50 vuoden kuluttua Keski-Suomessa on sama lämpötila kuin Unkarissa nykyisin ja sateita tulee yhtä paljon kuin nykyisin Englannissa. Ei kuulosta pahalta. Suomi sijaitsee niin suotuisasti pohjoisessa, että meillä ilmastonmuutoksen näkyvät vaikutukset ovat toistaiseksi havaittu metsän kasvun kiihtymisenä, golf-kauden pitenemisenä ja hiihtokauden lyhenemisenä, mutta toisaalta myös siinä, että julkisivuihin on alkanut kasvaa levää. Sitä selittää pakkaskausien lyhentyminen yhdessä lisääntyneen kosteuden ja lämmön kanssa. Yllätys on ollut, että Suomessa on yksittäisinä vuosina jo koettu säärasituksia, joita odotettiin vasta vuonna 2050.
Ilmastonmuutosta voi yrittää hillitä, mutta siihen on pakko myös sopeutua erityisesti rakentamisessa ja rakennetussa ympäristössä. Kovimmilla on vanhin rakennuskanta. Rakennussuunnittelun kannalta ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa varautumista kuumuuteen ja kosteuteen, sateisiin ja tulviin. Rakennusten homehtumisalttius kasvaa, monia riskirakenteita ja suoranaisia rakennusvirheitäkin pitää poistaa vanhoista rakennuksista ja osa nykyrakentamisen ratkaisustakin on liian heikkokestoisia tai vikasiedottomia kestämään tulevaisuuden ilmastossa.
Vaikka meillä keskustelu on painottunut viistosateisiin, saattavat helteet olla suurempi uhka. Monia ilmastonmuutokseen liittyviä asioita pitää ottaa huomioon jo etuajassa, sillä muutamana vuonna säärasitukset ovat jo ylittäneet sen, mitä odotettiin tapahtuvan vasta vuoden 2050 jälkeen.
Mitä etelämmäksi mennään, sitä ikävämpiä lämpenemisen näkyvät seuraukset ovat. Alpeilla muutokset näkyvät jäätiköiden katoamisina. Etelä-Euroopassa näkyvin seuraus on metsäpalojen pimentämä taivas.
Näkymättömät muutokset ovat vielä rajumpia. Samaan aikaan, kun nuoriso nauttii lisääntyneistä hellepäivistä, yksinäiset vanhukset kituvat ilman jäähdytystä olevissa asunnoissaan. Suomessa hellettä ei ole pidetty terveysuhkana, koska kesät ovat perinteisesti olleet kylmiä ja pahimmillakin hellejaksoilla lämpötila on noussut vain sellaisiin lukemiin, mitä Espanjassa ja Kreikassa pidetään mukavina. Silti kesällä 2021 meillä kuoli 400 henkeä helteiden seurauksena. Neljän viikon hellejaksolla ylin lämpötila nousi 34 asteeseen. Kesä 2018 oli helteiden osalta yhtä paha. Pelkästään Uudellamaalla arvioidaan helleaalloista aiheutuvan vuosittain keskimäärin 35 kuolemaa ja 38 sairaalahoitojaksoa.
Kuolintilastot ovat huomattavasti rajumpia eteläisen Euroopan maissa. Ranskassa tilastoitiin elokuussa 2003 noin 70 000 kuumuudesta johtuvaa kuolemaa. Ranskassa ei juurikaan ole jäähdytyslaitteita kodeissa. Viime kesän helteiden seuraukset eivät vielä näy Euroopan tilastoissa, mutta vuoden 2022 heinäkuussa tilastoitiin 53 000 helteistä johtuvaa kuolemaa. Se oli 16 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa kuolee keskimäärin. Pahin tilanne oli Espanjassa, jossa helle lisäsi kuolleisuutta 37 prosentilla. Paljon enemmän huolta herättäneen koronan aiheuttamat kuolemat olivat heinäkuussa 2020 ja 2021 3 ja 6 prosenttia yli tilastollisen keskiarvon.
Korkea lämpötila aiheuttaa vakavia terveyshaittoja ikääntyneille ja kroonisesti sairaille. Hengitystieoireilu, mielenterveyden ja kognition häiriöt, unihäiriöt, verenpaineen vaarallinen lasku ja diabeetikoilla veren glukoosipitoisuuden lasku ovat tyypillisiä hellejakson seurauksia.
Ilmastonmuutoksen seurauksena kesäaikainen maksimilämpötila kohoaa ja hellejaksot yleistyvät ja kestävät aiempaa pidempään. Korkeinta sisäympäristön laatuluokkaa I, jota sovelletaan iäkkäille ja sairaille ihmisille, ei pystytä ylläpitämään kuuman hellekesän aikana. Palvelutalojen lämpötilat nousevat liian korkeiksi jo nykyisessä ilmastossa. Helleaaltojen aikana Helsingissä 30 °C sisälämpötilat eivät ole harvinaisia.
Vuoden 2022 helleaaltojen on arvioitu johtaneen lähes 3000 kuolemaan Englannissa. Lähes 400 niistä kirjattiin Lontoossa. Siellä lämpötila nousi ennätystasolle 40 °C. Ilmastonmuutos on lisännyt tällaisten helteiden todennäköisyyttä 160-kertaisiksi. Monien suurkaupunkien tavoin Lontoo on lämpösaareke ympäröivään maaseutuun verrattuna. Lämpötilaero Lontoon ja maaseudun välillä on 1,4–2,9 °C.
Sveitsiläisprofessori Jan Carmeliet kertoi, että Zürichissä jäähdytystä vaativat tunnit lisääntyivät vuosina 1991–2020 kaupungissa 95 prosenttia, mutta maaseudulla vain 65 prosenttia. Vertailun vuoksi Montrealissa luvut olivat 68 prosenttia ja 46 prosenttia ja Chicagossa 64 ja 56 prosenttia. Kaupunkien välillä on siis eroja ja osaan niistä voi vaikuttaa kaupunkisuunnittelulla. Jopa katujen suunta sekä rakennusten korkeuden ja katutilan leveyden suhde vaikuttaa rakennusten ja ulkotilan altistumiseen auringon säteilylle. Avoimet kaupunkitypologiat puolestaan voivat olla kuumempia kuin tiivis korkea kaupunki, sillä korkeat korttelit varjostavat maanpintaa ja viereisiä rakennuksia.
Suomessa lämpösaarekkeita on selvitetty ainakin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Turussa lämpötilaero keskustan ja maaseudun välillä oli kahdesta kymmeneen asteeseen. Helsingissä ydinkeskusta on odotetusti kuumin, mutta Espoossa kuumimmiksi osoittautuivat laajat teollisuusalueet, joilla on paljon päällystettyjä tummia pintoja. Myös liikuntapuistot tekonurmineen ovat poikkeuksellisen lämpimiä. Tampereella hyvin kuumien päivien on ennustettu kasvavan 64 prosentilla vuoteen 2035 mennessä. Vuosisadan lopulla niitä arvioidaan olevan 50 vuodessa.
Miten hellekuolemia voi estää?
Rakennusten lisääntyvä ylilämpeneminen on huolestuttavaa, koska ihmiset viettävät jopa 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä korkeammaksi tuo osuus nousee. Suomessa rakennukset on suunniteltu pitkiä, pimeitä talvia ajatellen. Siksi ne on suunnattu usein niin, että ikkunoihin paistaa aurinko. Koneellista jäähdytystä asunnoissa ei yleensä ole. Ilman lisätoimia tulevat korkeiden lämpötilojen terveyshaitat huomattavasti lisääntymään Suomessa jo lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä.
Aktiivista jäähdytystä tulisi lisätä ensisijaisesti rakennuksissa, joissa on yli 65-vuotiaita tai kroonisista sairauksista kärsiviä. Nykymääräysten mukaan rakennetuissa vanhainkodeissa aktiivisella jäähdytyksellä voidaan torjua lämpötilan nousu yli 30 °C:n, mikä on asumisterveysasetuksen toimenpideraja. Isompi riski kohdistuu kotihoidossa oleviin vanhuksiin, sillä uudiskerrostaloissa toimenpideraja on 32 °C.
Uudisrakentamisessa tuloilman jäähdytykseen olisi hyvä aina varautua siten, että se voidaan lisätä jälkikäteen ilman ilmanvaihtokanaviston eristyksiin tehtäviä muutoksia. Jäähdytys on mahdollista lisätä myös huoneistokohtaisiin ilmanvaihtokoneisiin, mutta putkiston rakentaminen jälkikäteen voi olla hankalaa.
Vaikka jäähdyttämiseen käytettävien ilmalämpöpumppujen suosio on lisääntynyt, on niitä vain 4 prosentissa kerrostaloista. Kaukojäähdytystä käytetään lähinnä vain suurien kiinteistöjen jäähdytykseen, mutta ei juurikaan asuinrakennuksissa. Ilmastonmuutos kasvattaa aktiivisen jäähdytyksen sähkönkulutusta noin 1–2 kWh/m² vuoteen 2050 mennessä. Se on niin vähän rakennuksen muuhun sähkönkulutukseen nähden, ettei energiaa kannata säästää terveyden kustannuksella.
Jäähdytyksen lisäksi tarvetta on myös passiivisille ratkaisuille, joiden avulla asuntojen ylilämpenemistä voitaisiin hillitä. Tuuletusikkuna on yksi tapa. Ikkunoiden avaamista ei Suomessa kuitenkaan suosita kuten Etelä-Euroopassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu paljon pieniä yksiöitä, joissa on yksi ikkuna. Monissa isommissakaan asunnoissa ei ole läpituuletusmahdolllisuutta. Tosin trooppisen kuumiksi muuttuvina öitä siitään ei ole juuri hyötyä.
Passiivisilla auringonsuojaratkaisuilla, kuten kaihtimilla, markiiseilla ja lipoilla voidaan vähentää ylilämpenemistä. Myös automatisoituja auringonsuojaratkaisuja sekä koneellisesti avattavia ikkunoita on olemassa. Perinteisten sälekaihtimisen sijaan voidaan käyttää optisesti optimoituja aurinkosuojakaihtimia. Kaihtimet on muotoiltu siten, että ne pystyvät kesällä heijastamaan osan auringon lämpösäteilystä pois myös auki ollessaan. ”Optimoidut kaihtimet pystyvät heijastamaan auringon UVA-säteilystä jopa puolet pois ja niillä varustettu toimisto pysyy noin asteen viileämpänä kuin perinteisillä kaihtimilla varustettu”, sanoo Simo Kilpeläinen Aalto-yliopistosta.
Jos kaihtimet sijoitetaan eristävän lasielementin huoneen puolelle, lämmöltä suojautuminen onnistuu heikosti. Ulkopuolinen sälekaihdin tai muu ikkunan ulkopuolelle sijoitettu säteilyä läpäisemätön materiaali on tehokkain passiivinen auringonsuojaratkaisu. Se on yleinen lämpimissä maissa ja myös Saksassa, mutta Suomessa ulkopuolisia kaihtimia ei juuri käytetä, sillä ne vaikuttavat julkisivujen arkkitehtuuriin ja huollettavuuteen.
Ikkunan yläpuolelle sijoitetuilla lipoilla tai markiiseilla pystytään suojautumaan hyvin yläviistosta saapuvalta auringon säteilyltä, mutta ei Suomessa tyypilliseltä matalalta tulevalta paisteelta. Kun halutaan suuria ikkunapintoja ja paljon luonnonvaloa, tulisi ikkunat sijoittaa muualle kuin etelä- tai länsiseinustalle. Erilaisilla lasimateriaaleilla saapuvasta auringon säteilystä voidaan suodattaa pois lähes 70 prosenttia
Yksi maailmalla paljon tutkituista keinoista rakennusten ja kaupunkiympäristön viilentämiseen on kasvillisuuden ja erityisesti puuston lisääminen. Korkeat lehtipuut ovat hyviä passiivisia aurinkosuojia matalille rakennuksille. Puiden varjot suojaavat paisteelta myös jalankulkijoita ja kasvillisuudesta haihtuva vesi viilentää ilmaa. Edut alkavat Carmelietin tutkimusten mukaan näkyä vasta kun puustoa ja kasvillisuutta on vähintään 20 prosenttia kaupungin pinta-alasta. Puustoa on lisäksi oltava myös siellä, missä on isoimmat pintalämpötilat. Kaupunkivihreän sekoittaminen muuhun kaupunkirakenteeseen lieventää lämpösaarekkeita tehokkaammin kuin suuret erilliset keskuspuistomaiset viheralueet.
Helsingissä on haluttu palauttaa puita sellaisille umpikorttelipihoille, jotka autot ovat vallanneet. Autokansienkin päälle on lisätty kasvillisuutta ja matalaa puustoa. Uusimmissa kaavoissa on alettu suosia myös ratkaisua, jossa pihat voidaan jättää maanvaraisiksi ja istuttaa sinne suureksi kasvavia puita ja suunnitella hulevesipainanteita. Lisäksi viherkattojen rakentaminen on yleistynyt. Mikäli katot ovat korkealla, niiden vaikutus lämpötilaan maan pinnan lähellä on kuitenkin vähäinen. Samasta syystä heijastavalla kattopinnoitteellakaan ei välttämättä ole juuri merkitystä.
Rakennettu ympäristö on kovilla
Kaupunkisuunnittelun paradoksiksi on tunnistettu se, että kestävän kehityksen mukainen ilmastopäästöjä hillitsevä tiivis, energiatehokas kaupunkirakenne voi olla ristiriidassa ilmastonmuutokseen sopeutuvan, resilientin kaupunkirakenteen kanssa. Kaupunkisuunnittelu on siten uusien haasteiden edessä.
Lämpösaarekkeita koskeva kaavoituksen ohjeistus on Suomessa vielä alkutekijöissään. Helsingin asemakaavoituksessa on käytössä viherkerroin, jonka avulla pyritään varmistamaan riittävän viherpinta-alan säilyminen tonteilla ja samalla ehkäisemään hulevesitulvia. Viherkerroin kuvaa, kuinka paljon tontilla on kasvillisuutta ja vettä viivyttäviä ratkaisuja suhteessa tontin pinta-alaan.
Rakennuslaissa tulee pakolliseksi rakennusten ilmastovaikutusten arviointi. Se koskee myös piha-alueita. Rakennetussa ympäristössä pintavesien luonnollinen kulku eli sade- ja tulvavesien imeytyminen maaperään vaikeutuu. Veden kulkua voidaan helpottaa suunnittelemalla vettä läpäiseviä pintoja tiiviiden asfalttikenttien väleihin. Parkkipaikkojen lomaan voi sijoittaa esimerkiksi nurmikiveä. Mallia voi ottaa myös Helsingin Kuninkaantammen alueesta, jossa on sadevesipuutarhoja helpottamassa hulevesien hallinta.
Rankkasateiden aiheuttamiin tulviin vaikuttavat oleellisesti kaupunkien viemäriverkostojen kapasiteetti ja sadeveden maaperään imeytymismahdollisuudet. Elokuussa 2022 Tampereella koettiin rankkasadetulva, joka aiheutti paikallisesti jopa 70 senttimetrin syvyisiä lätäköitä.
Swecon ilmastoraportissa ”Harmaasta vihreäksi” kaupunkiympäristöihin ideoidaan lisää luontopohjaisia ratkaisuja. ”Tavanomaiset rakennusmateriaalit, kuten asfaltti ja betoni, imevät lämpöä ja luovuttavat sitä hitaasti ympäristöön, kun taas viheralueet ja vesielementit heijastavat lämpöä ja luovat kaupunkiin viileämpiä vyöhykkeitä. Luontopohjaiset ratkaisut suojaavat ennakoivasti tulvilta ja niillä on viilentävä vaikutus helteellä.”
Raportissa on mielenkiintoinen visio vuoden 2050 kaupungista: ”Rankkasade on jatkunut jo tunnin. Viherkatot ovat läpimärät. Ylimääräinen sadevesi valuu lampeen, joka täyttyy, vuotaa yli ja täyttää upotetun puutarhan ja maanalaisen vesivaraston. Joen rantapenkereet ja vedenkäsittely suojaavat aluetta nousevalta vedenpinnalta. Näiden onnistuneiden ilmastotoimien ansiosta asuinalue voi olla samanaikaisesti tiivis, asuttava ja sateita ja tulvia kestävä.”
Ilmastonmuutoksen myötä tulvat ja myrskyt yleistyvät. Vielä olemme kuitenkin kaukana siitä Rakennuslehdessä vuonna 1989 esitetystä skenaariosta, että Helsingin edustalle tarvittaisiin tulvapato. Ilmastonmuutospuheillaan Nobel-palkinnon saanut Al Gorekaan ei ole vielä päässyt melomaan pohjoisnavan yli, vaikka hän hieman huolimattomasti arvioi, että se voisi olla mahdollista jo vuonna 2013. Toisaalta itse asian kannalta on se ja sama, tapahtuuko tuo viiden tai edes viidenkymmenen vuoden päästä. Venetsiaan tulvapatoa on rakennettu jo pitkään ja siellä se monena vuonna olisi ollut jo tarpeen. Suomessa lähes 50 prosenttia tulvariskialueilla sijaitsevista rakennuksista sijaitsee Porissa ja Rovaniemellä. Silti Rovaniemeä suojelemaan ei ole saanut rakentaa tulvapatoa Kemijokeen, sillä luonnonsuojelijat vastustavat sitä, vaikka se samalla lisäisi merkittävästi päästöttömän sähköenergian saantia.
Suomi on sijaintinsa vuoksi suojassa pahimmilta myrskytuhoilta, mutta esimerkiksi Saksassa vuoden 2021 myrskyt tulvineen aiheuttivat yli 2 miljardin euron vahingot teille ja rautateille. Tiestöllemme lisääntyvät vesimäärät ja lämpötilan sahaaminen nollan molemmin puolin aiheuttavat vaurioita, mutta routahuolista emme kuitenkaan pääse eroon.
Meriveden nousu uhkaa asuinaluetta Espossa
Viistosateet kastelevat seiniä
Ilmastonmuutoksen seurauksena säälle alttiiden rakenteiden, kuten julkisivujen parvekkeiden ja vesikattojen saama viistosaderasitus aiheuttaa näille rakenteille merkittävää korjaustarvetta, koska vanhojen rakenteiden säilyvyysominaisuudet ovat usein puutteellisia. Lisääntyvät pilviset säät heikentävät rakenteiden kuivumiskykyä. Kosteus- ja mikrobivaurioiden ennakoidaan lisääntyvän kohoavan kosteuspitoisuuden seurauksena.
Sateet lisäävät rakennusten kosteusrasitusta erityisesti syys- ja talvikausina. Nykyisten kattojen vesieristys kestää tämän kohtuudella, sillä vanhoista, vuotavista tasakatoista on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Kattojen kantavuudelle sen sijaan lisääntyvä ja entistä märempi lumi voi tuoda ongelmia.
Viistosade on erityisen haitallista rakennusten julkisivuille. Suomessa suurin osa sateesta tulee länsi–kaakko-akselilta, riippumatta siitä missä päin Suomea ollaan. Rannikolla tulee jo nykyisin 3,5-kertaa enemmän vettä eteläiselle julkisivulle kuin pohjoiselle. Mitä korkeampi rakennus on, sitä kovempi siihen kohdistuvan tuulen nopeus on ja sitä suurempaan osaan julkisivua viistosade osuu. Helsingin Vuosaari on yksi pääkaupunkiseudun tuulisimmista paikoista, ja kaiken lisäksi tuuli puhaltaa pääasiassa suoraan mereltä. Ei siis ihme, että Aurinkolahden koulu on ensimmäisiä, joka sai ilmastonmuutoksen myötä uuden, värikkään leväpinnoituksen.
”Muuttuvan ilmaston myötä moni aikaisemmin hyvää rakentamistapaa edustanut rakenneratkaisu voi jälkikäteen osoittautua kosteusfysiikan näkökulmasta riskirakenteeksi”, sanoo Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha.
Ilmastonmuutokseen varautuminen on hänen mukaansa mahdollista toteuttaa asettamalla toimivuusvaatimukset siten, että niissä on ylimääräistä varmuutta nykyilmaston olosuhteisiin, jolloin ne kestävät myös tulevaisuuden ilmasto-olosuhteissa. Haasteena on saada kuitenkin tilaajat innostumaan tästä, koska rakennusfysiikassa ei ole lujuusopin tapaisia pakollisia varmuuskertoimia ja käytännön rakentamisessa on aina helppo tinkiä kestävyystavoitteista. Vai miksi muuten grynderit suosivat sellaisia ohuesti eristerapattuja julkisivuja, jotka kestävät vain 25 vuotta, kun paljon kestävämpiäkin ratkaisuja olisi olemassa.
Puutaloja markkinoidaan usein sisäilmaystävällisenä vaihtoehtona, vaikka puu on kaikkein homeherkin ja rakennusfysiikan kannalta haastavin materiaali.
”Ilmastonmuutoksen edetessä kosteusvaurioriski lisääntyy erityisesti sellaisissa puurunkoisissa ulkoseinärakenteissa, joissa on käytetty ohuita tuulensuojia ja paksumpia lämmöneristeitä. Näissä rakenteissa voi esiintyä mikrobikasvua tuulensuojan sisäpinnassa riippumatta siitä, millaista sisäilman lämpötilaa rakennuksissa pidetään. Puurunkoisissa tuuletetuissa yläpohjissa ilmastonmuutos muuttaa tuuletustilan olosuhteet erittäin suotuisiksi home- ja mikrobikasvulle. Yläpohjissa tarvitaan merkittäviä rakenteellisia muutoksia, jotta niissä voidaan välttyä mikrobikasvulta tulevaisuudessa”, Vinha sanoo.
Vanhojen puutalojen vaurioherkkyys näkyy hyvin kuntokartoituksista tehdyissä yhteenvedoissa. Raksystemsin ja THL:n analyysi lähes 15 000 pientaloista osoitti, että 15 prosentissa taloista on kosteusvaurio yleisimmissä riskirakenteissa ja noin 40 prosentissa on vähintäänkin lisätutkimustarvetta. Vaurioiden määrä kasvoi rakennusiän myötä, vuoden 2000 jälkeisestä 5 prosentista 80 prosenttiin vuotta 1939 edeltäneissä rakennuksissa. Tämä voi johtua eroista rakentamistavassa ja erilaisten kosteusriskiä lisäävien riskirakenteiden olemassaolosta. Useimmiten vaurio tuli esiin tasakaton, kattoikkunoiden ja vanhan hirsiseinän kohdalla. Ero vaurioiden yleisyydessä voi johtua myös siitä, että vanhemmat rakennukset ovat altistuneet ympäristön kosteudelle pidempään verrattuna uudempiin rakennuksiin. Ilmastonmuutos tulee lisäämään tätä kosteusriskiä entisestään.
Tulevaisuuden riskirakenteita voi selvittää mallintamalla
Uusi rakentamislaki edellyttää, että lisääntyvät rasitustekijät on huomioitava nykyisten riskitasojen rinnalla suunniteltaessa peruskorjauksia. Rakenteiden suunnittelussa tuleekin kiinnittää entistä enemmän huomiota rakenteiden vikasietoisuuteen ja korjattavuuteen, todetaan veden- kosteudeneristyksen oppaan RIL 107:n tuoreessa päivityksessä. Ennustettua nopeammin etenevä ilmastonmuutos, matalaenergiarakentaminen ja huonetilojen kasvavan lämpökuormituksen myötä yleistyvät jäähdytysratkaisut ovat esimerkkejä erityisesti vaipparakenteiden kosteusteknisiä olosuhteita ratkaisevasti muuttavista tekijöistä, joihin ohjeissa on otettu kantaa.
Hyviä ohjeita ilmastonmuutoksen vaikutuksista suunnitteluun on tullut myös A-Insinööreiltä. Yhtiön asiantuntijoiden kirjoittaman opas neuvoo, kuinka ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioidaan rakennushankkeissa jo suunnitteluvaiheessa. Valtioneuvosto puolestaan tilasi isolta poikkitieteelliseltä tutkijaporukalta raportin ”Rakennusten kosteusvauriot ja ylilämpeneminen muuttuvassa ilmastossa”. Sen julkisivuja koskeneen osuuden kirjoittivat tekniikan tohtorit Jukka Lahdensivu Rambollilta ja Toni Pakkala Tampereen yliopistolta.
Ilmastonmuutoksen lisäämien kosteusrasituksien vaikutuksia julkisivuille voidaan ennakoida mallintamalla rakennusfysikaalisesti käyttämällä paikallisia olosuhteita vuosisadan lopun ilmastossa. Näin voidaan varmistaa valitun rakennetyypin toiminta tulevaisuudessa. Mallinnuksella voidaan tarkastella myös olemassa olevaa rakennusta ja sen rakenteiden toimivuutta tulevaisuuden ilmastossa. Myös sisätilojen ylikuumenemisriskiä voidaan mallintaa ja katsoa miten passiiviset suojaukset toimivat.
Mineraalivillan päälle tehtävät ohutrappausjärjestelmät osoittautuivat A-Insinöörien Elli Kinnusen tekemissä mallinnuksissa hieman riskialttiiksi jo nykyilmastossa. Laskennallisesti tarkasteltuna rappauskerroksen ja lämmöneristeenä toimivan villan rajapinnassa on homeen kasvun mahdollistavat olosuhteet jo tälläkin hetkellä ja tilanne pahenee vuoteen 2100 mennessä selvästi.
Kun Tampereen yliopisto testasi, muodostuuko ohutrappauksen vaurioihin mikrobikasvustoa, odotettu tulos oli, että sitä muodostui heti eristeen pintaan. ”Vähän syvemmälle mentäessä mikrobien määrä putosi kuitenkin selvästi”, sanoo tutkija Virpi Leivo. Tutkimusta ohjannut lehtori Pakkala arvioi, että mikrobit eivät pääse sisäilmaan, mutta professori Juha Vinhan mukaan tämä riski on olemassa. Kuinka iso se on, vaatisi vielä jatkotutkimuksia.
Mineraalivillan päälle tehdyllä ohutrappauksella on paljon muitakin heikkouksia kuin tuo vielä kyseenalainen sisäilmariski. Se on Vinhan mielestä nykyrakentamisen heikoin rakenne, jossa ei ole minkäänlaista vikasietoisuutta vaan pienetkin puutteet suunnittelussa ja tekemisessä aiheuttavat vaurioita. Sen suosio lisääntyi 10-15 sitten uudisrakentamisessa, mutta yli sata reklamaatiota kertovat, että se ei ole kestänyt aina edes rakentajan kymmenvuotisvastuuaikaa puhumattakaan odotettua 25 vuotta, mitä sitäkin voidaan pitää aivan liian lyhyenä teknisenä käyttöikänä.
Uudessa RIL 107:ssa suositellaan tekemään rappaus tuulettuvana rappauslevyn päälle. A-Insinööreillä on sama suositus: ”Mikäli halutaan tehdä rapattu pinta ankariin rasitusolosuhteisiin, on levyrappaus huomattavasti turvallisempi vaihtoehto kuin eristerappaus. Tuulettuvat julkisivuratkaisut toimivat rakennusfysikaalisesti hyvin myös tulevaisuuden ilmasto-olosuhteissa.”
Vanha betonisänkkäri ja tiiliverhous homehtumisvaarassa
Suurin osa Suomessa yleisesti käytössä olevista ulkoseinärakenteista toimii kosteusteknisesti hyvin myös muuttuvassa ilmastossa. Tämä koskee myös uusia ja hieman vanhempiakin betonijulkisivuja, mutta ei kaikkien vanhimpia. Ne ulkoseinärakenteet, joissa homeindeksi on koholla jo nykyilmastossa kärsivät Pakkalan mukaan tulevaisuuden ilmastosta eniten. Homehtumisriski nousee sellaisissa ulkoseinissä, jotka päästävät viistosadetta lävitseen, pidättävät vettä rakenteen huokosverkostossa ja tuuletus on heikkoa. Sellaiset olivat yleisiä sekä kerrostalo- että pien- ja rivitalorakentamisessa 1960–1980-luvuilla.
Asuinkerrostaloissa vaurioherkimpiä ulkoseinärakenteita ovat tiili-villa-betoniseinät, joiden tuuletusväli oli ennen 1990-lukua olematon tai hyvin pieni. Vasta 1990-luvulla on ohjeistettu tuuletusrako tiiliseiniin. Toinen seinärakenne, jossa homeindeksi ylittää rajan 1, mikä tarkoittaa, että mikroskoopilla nähdään homekasvustoa, on vanha betonisandwichelementti, jonka ulkokuoren betoni on tehty korkealla vesi-sementtisuhteella ja näin betonin tiiviys on jäänyt heikoksi. Ilmastonmuutos nostaa näiden elementtien homeindeksiä.
1990-luvulla valmistuneiden sandwichelementtien betoni on huomattavasti tiiviimpää eikä viistosade pääse kastelemaan lämmöneristeitä. Siksi niiden homeindeksi pysyy jatkossakin matalana.
Vakavin tilanne on puurunkoisissa pientaloissa, joissa on tiiliverhous huonosti toimivalla tai olemattomalla tuuletusraolla, joka usein tukittiin laastipurskeilla. Ilmarako tuli ohjeisiin vasta 1990-luvulla. Homeindeksi ylittää näissä julkisivuissa arvon 3, mikä kertoo näkyvästä homeen kasvusta. Tällaisia pien- ja rivitaloja rakennettiin 1970 ja 80-luvuilla yli 17 000. Puurunkoisissa ulkoseinissä yleisesti käytetyn kipsilevytuulensuojan pinnassa oleva kartonki kuuluu herkimmin homehtuviin, joten se yhdessä heikosti tuulettuvan kuorimuurirakenteen kanssa on riskirakenne jo nykyilmastossa ja homehtumisriski kasvaa tulevaisuudessa.
Tiiliverhouksella varustetun puurunkoisen ulkoseinän ongelmat liittyvät viistosateen aikana kosteutta keräävään tiileen, joka ei pääse kunnolla kuivumaan, jos sen takana ei ole toimivaa tuuletusväliä. Näin kosteus pääsee siirtymään rakenteen sisempiin kerroksiin. Yhdessä homehtumisherkkien materiaalien kanssa rakenteen puutteellinen tuuletus luo otolliset olosuhteet homeenkasvulle.
Rakenteen perusteellinen uusiminen on Tampereen yliopistolla työskentelevän Tero Marttilan mukaan paras ratkaisu, jos sekä rakenteen ulko- että sisäkuoressa on puutteita ja korjauksella tavoitellaan pitkää käyttöikää. Se voidaan tehdä usealla tavalla: vanha tiiliverhous korvataan tiililaattapintaisella levyverhouksella, lautaverhouksella tai vanhat tiilet muurataan takaisin tai korvataan uusilla. Jos rakenne tai sen korjaaminen suunnitellaan ja toteutetaan toimivalla tuuletusvälillä, mahdollisimman tehokkaalla rakenteellisella kosteussuojauksella sekä materiaaleilla, jotka eivät ole erityisen homehtumisherkkiä, riski homeenkasvulle pysyy hyväksyttävissä rajoissa myös tulevaisuuden ilmastossa. Lämmöneriste tuulensuojavillan ulkopuolella parantaa rakenteen toimivuutta merkittävästi, kunhan tuuletusväli on avoin.
Joissakin ohjeissa suositellaan tiilimuuraukseen kaksinkertaista tuuletusväliä eli niin sanottua sadetakkipellin käyttöä. Ratkaisu on kuitenkin kallis. Vettä imevää tiilipintaa voi yrittää suojata sateelta suojaavalla pintakäsittelyllä, mutta se heikentää rakenteen kuivumiskykyä, jos vettä kuitenkin pääsee erilaisista raoista rakenteeseen.
Vanhojen rakennusten massiivinen kokotiilinen, eristeetön rakenne on kaikista kostein, mutta siinä ei ole homehtumiselle herkkiä materiaaleja, joten se ei ole homeen kasvun kannalta heikoin rakenne.
Yläpohja on ollut mysteeri rakennusfysiikoille
Pientalon kylmä ullakko pysyi aiemmin kuivana lämmityksen hukkalämmön ansiosta, mutta kun eristeitä lisättiin, ullakosta tuli oikeasti kylmä ja sinne alkoi tulla hometta suhteellisen kosteuden kasvun myötä. Tuuletetuissa yläpohjissa on havaittu laajalti homevaurioita mm. Etelä-Ruotsissa. Ongelmien syy on kostean tuuletusilman jäähtyminen yläpohjan tuuletustilassa, mistä seuraa vesihöyryn kondensoitumista, homevaurioita ja jopa lahoa. Rakenteiden lämmöneristyspaksuudet ovat kasvaneet siinä määrin, ettei yläpohjan läpi johtuva hukkalämpö enää lämmitä yläpohjarakenteita.
Tampereen yliopiston Future Spaces -hankkeessa on tutkittu sekä tyypillisiä nykyrakentamiskäytännön mukaisia yläpohjarakenteita että niiden variaatioita, joissa rakennusfysikaalista toimintaa on pyritty parantamaan. Hankkeen tavoittena on rakennusten ennakoiva korjaaminen siten, että niissä otetaan huomioon myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat lisähaasteet. Tutkimuksessa havaittiin, että tehokas lämmöneristys alentaa kylmänä vuodenaikana rakenteiden ulko-osien lämpötilaa. Tällöin tuuletusvälissä vallitseva suhteellinen kosteus nousee kasvattaen riskiä homeen kasvulle otollisten olosuhteiden esiintymiseen tuuletusvälissä. Yläpohjarakenteiden tuuletusvälissä ja seinärakenteiden tuuletusvälin alaosassa esiintyvä lievä homeenkasvun riski voi kasvaa merkittäväksi ilmastonmuutoksen myötä.
Kirkkaina öinä kosteus saattaa tiivistyä katon sisäpintaan, mistä se valuu rakenteisiin. Tuuletuksen lisääminen voi pahentaa ongelmaa, jos se syksyllä tuo ulkoa lisää kosteutta.
Kattorakenteiden tuuletusvälin kosteusturvallisuutta voidaan aiheesta kesällä väitelleen Klaus Viljasen mukaan parantaa käyttämällä kosteuden kestäviä materiaaleja tuuletusvälissä, rakenteen tuuletuksen optimoinnilla sekä kasvattamalla tuuletusvälin ulkopuolista lämmöneristävyyttä. Tuulisilla alueilla räystään tuuletusrakoa voidaan kuristaa siten, että ilmanvaihtokerroin on noin 20 vaihtoa tunnissa.
Viljanen sanoo, että hyvin eristetyt ulkoseinärakenteet toimivat hyvin, vaikka niihin kohdistuisi merkittäviä kosteusrasituksia. Ulkoseinärakenteen ilmatiiveyden sekä tuulensuojakerroksen vesihöyryavoimuuden ja riittävän lämmöneristävyyden varmistaminen on kuitenkin tärkeää.
Tuuletuksen rajoittaminen on potentiaalinen keino parantaa rakenteiden toimintaa tulevaisuuden ilmastossa. Aihepiiri vaatii kuitenkin jatkotutkimuksia. Erityisesti vanhemmassa rakennuskannassa tuuletuksen rajoittaminen vaatisi vähintäänkin yläpohjien ilmatiiviyden varmistusta sekä mahdollisesti lisälämmöneristystä. Näin voidaan välttää katolle kertyvän lumen sulamisen sekä yläpohjan ilmavuotojen aiheuttamia ongelmia.
Ullakoiden eristyksenä käytetään tavallisesti puhallusvillaa. Niiden kesken on selviä eroja tiheydessä ja sitä kautta myös lämmöneristyskyvyssä. Ylivoimaisesti kevein on lasivilla. Keveyden vuoksi sen sisään pääsee ilmavirtauksia, jotka Tampereen yliopiston mittausten mukaan heikentävät merkittävästi luvattua lämmöneristävyyttä. Yläpohjan kosteusturvallisuutta tämä kuitenkin paradoksaalisesti parantaa.
Rakentamistavoissa täytyy tapahtua muutos
Miksi rakentamisen energiamääräysten kiristykset ja rakennusten energiatalouden parantaminen sitten ovat niin tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa? Miksi säästämme energiaa jopa sisäilman terveyden kustannuksella? Syy on selvä: Euroopassa rakennusten osuus kaikesta energiankäytöstä on 40 prosenttia ja kasvihuonepäästöistä 36 prosenttia johtuen tilojen lämmityksestä ja enenevässä määrin myös jäähdytyksestä. Päästöjä voi kuitenkin leikata myös vaarantamatta sisäilmaa ja sekin kannattaa muistaa, että kasvava osa energiantuotannosta on jo vähäpäästöistä.
Rakennusten energiatehokkuus on Suomessa jo hyvällä tasolla, joten jatkossa ilmastopäästöjä pitää hakea materiaaleista ja itse rakentamisesta. Puun etumatka pienenee sitä mukaa kun muut materiaalit leikkaavat hiilipäästöjään. Materiaalipuolen kehitys on avainasemassa. Samalla kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, on syytä kääntää katse materiaalivalmistuksen prosessipäästöihin, raaka-ainehankintaan ja materiaalikiertoon.
Kiertotalouden lisäksi myös luonnonmateriaalien käyttö on noussut ajankohtaiseksi ilmastonmuutoksen vuoksi. Luonnonmukaiset rakennustuotteet, eli NBB-tuotteet (nature-based building products), koostuvat maa- ja metsätaloudesta sekä maankaivuusta saatavista uusiutuvista ja yleisistä raaka-aineista ja niitä voidaan tuottaa ilman korkeita lämpötiloja. Kolmessa vuosikymmenessä NBB-tuotteiden valmistus ja käyttö on laajentunut nopeasti Keski-Euroopassa ja nykyään on tarjolla kymmeniä tuotteita ja laajoja tuoteperheitä, joissa materiaaleina käytetään olkea, hamppua, pellavaa, juuttia, lampaanvillaa, puuvillaa ja savea. Tampereen yliopisto on selvittänyt muun muassa savetetun kutterilastun käyttöä osana puurakentamista.
Suomessa meille vieraiden luonnonmateriaalien käyttöä on ollut vaikea perustella liiketaloudellisin perustein, sillä jopa perinteisellä hirsirakentamistekniikalla tehtyjen talojen kysyntä jäi median suuresta kiinnostuksesta huolimatta olemattomaksi Helsingin Honkasuon uudella puutaloalueella. Tuusulan asuntomessuilla eniten julkisuutta keräsi Trä Kronorin puutalo, jossa käytettiin muun muassa savea ja lampaanvillaa. Yhtiö meni kuitenkin konkurssiin jo ennen talojen valmistumista. ”Luomutalojen” kaupallisesti kestävän konseptin hakeminen on selvästi vielä kesken. Yksittäisillä luonnonmateriaaleista tehdyillä rakennustuotteilla sen sijaan saattaa olla kysyntää.
Tohtori Kristina Mjörnellin mielestä ilmastonmuutokseen varautumisen tulisi näkyä jo rakentamistavoissamme, sillä rakennamme nyt taloja, jotka ovat olemassa vielä 2080-luvun ilmastossa. Tärkeää on, että rakennukset suunnitellaan kestämään lisääntyvät säärasitukset. Rakennuksista kannattaa suunnitella muuntojoustavia, jotta niitä ei yhden käyttötarkoituksen loputtua tarvitse purkaa. Toisaalta mukautuvalla uudelleenkäytöllä tyhjilleen jääneitä rakennuksia voidaan siirtää toiseen käyttöön, kuten toimistoja asunnoiksi. Purkamiseen on syytä varautua jo uuden suunnittelussa niin, että materiaalit ja kokonaiset elementtirakenteet voidaan käyttää uudelleen. Joustavuutta voi parantaa myös tekemällä modulaarisia rakennuksia, joiden moduulit voi siirtää tarvittaessa uuteen paikkaan.
Vihreässä siirtymässä on riskinsä
Ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään sekä globaalisti että EU-tasolla tehtävillä päätöksillä. Jotta rakennuskantamme toimii tulevaisuudessakin, tulee korjaushankkeissa investoida ilmastonmuutoksen hillintään ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Riskinä on, että jos vanhojen rakennusten energiakorjauksia kiihdytetään väkisin EU:n ohjauksella, mennään ojasta allikkoon.
Euroopan komission vihreän kehityksen ohjelman tavoitteena on tehdä Euroopasta ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Keskeinen osa lainsäädäntötyötä on rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivitys ja kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä eli taksonomia. Paljon kiistoja aiheuttaneen direktiivin pitäisi valmistua loppuvuodesta 2023. Uudistus sisältänee vaatimukset uudisrakennusten päästöttömyydestä, olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden parantamisesta sekä aurinkoenergiatuotannon lisäämisestä rakennuksiin.
Vanhoilta rakennuksilta historiallisia rakennuksia lukuun ottamatta aiotaan edellyttää energialuokkaa D vuonna 2033 ja vuonna 2050 koko rakennuskannan pitäisi olla päätötön. Direktiivi sisältää vaatimuksen, että kukin jäsenvaltio kunnostaa vuosittain vähintään kolme prosenttia kaikkien julkisten rakennusten kokonaispinta-alasta lähes nollaenergiarakennuksiksi tai päästöttömiksi rakennuksiksi. Energiatodistusrekisterin tietoihin pohjautuvan selvityksen perusteella 28 prosenttia nykyisestä asuinrakennuskannasta sisältää korjausvelkaa suhteessa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin ehdotukseen. Energiaparannustoimenpiteiden lasku Suomen rakennuskannassa on arvioitu 14…21 miljardia euroa seuraavan 10 vuoden aikana.
Eristemäärien lisääminen ei ole riskitöntä. Vaaravyöhykkeessä ovat jopa sata vuotta vanhat, eristämättömät massiivitiilitalot, joita esimerkiksi Helsingin keskusta tai Töölö on täynnä. Ne ovat olleet eristämättöminäkin varsin energiataloudellisia, mutta uusia vaatimuksia ne eivät täytä. Kyse on arvotaloista, joiden julkisivuihin ei yleensä saa koskea. Massiivinen rakenne on usein kostea, mutta siinä ei ole homehtumiselle herkkiä materiaaleja, joten se ei ole homeen kasvun kannalta heikoin rakenne. Tilanne voi muuttua eristeiden lisäämisen jälkeen.
Tavanomaisia eristeitä ei voi käyttää. Siksi ratkaisuksi suositellaan usein kalsiumsilikaattieristeen käyttöä. Sekään ei ole kuitenkaan täysin riskitön vaihtoehto, ja tuotteidenkin välillä on isoja eroja. Swecon vertailussa toimivimpia kalsiumsilikaattituotteita olivat Epatherm, Kasil E ja Promasil 1000, joiden homeindeksien maksimiarvot jäivät alle yhden. Kasil Pura ja Skamotec 225 eivät olleet yhtä hyviä. Kosteusteknisesti parhaiten toimivat ne, joilla oli eniten kosteudensiirtokykyä. Kuivumiskyvyn puute pitää rakenteen kosteampana, jolloin homeen kasvu eristeen ja rakenteen rajapinnassa on mahdollista. Lisäksi vanhassa rakenteessa voi tapahtua muitakin kosteudesta aiheutuvien vaurioiden lisääntymistä.
”Kalsiumsilikaattilevyeristystä valittaessa onkin kiinnitettävä erityistä huomiota kosteudensiirtokykyyn, jotta lisäeristetty rakenne olisi kosteusteknisesti toimiva ja vikasietoinen muuttuvissa tulevaisuuden ilmasto-olosuhteissa”, sanoo Teemu Jokela Swecosta.
Tampereen yliopiston selvitysten mukaan vanhojen tiiliseinien sisäpuolinen eristäminen johtaa hyvin kapillaarisellakin lämmöneristemateriaalilla kosteusteknisiin riskeihin. Rakenteiden sisäpuolisen lisäeristämisen yhteydessä kannattaisi tehdä ulkopintaan viistosateen imeytymistä merkittävästi estävä impregnointi. ”Markkinoilla olevien impregnointituotteiden käyttöön liittyy kuitenkin tällä hetkellä avoimia kysymyksiä siitä, ovatko ne riittävän huomaamattomia ja voidaanko käyttö siten sallia rakennussuojelun kannalta”, sanoo Katja Karhunen Tampereen yliopistolta.
Afryn suunnittelija Arto Toorikka on huomannut vihreän siirtymän analyysissaan useita riskejä energiatehokkuusdirektiivin energiakorjausvaatimusten liian pikkutarkassa ja kiireisessä toteuttamisessa.
Osa energiatehokkuusdirektiivin ohjaamista euromäärästä käytettäisiin joka tapauksessa rakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin, mutta ei varmastikaan vastaavissa määrin tai yhtä tiukassa aikataulussa. Vaatimukset johtaisivat energiakorjauksiin jo ennen rakenteiden teknisen käyttöiän päättymistä. Huonoimmissa rakennuksissa on paljon potentiaalia energiatehokkuuden ja kestävyyden parantamiseksi, mutta kiireinen pakollinen korjaaminen johtaa resurssien tehottomaan kohdistamiseen. Näin voi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa joudutaan korjaamaan elinkaarensa loppupuolella oleva rakennus vain asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Jos rakenteiden kosteusteknistä toimintaa ja vaurionsietokykyä ei huomioida vihreään siirtymään liittyvien toimenpiteiden yhteydessä, saattaa se johtaa rakenteiden vaurioitumiseen ja ennenaikaiseen korjaustarpeeseen. Jos kohdekohtaisia ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä ei tunnisteta tai ne ylimitoitetaan, saattaa se johtaa resurssien kohdentamiseen väärin eli seurauksena voi olla sekä yli- että alikorjauksia.
Liian korkeiksi nousevat energiatehokkuuden parantamiseen käytettävät korjauskustannukset voivat estää sinänsä tarkoituksenmukaisten korjausten toteuttamisen ja aiheuttaa rakennusten ennenaikaisia purkamisiakin.
Suomessa talojen eristepaksuudet ovat jo Euroopan huippua. Lisäeristämisellä saavutettava energiansäästö tulee talvien lämpenemisen myötä pienenemään. Lämmöneristävyyden parantamisen vaikutukset energiankulutukseen ovat sitä pienempiä, mitä energiatehokkaammat talotekniset järjestelmät ovat. Energiankulutuksen näkökulmasta on suositeltavaa hyödyntää ensisijaisesti rakenteellisia tai passiivisia jäähdytysratkaisuja pelkän koneellisen jäähdytyksen sijasta. Huomioiden lisälämmöneristyksen kosteusteknistä toimintaa heikentävät vaikutukset, olisi korjaussuunnittelussa suositeltavaa painottaa rakenteiden kosteusteknistä toimintaa energiatehokkuustoimien keskittyessä jäähdytyksen ja lämmityksen ratkaisujen toteutukseen.
Lisätietoa: Jutussa on hyödynnetty valtioneuvoston raporttia ”Rakennusten kosteusvauriot ja ylilämpeneminen muuttuvassa ilmastossa” ja seuraavia Tampereen Rakennusfysiikkaseminaarin 24.-27.10.2023 esitelmiä
Changing urban climate and impact for inhabitants living in the built environment. Do we have to adapt or mitigate for climate change. Jan Carmeliet, ETH Sveitsi
Urban tree potential to reduce summertime overheating. Jonathon Taylor, Tampereen yliopisto
Optimoitujen aurinkosuojakaihtimien hyödyntäminen rakennusten ylilämpenemisen hallinnassa Simo Kilpeläinen, Aalto-yliopisto
Kosteusvaurioiden yleisyys pientalojen yleisimmissä riskirakenteissa. Anniina Salmela, THL
Nykyisen rakennuskannan kosteustekninen toimivuus muuttuvassa ilmastossa. Toni Pakkala Tampereen yliopisto ja Jukka Lahdensivu Ramboll.
Ilmastonmuutokseen varautuminen ja vikasietoiset rakenteet uuden RIL 107:n kantavina teemoina. Pekka Talaskivi, RIL
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen rakentamisen suunnittelussa – opas rakennuttajille ja kiinteistönomistajille. Elli Kinnunen, A-Insinöörit
Eristerappausten mikrobiologinen toimivuus. Virpi Leivo, Tampereen yliopisto
Vähän lämpöä läpäisevien puurunkoisten ulkovaipparakenteiden tuuletusvälien lämpö- ja kosteustekninen toiminta. Klaus Viljanen, Ramboll
Efficient use and adaptive reuse of buildings. Kristina Mjörnell, Research Institutes of Sweden
Rakennusosien uudelleenkäyttö pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä. Jukka Lahdensivu, Ramboll
Suositeltavat kutterinlastueristeiset rakenneratkaisut. Ilkka Valovirta, Tampereen yliopisto
Energiatehokas ja hiiliviisas rakennettu ympäristö – luontopohjaiset rakentamisen ratkaisut. Tuula Jyske, Helsingin yliopisto
The future of low-carbon and nature-based building construction. Andy Shea, University of Bath
Korresta kerrostaloksi. Mikael Westermack, Tampereen yliopisto
Sisäpuolisen lisäeristämisen vaikutukset rakenteiden kosteustekniseen toimintaan. Katja Karhunen, Tampereen yliopisto
Kalsiumsilikaattilevyjen kosteusteknisen toimivuuden vertailu sisäpuolelta lisälämmöneristetyissä suojelluissa rakennuksissa. Teemu Jokela, Sweco
Vihreän siirtymän hinta rakennuskannassamme. Arto Toorikka, Afry Rakennusfysiikka
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Katsaus: Ilmastonmuutos tappaa ihmisiä, pilaa sisäilmaa, turmelee rakenteita – ja pakottaa rakentajat muutokseen”