Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

YIT tuottaa jatkossa DNA:n teknisten tilojen palvelut

YIT Kiinteistötekniikka Oy ja DNA Oy ovat allekirjoittaneet liikkeenluovutus- ja palvelusopimuksen. Sen mukaan YIT vastaa maaliskuun alusta alkaen DNA:n eri puolilla Suomea sijaitsevien teknisten tilojen ylläpito-, huolto-, rakentamis- ja asiantuntijapalveluista. Sopimuksen piiriin kuuluu yhteensä noin 120 teknistä tilaa. Samalla DNA:lta siirtyy kolme henkeä YIT:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Kuuntele juttu

”DNA:n keskeisiin laitetiloihin sijoitetulla tekniikalla on toteutettu tietoliikennepalvelut jo yli kolmeen miljoonaan suomalaiseen liittymään. Näihin laitetiloihin kohdistuukin paljon tarpeita, joiden kehitykseen ja ylläpitoon tarvitsemme todellisen kiinteistötekniikan ammattilaisorganisaation. YIT:n kanssa solmitun sopimuksen avulla DNA kykenee ylläpitämään laitetilojensa palvelutason sillä kasvupolulla, jota DNA on viime vuosina kulkenut”, DNA:n tuotantojohtaja Antti Jokinen toteaa.

YIT auttaa tehostamaan DNA:n kiinteistöjen ylläpitoa ja tuo uusia ratkaisuja erityisesti kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

”Aiempi alueellinen yhteistyömme DNA:n kanssa laajenee tämän sopimuksen myötä valtakunnalliseksi. Palveluverkostomme on koko maan kattava ja pystymme tuottamaan palvelut tasalaatuisesti ja kustannustehokkaasti kaikilla DNA:n toimipaikkakunnilla. Yhden luukun periaate tekee palveluiden tilauksen helpoksi ja kokonaispalvelumallimme ansiosta pystymme tuottamaan kustannussäästöjä. Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen on osa sopimusta ja tulemme myöhemmin asettamaan yhdessä myös siihen säästötavoitteen”, YIT:n kaupallinen johtaja Antero Lehtinen sanoo.

YIT Rakennus Oy ja DNA Oy sopivat helmikuussa, että teleoperaattoriyhtiö siirtää pääkonttorinsa Helsingin Oulunkylään rakenteilla olevaan Business Park Triottoon.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT tuottaa jatkossa DNA:n teknisten tilojen palvelut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat