Inkoossa vietetään vuokratalokohteen harjannostajaisia
Inkooseen valmistuvan vuokratalokohteen harjannostajaisia vietetään 5. lokakuuta. Kunta-asunnot Oy -konserniin kuuluvan Kunta-aravat Oy:n omistukseen tulevissa kahdessa vuokratalossa on yhteensä 41 asuntoa. Rakennustyöt valmistuvat joulukuussa. Kohteen pääurakoitsijana toimii NCC Rakennus Oy.

Koko hankkeen laajuus on 2 467 asuntoneliötä ja kokonaiskustannus 4,3 miljoonaa euroa. Rahoitus hoidetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran myöntämällä korkotukilainalla sekä käynnistysavustuksella, jonka suuruus on 10 000 euroa asuntoa kohti.
Suurin osa vuokra-asuntojen hakijoista on yhden tai kahden hengen talouksia. Siksi asuntojen keskipinta-ala on vain 42,5 asuntoneliötä. Talot sijaitsevat osoitteessa Mäntytie 10.
Kohteen putkiurakoitsijana toimii Are Oy, iv- ja automaatiourakoitsijana Lemminkäinen talotekniikka Oy ja sähköurakoitsijana Fyrax Oy. Kohteen rakennuttajatoimisto on Rakennuttajapalvelu Rouhento Oy Hämeenlinnasta, koko kohteesta vastaa projektipäällikkö Tommi Rouhento. Arkkitehtisuunnittelun on tehnyt Arkkitehtitoimisto Kari Ristola Oy.
Ennen vuokratalon rakentamista samalta paikalta purettiin 1970-luvun alussa rakennettu ja korjauskelvottomaksi todettu vuokratalo. Talon valmistumisen jälkeen viereiseltä tontilta puretaan vielä toinenkin vanha vuokratalo. Purkamiskustannusten kattamista ovat avustaneet Ara ja Inkoon kunta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Inkoossa vietetään vuokratalokohteen harjannostajaisia”