YIT toteuttaa TuuliWatille 90 tuulivoimalan perustukset
YIT Rakennus Oy ja TuuliWatti Oy ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen noin 90 maatuulivoimalan perustusten suunnittelusta ja rakentamisesta Suomessa. Tuulivoimalat on tarkoitus toteuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä.

YIT Rakennus Oy ja TuuliWatti Oy ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen noin 90 maatuulivoimalan perustusten suunnittelusta ja rakentamisesta Suomessa. Tuulivoimalat on tarkoitus toteuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä.
St1 Oy:n ja S-ryhmän S-Voima Oy:n omistama TuuliWatti on tehnyt päätöksen investoida noin 400 miljoonaa euroa teolliseen tuulivoiman tuotantoon lähivuosina. TuuliWatin investointiohjelma on käynnistynyt viime vuonna Simon ja Iin tuulipuistojen rakennustöiden aloittamisella ja vastaavia hankkeita on tavoitteena toteuttaa eri puolilla maata.
”Lähivuosina olemme valmiita investoimaan voimakkaasti tuulipuistojen rakentamiseen. Suunnitelmien toteutuessa tulemme parhaimmillaan tuottamaan jopa viidenneksen kaikesta Suomen tuulivoimasta”, TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja ja St1 Oy:n uusiutuvan energian johtaja Jari Suominen kertoo.
”YIT:n maantieteellisesti kattava palveluverkosto ja paikallistuntemus sekä toimintamallien ja ratkaisujen innovatiivisuus ovat vahvuuksia, joiden pohjalta on hyvä rakentaa yhteistyötä”, kuvailee Jari Suominen nyt solmitun puitesopimuksen etuja.
Yhteistyö TuuliWatin kanssa on merkittävä YIT:lle. Puitesopimus mahdollistaa tuulivoimaloiden perustusten suunnitteluun ja toteutukseen liittyvien ratkaisumallien kehittämisen yhteistyössä TuuliWatin kanssa.
”Tavoitteenamme on kehittää uusia kustannustehokkaita perustusratkaisuja muun muassa maaston ja tuulivoimatuotantoon vaikuttavien olosuhteiden tuomiin haasteisiin”, kertoo YIT:n tuulivoimaliiketoiminnasta vastaavan yksikön johtaja Harri Orko.
Toteutuksessa hyödynnetään YIT:n valtakunnallista toimintaa toteuttamalla tuulivoimalaitosten perustusten rakennustyöt pääosin YIT:n omalla työvoimalla ja YIT:n paikallista alihankintaverkostoa hyödyntäen.
YIT tarjoaa tuulivoimalan koko 20-25 -vuotiselle elinkaarelle palveluita aina hankkeen kehitysvaiheesta sen ylläpitoon. Palvelutarjonta kattaa maanrakennustyöt teiden ja lähialueen infrastruktuurin rakentamisesta tuulivoimalan perustusratkaisuihin sekä sähköistyksiin.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “YIT toteuttaa TuuliWatille 90 tuulivoimalan perustukset”