Lemminkäinen tekee kesällä lopullisen päällysteen Muurlan ja Lohjan väliselle moottoritielle
Turun moottoritien Muurlan ja Lohjan välinen osuus saa lopullisen päällysteensä tulevan kesän aikana. Päällystystyö on osa Muurla-Lohja-moottoritieosuuden rakentamisvaihetta ja se tehdään, kun liikenteelle otosta on kulunut kaksi vuotta. Päällystystyön suorittaa Lemminkäinen Infra Oy.

Päällystys aloitetaan toukokuun 15. päivänä Lahnajärven eritasoliittymästä, ja työ etenee ensin Turun suuntaan. Juhannusviikolle asti työtä tehdään ilta- ja yöaikaan ja viikonloppuisin työt keskeytetään kokonaan perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan saakka.
Kesän aikana päällystetään yhtäjaksoisesti moottoritien koko Muurla-Lohja osuus, yhteensä noin 52 kilometriä. Päällystystöiden aikataulusta tiedotetaan tarvittaessa erikseen töiden edetessä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen tekee kesällä lopullisen päällysteen Muurlan ja Lohjan väliselle moottoritielle”