Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen hakee kasvua uusilta alueilta Venäjällä

Ukrainan kriisistä huolimatta Lemminkäinen tavoittelee edelleen kovaa kasvua Venäjällä lähivuosina. Yhtiö hakee kasvua muun muassa laajentumalla uusille alueille. Nykyisin Lemminkäisen omaperusteinen asuntotuotanto keskittyy Pietariin. Lisäksi yhtiöllä on menossa yksi iso asuntourakka Istran kaupungissa lähellä Moskovaa. Yhtiön Venäjän liiketoimintasegmentin johtajan Maaret Heiskarin mukaan mahdollisia laajentumiskohteita ovat miljoonakaupungit.

Maaret Heiskari

”Miljoonakaupungit ovat aina mielenkiintoisia, mutta pitää katsoa myös, miten ostovoima kehittyy niissä ja millaista tarjontaa siellä on. Isommista kaupungeista Kazan ja Jekaterinburg ovat mielenkiintoisia. Kazanissa on erilaista teollisuutta ja paljon kysyntää asunnoille”, Heiskari sanoo Rakennuslehdelle antamassaan haastattelussa.

Yhtiö on tänä vuonna pyrkinyt integroimaan eri liiketoimintojaan Venäjällä entistä vahvemmin saavuttaakseen synergiaetuja. Tämä vaikuttaa myös uusien alueiden kartoittamiseen. ”Meillä on tarkoitus katsoa, millä alueilla kaikki liiketoimintomme pystyisivät toimimaan yhdessä.”

Kannattavaa kasvua

Lemminkäinen asetti viime syksynä julkistetussa uudessa strategiassaan yhdeksi taloudelliseksi tavoitteeksi, että yhtiön liikevaihdosta 20 prosenttia tulee Venäjältä vuoteen 2018 mennessä. Viime vuonna Venäjän osuus liikevaihdosta oli 7,4 prosenttia. Heiskarin mukaan tavoitteeseen ei ole tehty muutoksia Ukrainan kriisin vuoksi. Hän uskoo, että yhtiö yltää asetettuihin tavoitteisiin myös kuluvana vuonna.

”Suurin osa liikevaihdostamme Venäjällä tulee asuntorakentamisesta ja -urakoinnista. Meillä on tänä vuonna valmistuvia kohteita kaksi, Aino II ja Tapiola I. Niistä tulee markkinoille useita satoja asuntoja. Katsomme, että pystymme saavuttamaan tavoitteemme tänä vuonna, varsinkin jos institutionaalisia sijoittajia on nyt kiinnostunut pistämään ruplia kiinni noihin hankkeisiin. Totta kai ruplan devalvoitumisen myötä vastaava summa euroissa on huomattavasti pienempi. Mutta toisaalta olemme tänäkin vuonna voittaneet muutamia urakointikohteita, joten sieltä tulee myös liikevaihtoa.”

Yhtiö ei kuitenkaan hae kasvua hinnalla millä hyvänsä. ”Pyrimme kasvamaan koko ajan kannattavasti, eli emme ahnehdi urakoita vain se takia, että saisimme kasvatettua  liikevaihtoa.”

Lemminkäinen pyrkii kasvamaan Venäjällä ensisijaisesti orgaanisesti, mutta yritysostotkaan eivät ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

”Täytyy olla aika hyvät perustelut, että lähtisimme ostamaan jotain yritystä, koska meillä on vahvaa omaa osaamista. En näe hirveästi järkeä siinä, että ostaisimme esimerkiksi jonkun suunnittelutoimiston, joka tekee tilankäytöllisesti heikommat suunnitelmat kuin me itse. Toisaalta, joskus se voi olla pääsylippu markkinoille. Jos on joku markkina, joka on erittäin ’lukratiivinen’ ja jollain toimijalla siellä olisi esimerkiksi hyviä tontteja, niin siinä tapauksessa voimme harkita. Yleisesti ottaen kuitenkin näkisin, että mieluummin ostamme ne tontit ja kehitämme itse ne hankkeet.”

Venäjä houkuttelee edelleen

Vaikka Ukrainan kriisi vaikuttaakin nyt liiketoimintaan Venäjällä, pidemmällä tähtäimellä Heiskari näkee Venäjän markkinat edelleen houkuttelevina.

”Venäjällä on väestö alkanut jälleen kasvaa pitkän tauon jälkeen ja asuntojen puute on aika kova. Siellä on voimakas kaupungistuminen käynnissä. Siellä on kasvukeskuksia, joihin muutetaan pienemmistä kaupungeista ja maaseudulta. Kasvukeskuksiin rakennetaan todella mittavia määriä, ei pelkästään asuntoja vaan infraa, urheilufasiliteetteja ja niitä tukevia hotelleja, kauppoja ja muuta.”

Myös infrarakentamisen puolella näkymät ovat hyvät. Venäjän hallitus muun muassa hyväksyi alkuvuodesta noin 40 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoisen infrastruktuuri-paketin.

”Venäjä panostaa tällä hetkellä paljon infraan. Olympialaiset ja muut isot tapahtumat ovat aika lailla vauhdittaneet infrarakentamista.”

”Esimerkiksi Moskovan ympärille rakennetaan taas yksi iso kehätie, joka on noin 50 kilometriä keskustasta. Osa tiestä on jo olemassa, mutta se on aika pieni eikä mikään valtatie. Nyt lähdetään rakentamaan yhteensä 520 kilometriä tietä, ja jokainen pätkä on noin sata-parisataa kilometriä. Yhden pätkän arvo saattaa olla jopa pari miljardia euroa.”

”Jotkut näistä hankkeista ovat niin isoja, että yksin me olemme liian pieni toimija niissä. Sen takia toimimme siellä isojen pelureiden kanssa eli olemme olleet monissa hankkeissa aliurakoitsijana. Kun meillä ei ole omia kiviaineksia saatavilla Venäjällä, toimimme erikoisrakentamisessa, eli maaperän stabilisoinnissa, teiden erikoispinnoitteissa, siltarakenteissa ja vesieristyksissä, joissa meidän vahvin ja paras osaamisemme on ja jotka ovat myös ehkä urakan kannattavimpia osia.”

Lemminkäisen yhteistyökumppaneita Venäjällä ovat muun muassa liikemiehet Boris Rotenberg ja Gennadi Timtšenko, jotka ovat merkittäviä infrarakentajia maassa. Molemmat miehet joutuivat jokin aika sitten Yhdysvaltain talouspakotelistalle.

Vaikka Venäjä on satsannut paljon rautatieliikenteen kehittämiseen, tavaravirrat kulkevat Heiskarin mukaan edelleen pääosin kumipyörillä.

”Sen vuoksi tieverkostoa on parannettava huomattavasti. Tiet ovat olleet aika huonossa kunnossa, mutta säteittäin Moskovasta lähteviä valtateitä on alettu korjata mittavasti. Ykkösprioriteetti on Moskova–Pietari-tie. Se on jaettu useampaan osaan ja siitä ensimmäistä osaa jo rakennetaan. Me teemme siihen aliurakkana 29 sillan erikoisrakenteet ja erikoispinnoitteet. Tämä urakka voitettiin viime vuonna.”

Projektinhallintaa kehitetty

Lemminkäisellä oli viime vuonna ongelmia toimitilahankkeidensa projektinhallinnassa Venäjällä, sillä yhtiön kolmesta toimitilahankkeesta yksi painui tappiolle ja kaikki kolme jäivät alle katetavoitteiden. ”Aikataulut pettivät, suunnitelmiin tuli muutoksia eikä kustannustaso pysynyt kurissa. Se kosketti meidän urakointia ja talotekniikkaa. Sillä puolella jotkut urakat vain menivät pitkäksi”, Heiskari selittää syitä katetason pettämiseen.

Kuluvan vuoden alusta yhtiö on tehnyt toimenpiteitä projektinhallintansa kehittämiseksi.

”Olemme alkaneet kouluttaa projektipäälliköitämme, joita on sekä suomalaisia että venäläisiä. Pyrimme parantamaan heidän talous- ja ennakointitaitojaan sekä projektinhallintaa. Lisäksi meillä on käynnissä Lean Six Sigma -hanke, jossa haetaan selkeitä toimintatavan muutoksia, mitä pystytään tekemään tehokkaammin ja missä saamaan kustannussäästöjä. Pyrimme siihen, että nykyiset kohteemme vietäisiin läpi alkuperäisellä budjetilla ja suunnitellussa aikataulussa, koska viimevuotisissa kohteissamme saimme myös sopimussakkoja. Pyrimme myös hoitamaan asiakkaitamme vähän paremmin ja katsomaan, että asiakkaan kanssa kaikki asiat on dokumentoitu ja sovittu oikea-aikaisesti.”

Lemminkäinen ei ole kuitenkaan suuressa mitassa vaihtanut henkilöstöään Venäjällä.

”Joitain yksittäisiä henkilöitä on lähtenyt tai pistetty pois, mutta ei mitään isompaa. Olemme tehneet päätöksen, että johto tukee projektipäälliköitä. Kuukausittain käymme projekti projektilta läpi, missä mennään, katsomme luvut ja katsomme, mitkä ovat kipupisteet. Johto tukee näissä hankkeissa projektipäälliköitä niin asiakkaan suuntaan kuin myös, jos siellä on vaikeita asioita, joissa projektipäällikkö tuntee, että hänen sanansa ei aina riitä.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 17 kertaa

17 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen hakee kasvua uusilta alueilta Venäjällä”

  1. Jos kaksi toimaria peräkkäin lähtee potkuilla on kyseessä joko kehno rekrytointi tai homma vaan on ’miision impossible’ ?

    1. Tiettävästi Juha lähti, kun kyllästyi Lemminkäisen sekavaan matriisijohtamiseen. Viimeinen pisara oli ehdotus muutosta Venäjälle asumaan. Kuulin juuri, että hän aloittaa Telinekatajan toimitusjohtajana. Kataja sai huipputyypin toimariksi.

      1. Joo, ei ois Höyhtyän Jussi möläytellyt tuommoisia kuin seuraajansa. Taitaa olla kohta Heiskarin johdolla koko Lemminkäisen Venäjän toiminta käymistilassa.

  2. Osakekurssi tullut reilut 5 prosenttia tänään alaspäin. Suositus näyttää olevan ”vahva myy”

  3. Kovin on pitkä selostus saatu Venäjä strategioista. Onko viisasta mainostaa, että Lemminkäisen yhteistyökumppaneina on muiden muassa kaksi tunnettua venäistä liikemiestä jotka ovat Yhdysvaltojen talouspakotelistalla. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan mutta kyllä yhtiötä täyttyy alkaa johtamaan kuten pörssiyhtiötä kuuluukin. Tiedottamiset on syytä jättää ammattilaisille koska kaikki sammakot suusta vaikuttaa negatiivisesti osakkeen kurssiin markkinoilla.

    1. ”Lemminkäinen Oyj ja talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman ovat tänään sopineet, että Öhman jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi.”

      Tämän päivän uutinen taisi vain kiihdyttää Lemminkäisen laskua ja spekulaatioita yhtiön taloudesta.

      Ja kieltämättä sen kehuminen, että Lemminkäinen kaveraa Putinin jengiin kuuluvien oligarkkien kanssa, ei nosta yhtiön arvostusta, ei vaikka Harkimo ja Kummola kaveeraisivat samoja tyyppejä. Voi olla, että jos Lemminkäisessä on ollut amerikkalaisia sijoittajia, niin tämän jälkeen ei enää ole.

  4. Onnettominta tässä on se, että johtoryhmän jäsenet eivät itse osaa tehdä johtopäätöksiä omista tunaroinneistaan, muiden on se näköjään tehtävä. Tuo möläytys kaiken kansan tietoon oligarkkien kanssa toimimesta nykyisessä tilanteessa on kyllä kaiken huippu. Eikö edes hieman pitäisi miettiä mitä julkisuuteen kertoo. Voi hyvä ihme sentään.

  5. Johtoryhmän osakeomistus listauksen mukaan möläyttäjän osakeomistus on pyöreä nolla joten hällä väliä eipä ole mitään menettävääkään.

  6. Osakkeenomistajien lompakolla kyllä nyt leikitään. Edesvastuutonta leikkiä julkisuudella ko.kumppanuuksista.

  7. Toivottavasti viimeistään uusi tj. siivoaa johtoryhmänsä semmoiseen kuntoon, että tämmöiset lausunnot eivät toistu. Strategia mennee todennäköisesti uusiksi koska ei ylivelkaantunut yhtiö saa enää rahoitusta omarahoituskohteisiin ennen kuin myymättömistä asunnoista on päästy eroon. Kyllä nyt on parempi myydä yhtiön vielä terveitä osia kuin haalia lisää riskejä.

  8. Olishan sielä viestintäosastokin joutilaana? Ei tämän sisältöistä tavaraa nyt missään nimessä saisi mennä möläyttelemään.
    Erinomaista infoa jenkkisijoittajille, 12- points!

  9. Kotimaan asfalttikartelli sotkut vielä selvittämättä ja nyt sitten elvistellään venäjän inframarkkinoiden oligarkki yhteistyökuvioilla. Voiko pöljempää enää kuulla. Tahallista yhtiön vahingoittamista.

  10. ”Lemminkäinen ei ole kuitenkaan suuressa mitassa vaihtanut henkilöstöään Venäjällä” lukee kirjoituksessa. Syytä olisi vaihtaa ihan koko mitassa moinen kirjoittelija.

  11. Kuka vastaa Lemminkäisellä viestinnästä ? Luultavasti ei kukaan koska ylin johto on saanut kenkää ? Eli nyt voi sitten kellokkaat lausua mediaan mitä sattuu. Näinkö se on ?

  12. Henkilömuutoksia suurempi ongelma Lemminkäisen Venäjän kasvulle on yhtiön heikko tase. Miten yhtiö pystyy rahoittamaan strategiansa mukaisen kasvun, jossa pitäisi pystyä sitomaan satoja miljoonia euroja tontteihin ja vaihto-omaisuuteen? Veikkaanpa, että jonkinlainen toimialajärjestely on tulossa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat