Kokeile kuukausi maksutta

Lahti haluaa kaupunkipyörät osana hiilineutraaliustavoitetta – ”Olennaista on löytää jokaisen kaupungin oma juttu”

Vuoden alussa Lahdessa aloitettiin kaupunkipyöräjärjestelmän suunnittelu.

Lahti suunnittelee kaupunkipyöräjärjestelmää. Kuva: Lahden kaupunki

Kaupunkipyörät ovat osa Lahden tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2025 mennessä ja kasvattaa kestävien kulkumuotojen osuutta yli 50 prosenttiin 2030 mennessä.

Ensimmäinen askel Lahden kaupunkipyörähankkeessa on toteutettavuustarkastelu. Kaupunkilaisilta kerätään tietoa, millaisilla matkoilla he käyttäisivät pyöriä, missä ja miksi.

”Samanlainen selvitys tehtiin Tampereella viime vuonna, ja nyt avustamme hankinta-vaihetta”, kaupunkipyörähankkeen projektipäällikkö Mikko Raninen Swecolta kertoo.

Esimerkiksi Kuopiossa on käytössä sähköpyörät ja Turussa ympärivuotinen malli.  ”Olennaista on löytää jokaisen kaupungin oma juttu. Silloin kaupunkilaiset ottavat pyörät omakseen.”

Kun eri sidosryhmiä on kuultu, Swecon asiantuntijat koostavat raportin ja ehdottavat Lahden kaupungille muutamaa vaihtoehtoista toteutusmallia. Kaupunkipyöräjärjestelmä on tarkoitus lanseerata vuonna 2021.

”Haluamme luoda helpon, edullisen, toimivan ja alueellisesti kattavan järjestelmän”, Lahden kaupungin maankäytön johtaja Petri Honkanen korostaa.

Raninen nostaa esille Helsingin, joka on hänestä hyvä esimerkki kaupungista, jossa kaupunkipyöräjärjestelmää ylläpidetään ja kehitetään koko ajan.

”Kaupunkipyörillä pitääkin olla kaupungissa pysyvä jalansija, aivan kuten joukkoliikenteellä ja bussipysäkeillä.”

Päästökauppasovellus palkitsee kestävistä liikkumisvalinnoista

Lahdessa alettiin pohtia kaupunkipyöräjärjestelmän mahdollisuuksia muutama vuosi sitten. ”Jäimme kuitenkin seuraamaan, miten hankkeet kehittyvät muissa kaupungeissa ja trendi lähtee liikkeelle”, Lahden kestävän liikkumisen projektipäällikkö Anna Huttunen kertoo.

Asiassa aktivoiduttiin uudelleen, kun Lahdessa käynnistyi kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma. ”Sen yhtenä toimenpiteenä on kaupunkipyöräjärjestelmän lanseeraaminen.”

Viime vuonna Lahdessa päivitettiin pyöräliikenteen tavoiteverkko. Se varmistaa, että keskustassa on toimivat pyöräilyreitit ja tilaa kaikille kulkuvälineille.

”On selvää, että sujuva infra, pyöräilyn lisääntyminen ja kaupunkipyöräjärjestelmä tukevat toisiaan”, Anna Huttunen sanoo.

Vähähiilistä liikkumista edistetään myös CitiCAP-hankkeessa, jonka yksi osa on tiedotteen mukaan asukkaiden päästökauppa ensimmäisenä maailmassa.

”Päästökauppasovellus palkitsee kaupunkilaisia kestävistä liikkumisvalinnoista. Niiden tekemistä kaupunkipyörät helpottavat.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lahti haluaa kaupunkipyörät osana hiilineutraaliustavoitetta – ”Olennaista on löytää jokaisen kaupungin oma juttu””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat