Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Rakentamisen ansiotason nousu oli vahvaa toisella neljänneksellä

Rakentamisen palkansaajien ansiokehitys oli kuluvan vuoden toisella neljänneksellä hieman ripeämpää kuin kaikkien eri alojen yhteenlaskettu ansiotason nousu.

Kuvituskuva.
Kuuntele juttu

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan nimellisansioiden nousua kuvaava ansiotasoindeksi kohosi rakentamisen alalla tämän vuoden huhti–kesäkuussa 2,6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Samaan aikaan kaikkien palkansaajien nimellisansiot kasvoivat 2,4 prosenttia. Kaikkien palkansaajien reaaliansiot nousivat kuitenkin vain 0,4 prosenttia, sillä kuluttajahintojen kiihtyneen nousun johdosta reaaliansioiden kasvu hidastui vuoden 2021 alkupuolella.

Rakentamisen ansiotason nousu oli vuonna 2020 kaikista toimialoista voimakkainta. Alan palkat kasvoivat viime vuonna 3,0 prosenttia, kun kaikilla palkansaajilla nousuvauhti oli 1,9 prosenttia.

Rakentamisessa sekä tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa palkkaliukumien osuus ansiokehityksestä oli suurin viime vuonna. Palkkaliukuma on sopimuskorotuksen ylittävä tai alittava ansiokehitys, ja se koostuu työnantajakohtaisista palkankorotuksista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen ansiotason nousu oli vahvaa toisella neljänneksellä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat