tarvitse perua.
Pelkkä eristepaksuuden kasvattaminen ei VTT:n neljän tutkijan kirjallisuuskatsauksen mukaan lisää jo tunnettuja kosteusriskejä. Tämän lausunnon ministeriö kiirehti julkistamaan merkittävänä tutkimustuloksena lehdistölle. Tiedotteessa jopa korostettiin, että kosteusongelmat voivat jopa vähentyä, jos matalaenergiarakentamisen johtaa nykyistä parempaan suunnitteluun ja rakentamisen laatuun. Sitä ministeriö ei kertonut, miksi se tähän johtaisi, kun TTY:n mielestä rakentamisen ja suunnittelun riskit nimenomaan voisivat kasvaa, kun siirrytään rakenteisiin, joista ei ole kokemusta. Itse raportin ministeriö jätti julkistamatta.
”Asiantuntijat ovat kosteus- ja homeriskeistä erimielisiä”, oli Vapaavuoren selitys YLEn Uutisten mukaan sille miksi kritiikkiä ei tarvitse ottaa huomioon. Rakennusalan asiantuntemuksessa TTY voittaa kuitenkin VTT:n jo pelkästään määrällisesti vertailtuna suhteessa 12-1. TTY:n tutkimuksen takana oli 12 rakennusalan huippuasiantuntijaa, muun muassa kaksi professoria ja kaksi tohtoria. VTT:n lausunnon takana oli vain yksi henkilö, jolla oli rakennusalan perustutkinto. Monet muutkin kuin tamperelaistutkijat pitävät VTT:ltä pyydettyä lausuntoa pelkkänä poliittisena manipulaationa, jolla haluttiin torjua kritiikki. Vapaavuoren mielestä tällainen päänuppien laskeminen ei ole tarpeen.
TTY:n johtopäätös oli: ”Rakennusosien lämmöneristyksen lisääminen heikentää rakenteiden kosteusteknistä toimintaa ja joissakin tapauksissa myös rakenteiden lämpöteknistä toimintaa. Lämmöneristyksen parantaminen viilentää rakennuksen ulkovaipan ulko-osia, jolloin homeen kasvu ja kosteuden kondensoitumisriski niissä lisääntyy. Valtaosa asiantuntijaryhmämme jäsenistä ei näe järkevänä nyt kaavailtua 30-40 prosentin lämmöneristysmääräysten kiristystä. Järkevänä pidetty kiristystaso on ollut karkeasti ottaen noin puolet tästä.”
VTT tyrmäsi tämän lausumalla: ”Kosteustekninen toimivuus ei aseta rajoituksia lämmöneristystason parantamiselle 30-40 prosentilla nykyisiin rakentamismääräyksiin verrattuna. Muutamien yksittäisten rakenneosien valinta matalaenergiakohteisiin edellyttää erityistä asiantuntemusta ja tarkkaa suunnittelua.”
Koko prosessissa jäi mietityttämään muun muassa se, miksi ministeriön tunnetusti hyvin LVIS-asioihin perehtyneet virkamiehet tuhlasivat aikaa ja rahaa TTY:n tutkimukseen, jos tuloksia ei ollut tarkoitus ottaa vakavasti.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ympäristöministeriö kiristää energiamääräyksiä vastoin asiantuntijanäkemystä”