Kokeile kuukausi maksutta

Korkein oikeus myönsi Talvivaaralle valitusluvan ympäristörikoksista

Valituslupa koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa, KKO kertoo tiedotteessaan.

Valituslupa koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa, KKO kertoo tiedotteessaan.

Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt rajoitetun valitusluvan Talvivaara Sotkamon toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineelle Pekka Perälle ja yhtiön tuotantojohtajana toimineelle Lassi Lammassaarelle.

Valituslupa koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa, KKO kertoo tiedotteessaan.

Tulkittavana on se, täytyykö rikostunnusmerkistö tilanteessa, jossa kaivoksen jätevesipäästöissä on ollut ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti enemmän kuin kaivoksen ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu, jos ympäristöluvassa ei ole asetettu kyseisille aineille tarkkoja päästörajoja.

Talvivaaran kaivostoiminnan aloittamisen kaivoksen jätevedessä oli ympäristölle haitallisen suuria määriä natriumia, sulfaattia ja mangaania.

Rovaniemen hovioikeus päätti maaliskuussa, ettei ympäristölupa oikeuta päästöjä, jos toteutuneet päästöt poikkeavat olennaisesti ympäristölupaharkintaa varten ilmoitetuista tiedoista.

Hovioikeus tuomitsi toimitusjohtaja Perän törkeästä ympäristön turmelemisesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja Lammassaaren ympäristön turmelemisesta 60 päiväsakkoon.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Korkein oikeus myönsi Talvivaaralle valitusluvan ympäristörikoksista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat