Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan yhtiötä epäillään pimeästä työvoimasta ja kuittikaupasta

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan talousrikosasiassa, jossa pääkaupunkiseudulla toimineen rakennusalan yhtiön epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa ja harjoittaneen niin sanottua kuittikauppaa vuosina 2003-2008. Toiminnalla on vältetty noin 1,8 miljoonan euron verot ja työeläkevakuutusmaksut.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan talousrikosasiassa, jossa pääkaupunkiseudulla toimineen rakennusalan yhtiön epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa ja harjoittaneen niin sanottua kuittikauppaa vuosina 2003-2008. Toiminnalla on vältetty noin 1,8 miljoonan euron verot ja työeläkevakuutusmaksut.

image

Yhtiön toiminnassa mukana olleiden epäillään liittäneen yhtiön kirjanpitoon perusteettomia aliurakointikuitteja, joilla on peitelty työntekijöille maksettuja pimeitä palkkoja ja tehty perusteettomia arvonlisäverovähennyksiä. Perusteettomia kuitteja on satoja ja niitä on kirjoitettu kymmenen yhtiön nimissä.

Esitutkinnassa on kuultu rikoksesta epäiltynä lähes 70 henkilöä. Päätekijöiksi epäillyt ovat suomalaisia, joista kolme on ollut vangittuna. Lisäksi useita henkilöitä on ollut pidätettynä ja kiinniotettuna. Asiassa on suoritettu useita kotietsintöjä, takavarikkoja ja vakuustakavarikkoja, jotka ovat kohdistuneet henkilöiden ja yhtiöiden omaisuuteen. Rikoshyötyä on saatu takaisin 230 000 euroa.

Tutkittavina rikoksina ovat olleet muun muassa törkeät veropetokset, törkeä työeläkevakuutusmaksupetos, törkeä kirjanpitorikos, törkeä velallisen epärehellisyys sekä useita rekisterimerkintärikoksia.

Viimeksi mainituissa tapauksissa yhtiöiden vastuuhenkilöiksi on ilmoitettu henkilöitä, jotka eivät ole millään tavalla osallistuneet yhtiöiden toimintaan. Esitutkintaa on hankaloittanut muun muassa se, että kaupparekisteriin ilmoitetut henkilöt ovat olleet ulkomaalaisia. Esitutkinnan perusteella on mahdollista, että he eivät ole edes tienneet vastuuasemastaan yhtiössä. 

Loppulausuntojen jälkeen asia siirtyy syyteharkintaan. Esitutkinta jatkuu vielä niiden pimeää palkkaa ottaneiden työntekijöiden osalta, joita koskien Uudenmaan verovirasto on tehnyt henkilökohtaista veropetosta koskevan tutkintapyynnön.

Useita rakennusalaan liittyviä kuittikauppaepäilyjä on tullut esiin parin viime vuoden aikana. Ohessa on linkkejä aiempiin tapauksiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan yhtiötä epäillään pimeästä työvoimasta ja kuittikaupasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat