Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen alkaa ehkä 2014

Tampereen keskustaan kaavaillun monitoimiareenan rahoitus ei ole vielä läheskään koossa. Hankkeen vastuuhenkilöt arvioivat silti, että rakennustyöt voitaisiin aloittaa keväällä 2014. Optimistisissa ensiarvioissa areenaa kaavailtiin jo vuoden 2013 jääkiekon MM-kisojen näyttämöksi.

Tampereen keskustaan kaavaillun monitoimiareenan rahoitus ei ole vielä läheskään koossa. Hankkeen vastuuhenkilöt arvioivat silti, että rakennustyöt voitaisiin aloittaa keväällä 2014. Optimistisissa ensiarvioissa areenaa kaavailtiin jo vuoden 2013 jääkiekon MM-kisojen näyttämöksi.

Kuuntele juttu

Suurhalli kohoaisi rautatien yläpuolelle, minkä vuoksi ratapiha aiotaan kattaa. Uudesta areenasta halutaan tamperelaisen jääkiekon keskuspaikka, jossa on tilaa muillekin mittaville tapahtumille.

Hanketta perustellaan myös sillä, että perinteikäs Hakametsän jäähalli on tulossa tiensä päähän. Jos uusi areena toteutuu, Hakametsän halli muutetaan sisäliikuntakeskukseksi.

Kannen rakentamisen pelkästään suurhallia varten arvioidaan käyvän liian kalliiksi. Siksi hankkeeseen liittyy ratapihan kattaminen laajalta alueelta. Kannen päälle tulisi toimisto- ja liiketilaa sekä asuntoja.

Ratapihan kannen arvioidaan maksavan noin 56 miljoonaa euroa ja jättihallin yli 120 miljoonaa. Yksityisiä sijoituksia on koossa 11 miljoonaa. Tampereen kaupunki on sitoutunut yli 30 miljoonalla.

FAKTA:

–Jättiareenan ratapihan kattamisen arvioidaan maksavan noin 56 miljoonaa euroa ja areenan noin 120 miljoonaa.

–Kannen päälle suunnitellaan myös muita rakennuksia. Kokonaiskustannusarvio on noin 400 miljoonaa euroa.

–Tampereen kaupunki osallistuu lähes 23 miljoonalla eurolla kansitontin rakentamisen valmisteluun.

–Halliyhtiö on vapautettu tonttivuokrasta ja kiinteistöverosta 30 vuodeksi. Vastineeksi kaupunki saa käyttöön hallin tiloja ja palveluja.

–Hankkeen edellyttämät rata-alueet voi luovuttaa kaupungille, päätti valtioneuvosto. Luovuttamisen ehtona on monitoimiareenan toteuttaminen.

–Hallinto-oikeus hylkäsi hiljattain valitukset hankkeen asemakaavasta. Päätöksestä saatetaan vielä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

–Rakennustyöt voidaan aloittaa aikaisintaan keväällä 2013, todennäköisemmin 2014.

–Uuden areenan valmistuttua Hakametsän jäähalli on tarkoitus muuttaa sisäliikuntakeskukseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampereen monitoimiareenan rakentaminen alkaa ehkä 2014”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat