Kokeile kuukausi maksutta

Ympäristökeskus valitti Pieksämäen Ideaparkin asemakaavapäätöksestä

Etelä-Savon ympäristökeskus on valittanut Kuopion hallinto-oikeuteen Pieksämäen kaupunginvaltuuston 9. kesäkuuta tekemästä päätöksestä, jolla valtuusto hyväksyi asemakaavan muuttamisen ja laajentamisen Pieksämäen Kontiopuiston kaupunginosassa. Päätöksen mukainen asemakaava mahdollistaisi noin 132 000 kerrosneliömetrin suuruisen kauppakeskittymän rakentamisen alueelle. Liikemies Toivo Sukari on suunnitellut rakennuttavansa alueelle Ideaparkin.

image

Ympäristökeskus vaatii valituksessaan, että kaupunginvaltuuston kaavapäätös kumotaan lain vastaisena. Valituksensa perusteena ympäristökeskus on esittänyt muun muassa, ettei Etelä-Savon seutukaava ole ollut lain edellyttämällä tavalla ohjeena asemakaavaa ja asemakaavamuutosta hyväksyttäessä. Kontiopuiston kaupunginosan eteläosa on seutukaavassa pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, kun valituksenalaisella asemakaavalla ja asemakaavamuutoksella alueelle on osoitettu liikerakennusten korttelialue.

Ympäristökeskuksen maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvan tulkinnan mukaan kaupallisen keskittymän toteuttamista ei voida perustaa seutukaavan vastaiseen asemakaavaan. Seutukaavasta voi erityisestä syystä poiketa yleiskaavalla, jos ympäristöministeriö antaa tähän suostumuksen. Ympäristöministeriö ei ole kuitenkaan antanut Pieksämäen kaupungille sen hakemaa lupaa poiketa seutukaavasta. Näin ollen ympäristökeskus katsoo, että asia on hankkeen seudullisten, maakunnallisten ja ylimaakunnallisten vaikutusten vuoksi selvitettävä ja ratkaistava ennen asemakaavaa maakuntakaavalla.

Etelä-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi toukokuussa Etelä-Savon maakuntakaavan, joka sisältää vähittäiskaupan suuryksikkömerkinnän kyseiselle alueelle. Maakuntakaava on kuitenkin vielä vahvistettava ympäristöministeriössä. Maakuntakaavapäätöksen valitusaika on parhaillaan menossa, minkä jälkeen maakuntakaava ja mahdolliset valitukset toimitetaan ympäristöministeriön käsiteltäväksi.

Sukarin Ideapark-hankkeet ovat olleet vastatuulessa eri puolilla Suomea. Pieksämäen ohella kaavoitukseen liittyvät kiistat ovat viivästyttäneet Kiimingin ja Vihdin Ideapark-hankkeita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ympäristökeskus valitti Pieksämäen Ideaparkin asemakaavapäätöksestä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat