Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Catella: Erääntyvä rahoitus kasvattaa kiinteistöjen myyntipaineita

Suomen kiinteistökaupan transaktiovolyymi oli viime vuonna 1,8 miljardia euroa, joka oli noin 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Kasvusta huolimatta volyymi jäi toiseksi heikoimmaksi 12 vuoteen ja oli kiinteistöalan asiantuntijayritys Catellan mukaan pettymys. Sijoittajien myönteisempi tunnelma ei vielä heijastunut kaupankäynnin kasvuna. Tuoreessa markkinakatsauksessaan Catella kuitenkin ennakoi, että tänä vuonna myönteinen vire alkaa vihdoin tuottaa myös konkreettista tulosta ja kiinteistöjen kaupankäyntimäärä kasvaa selvästi.

Kuuntele juttu

image

Catella ennustaa, että Suomen transaktiovolyymi palaa vuoden 2011 aikana jälleen noin 2,5 miljardin euron tasolle, joka saavutettiin useana vuotena ennen huippuvuosia 2006-2007. Joidenkin kohteiden osalta vuokraamiseen liittyy haasteita, mikä lisää myyntimotivaatiota. Se taas luo edellytyksiä vilkkaammalle kaupankäynnille.

Myyntipainetta kasvattaa myös se, että kiinteistöbuumin aikaista rahoitusta erääntyy vuosina 2011-2013. Finanssikriisin takia vaikeuksiin joutuneilla sijoittajilla on salkuissaan myös Suomessa sijaitsevia kiinteistöjä. Näiden kohteiden osalta on odotettavissa enenevässä määrin konkreettisia toimenpiteitä.

Suomen kiinteistömarkkina seuraa usein viiveellä Ruotsin kiinteistömarkkinaa, jossa palattiin jo viime vuonna normaalille tasolle. Ruotsin transaktiovolyymi vuonna 2010 oli 12 miljardia euroa, mikä sekin on yhä kaukana huippuvuosien lukemista.

Catella odottaa myös Suomen transaktiomarkkinan monipuolistuvan kaupan kohteiden ja toimijoiden osalta. Kiinteistösijoittamisen houkuttelevuus on lisääntynyt, kun usko talouden elpymiseen on vahvistunut. Houkuttelevuutta lisää sekin, että samasta sijoituspääomasta kilpailevilla osakemarkkinoilla on jo noustu pohjalukemista. Ostajina on entistä enemmän kotimaisia ja kansainvälisiä rahastoja, jotka parin vaikean vuoden jälkeen ovat saaneet kerättyä sijoittajilta uutta pääomaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Catella: Erääntyvä rahoitus kasvattaa kiinteistöjen myyntipaineita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat