Kokeile kuukausi maksutta

Caverion aloittaa yt-neuvottelut Ruotsissa

Caverion aloittaa Ruotsissa uudelleenjärjestelyt, joiden yhteydessä tehdään henkilöstövähennyksiä ja yksiköiden yhdistämisiä.

Yhtiö arvioi, että tehtävät järjestelyt aiheuttavat noin 160 työntekijän irtisanomisen.

Toimenpiteiden tarkoituksena on parantaa Ruotsin tulosta ja käyttöastetta. Esimerkiksi teollisuuden ja talotekniikan toimintojen yhdistämisen seurauksena kaikki noin 350 Ruotsin teollisuuden työntekijää siirretään Ruotsin divisioonaan.

Yhtiö arvio helmikuussa, että sillä on mahdollinen käyttöasteeseen liittyvä, enintään 10 miljoonan euron lisäriski tänä vuonna. Nyt Ruotsissa tehtävien toimenpiteiden arvioidaan aiheuttavan noin 6,3 miljoonan euron uudelleenjärjestelykulut. Säästövaikutusta niillä on arvioiden mukaan noin 2,7 miljoonaa euroa vuonna 2017 ja 5,5 miljoonaa euroa vuonna 2018.

”Mikäli välttämätöntä, olemme valmiita toteuttamaan lisää kulusäästöjä vuonna 2017”, Caverionin toimitusjohtaja Ari Lehtoranta sanoo.

Lehtorannan mukaan koko vuoden osalta lisäriskin ei pitäisi ylittää helmikuussa ilmoitettua arviota eli 10 miljoonaa euroa.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Caverion aloittaa yt-neuvottelut Ruotsissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat