Hyvinkään Ykköskortteli on noussut harjakorkeuteensa
Hyvinkään keskustaan rakennettavan Ykköskorttelin harjannostajaisia vietettiin torstaina 18. syyskuuta. Ensimmäisenä vaiheittain toteutettavasta Ykköskorttelista valmistuu jo syyskuun 2011 alussa Hotelli Cumuluksen vanhan osan saneeraus. Kortteliin tulee myös liiketiloja ja asuntoja. Hankkeen rakennuttajana toimii Bra Kiinteistöt Oy ja projektinjohtourakasta vastaa Peab Oy.

Hotelli Cumuluksen vanhan osan saneerauksen jälkeen seuraavaksi hankkeessa valmistuvat vanhaan Eka-marketin tilaan rakennettavat liiketilat. Ne ovat muuttovalmiina vuodenvaihteessa 2011-2012. Viimeisenä valmistuu Hotelli Cumuluksen laajennusosa, joka valmistuu kevään 2012 aikana. Lisäksi kortteliin on suunniteltu kolme kahdeksankerroksista asuintaloa, joista kaksi ensimmäistä valmistuvat vuosina 2012-2013.
Ykköskortteli sijaitsee Hyvinkään aseman vieressä. Ykköskorttelin pohjana on Osuusliike Ahjon funktionalistista suuntausta edustava liikerakennus, joka rakennettiin jo vuonna 1935.
Hyvinkään kaupunginjohtaja Raimo Lahden mukaan Ykköskortteli on Hyvinkäälle tärkeä monesta syystä. ”Tärkeän julkisivun lisäksi Ykköskortteli kohentaa hyvinkääläisten terveys- ja hyvinvointipalveluja huomattavasti”, Lahti sanoi ja viittasi liikekeskuksessa jo oleviin sekä sinne muuttaviin palveluntarjoajiin.
Ykköskorttelin suurimpiin toimijoihin kuuluvat Cumulus-hotellin ohella muun muassa Terveystalo ja kuntokeskus Lady-Atlas. Näiden terveyteen liittyvien palveluiden lisäksi liikekeskukseen tulevat esimerkiksi Tapiola, Sampo-pankki ja Handelsbanken.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Hyvinkään Ykköskortteli on noussut harjakorkeuteensa”