Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelu urakoi Oriveden S-marketin laajennuksen

Oriveden Keskustiellä sijaitsevan S-marketin laajennuksen rakennustyöt alkavat vapun jälkeen. Tavoitteena on, että laajennettu ja uudistettu S-market valmistuu kesäksi 2012. Työt etenevät vaiheittain. Hankkeen aikana osa nykyisestä S-market-kiinteistöstä puretaan ja saneerataan. Uutta liiketilaa rakennetaan noin 1 800 neliötä ja rakennuksen kokonaisalaksi tulee yhteensä noin 5 000 neliötä. Myös piha-alueen pysäköintipaikkojen määrä kasvaa noin 180 paikkaan.

Kuuntele juttu

Hankkeen rakennuttaja on Pirkanmaan Osuuskauppa, arkkitehtina toimii Arkkitehtuuritoimisto Seppo Kangasniemi Oy ja pääurakoitsijana Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelu Oy. Työmaa työllistää keskimäärin 25-30 henkeä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yhteensä noin 6,4 miljoonaa euroa.

Laajennuksen jälkeisistä liiketiloista tulee S-marketin käyttöön noin 4 500 neliötä ja oheispalveluille noin 500 neliötä. Tiloissa jatkavat Alko ja asiamiesposti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelu urakoi Oriveden S-marketin laajennuksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat