Kokeile kuukausi maksutta

Oulun läänissä käynnistyi rakennustyömaiden työturvallisuuskilpailu

Oulussa on järjestetty tänään 20. päivä tammikuuta Oulun läänin alueen rakennustyömaiden työturvallisuuskilpailun avajaisseminaari. Vuoden 2009 kilpailuteemana on ”Suojavälineiden oikea käyttö”.

Oulussa on järjestetty tänään 20. päivä tammikuuta Oulun läänin alueen rakennustyömaiden työturvallisuuskilpailun avajaisseminaari. Vuoden 2009 kilpailuteemana on "Suojavälineiden oikea käyttö".

”Rakennusalan työturvallisuuskehitys on ollut viime vuosina erittäin huolestuttava. Työtapaturmien kokonaismäärä on noussut. Myös tapaturmien määrä suhteutettuna tehdyn työn määrään on valitettavasti jonkin verran noussut”, toteaa kilpailun avausseminaarissa puhunut Pohjois-Suomen työsuojelupiirin piiripäällikkö Pentti Pekkala.

Pekkala löytää jotain myönteistäkin, sillä erityisesti suuret valtakunnallisesti toimivat rakennusalan yritykset ovat pystyneet viime vuosina parantamaan omaa työturvallisuustasoaan. Eniten ongelmia on pienten ja keskisuurten yritysten työmailla.

Suomen rakennusalan työtapaturmien taajuus oli vuonna 2000 noin 78 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden ja vuonna 2007 taajuus oli ennakkoarvion mukaan noin 83. Rakennuksilla on viime aikoina kuollut kymmenkunta työntekijää vuodessa. Pohjois-Suomen rakennustyömaiden työtapaturmakehitys on seurannut suunnilleen koko maan kehitystä.

”Rakennustyömailla sattuneiden työtapaturmien kokonaismäärä on noussut tasaisesti viimeisten viiden vuoden aikana, vaikka eräät alan suuret yritykset ovat saaneet sekä työtapaturmien määrän että niiden taajuuden vähenemään”, sanoo valtakunnallisen rakennusalan työturvallisuusprojektin RaTuKen koordinaattori Anssi Koskenvesa.

Koskenvesan mukaan tavoitteena pitää olla nolla tapaturmaa kaikille työmaille. Hänen mukaansa parhaiden rakennusalan yritysten parhailta työmailta onkin jo näyttöä siitä, että kaikki tapaturmat ovat torjuttavissa.

”Nolla tapaturmaa -tavoite on rakennustyömailla aivan mahdollista. Esimerkiksi Skanskan Lapin läänin alueen työmailla ei sattunut viime vuonna yhtään poissaoloon johtanutta työtapaturmaa”, toteaa Skanska Talonrakennus Oy:n aluejohtaja Sakari Jämsä.

Skanska Talonrakennus voitti edellisen Oulun läänin rakennusalan työturvallisuuskilpailun. Yhtiön työmailla yksi esimiesten tärkeimmistä tehtävistä on nykyisin työturvallisuudesta huolehtiminen. Työturvallisuusasioiden hoidon taso vaikuttaa myös esimiesten palkan suuruuteen.

”Parhaissa yrityksissä sattuu enää alle 20 yli yhden päivän poissaoloon johtanutta työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Huonoimmissa poissaoloon johtaneita työpaikkatapaturmia sattuu lähes 200 miljoonaa työtuntia kohden”, sanoo Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö Ensio Pynninen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Oulun läänissä käynnistyi rakennustyömaiden työturvallisuuskilpailu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat