Kokeile kuukausi maksutta

SRV:n liikevaihto sukelsi rajusti huhti–kesäkuussa 2009

SRV:n liikevaihto notkahti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä vielä rajummin kuin ensimmäisellä, mutta edellisneljänneksen nollatulokseen verrattuna kakkosneljänneksestä jäi jotain myös viivan alle. Myös tilauskantaan tuli lovi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta 12 prosentin laskua voinee pitää nykyoloissa kohtuullisena. Muiden rakennusyhtiöiden tavoin SRV kertoi asuntomyynnin vilkastuneen toisella neljänneksellä. Tulosjulkistuksen yhteydessä toimitusjohtaja Eero Heliövaara myös ilmoitti jättävänsä SRV:n.

SRV:n liikevaihto notkahti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä vielä rajummin kuin ensimmäisellä, mutta edellisneljänneksen nollatulokseen verrattuna kakkosneljänneksestä jäi jotain myös viivan alle. Myös tilauskantaan tuli lovi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta 12 prosentin laskua voinee pitää nykyoloissa kohtuullisena. Muiden rakennusyhtiöiden tavoin SRV kertoi asuntomyynnin vilkastuneen toisella neljänneksellä. Tulosjulkistuksen yhteydessä toimitusjohtaja Eero Heliövaara myös ilmoitti jättävänsä SRV:n.

SRV-konserni 4-6 2009/4-6 2008

 

Liikevaihto milj. euroa 94,2/142,4
Liikevoitto % 3,7/6,5
Tulos ennen veroja milj. euroa 2,5/6,8

 

1-6 2009/1-6 2008

 

Liikevaihto milj. euroa 180,6/288,8
Liikevoitto % 3,0/6,3
Tulos ennen veroja milj. euroa 2,9/18,1
Omavaraisuusaste % 40,4/44,9 
Tase milj. euroa 418,1/393,9
Henkilöstö (keskimäärin) 796/836
Tilauskanta  milj. euroa 458,4/521,1

 

SRV:n mukaan koko vuoden 2009 liikevaihdon, liikevoiton ja tuloksen kehittymiseen vaikuttavat omaperusteisten kohteiden myynnin onnistuminen ja uuden työkannan määrä. Kustannuksia leikataan kannattavuuden parantamiseksi. Yhtiö arvioi vuoden 2009 liikevaihdon ja liikevoiton olevan edellistä vuotta alemmat, mutta tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan selvästi positiivinen.

 

Toimitilaliiketoiminta

SRV liiketoiminta-alueista Toimitilaliiketoiminnan liikevaihto puolittui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 46,1 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan uusien töiden kilpailutilanne säilyi kireänä. Liikevoitosta lähti hieman yli puolet. Sitä kertyi 4,6 miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alueen tilauskanta supistui 224,3 miljoonaan euroon 291,1 miljoonasta.

 

Asunto- ja alueliiketoiminta

Asunto- ja alueliiketoiminta kehittyi puolestaan positiivisesti toisella neljänneksellä. Liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 40,5 miljoonaan euroon 37,1 miljoonasta ja liikevoitto 1,9 miljoonaan euroon 0,9 miljoonasta. Liikevoiton kasvuun vaikutti asuntomyynnin vilkastuminen toisella vuosineljänneksellä ja sen keskittyminen valmiisiin kohteisiin sekä toteutetut kustannusten säästötoimenpiteet. Tilauskanta kohosi 203,3 miljoonaan euroon 186,8 miljoonasta.

SRV suuntasi resursseja urakointiin. Tammi-kesäkuun 2009 aikana allekirjoitettiin urakkasopimuksia ulkopuolisten rakennuttajien kanssa yhteensä 109,1 miljoonan euron arvosta. Allekirjoitetuista sopimuksista yhteensä 63,4 miljoonaa euroa on neuvottelu-urakoita, joissa SRV on toiminut myös hankkeen kehittäjänä. Kilpailun kautta voitettuja urakkasopimuksia solmittiin siis yhteensä 45,7 miljoonan euroa arvosta. Neuvottelu-urakkasopimuksin myytiin alkuvuoden aikana 206 asuntoa sijoittajille.

Asuntojen myynti vilkastui toisella neljänneksellä selvästi verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen, mutta jäi silti edellisen vuoden tasosta. SRV myi kakkosneljänneksellä 51 omaperusteista asuntoa, kun vuotta aiemmin se myi 63 asuntoa. Omaperusteisia asuntoja valmistui 93, joka sekin jäi hieman vertailujakson 104 asunnon määrästä.

Kauden lopussa SRV:llä oli rakenteilla 118 omaperusteista asuntoa, joista 100 oli myymättä. Vuotta aiemmin rakenteilla oli 247 omaperusteista asuntoa ja niistä myymättä 227. Valmiita myynnissä olevia asuntoja oli kesäkuun päättyessä 185, kun lukema oli vuotta aiemmin 128.

SRV:n uusien gryndiasuntojen aloitukset olivat täysin jäissä toisella neljänneksellä, sillä uusia kohteita ei aloitettu lainkaan. Yhtiön mukaan muutamien hyvällä paikalla sijaitsevien ja pitkälle suunniteltujen hankkeiden ennakkomarkkinointi on kuitenkin aloitettu ja niiden aloittamista harkitaan ennakkomarkkinoinnin tulosten perusteella. Omaperusteisten asuntokohteiden aloitukselle on markkinatilanteesta johtuen asetettu tiukat kriteerit.   

 

Kansainvälinen liiketoiminta

Kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto supistui toisella neljänneksellä 7,6 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 13,1 miljoonaa. Liikevaihdon laskuun vaikutti käynnissä olevien hankkeiden pieni määrä.

Liiketoiminnan liiketappio syveni -1,9 miljoonaan euroon vertailujaksolla -0,1 miljoonasta eurosta. Liiketuloksen heikkenemiseen laskuun vaikuttivat käynnissä olevien hankkeiden pienen määrän lisäksi omien hankkeiden kehittämiskustannukset ja liiketoiminnan kiinteät kustannukset. Tilauskanta supistui 30,7 miljoonaan euroon 43,2 miljoonasta.

”Venäjän talouden heikentyminen on viivästyttänyt sekä asiakkaiden että SRV:n hankkeita”, eroava toimitusjohtaja Heliövaara totesi SRV:n tiedotteessa.

Heliövaaran erosta kerrotaan tarkemmin erillisessä uutisessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV:n liikevaihto sukelsi rajusti huhti–kesäkuussa 2009”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat