Verottajan yllätystulkinta voi maksaa taloyhtiölle kymmeniä tuhansia

Harmaan talouden torjuntaa varten kehitetty ilmoitusvelvollisuus on aiheuttanut lisähuolta ja -kustannuksia taloyhtiöissä. Nyt työntekijätietojen ilmoitusvelvollisuus on tulkittu koskemaan myös juuri valmistuneita taloyhtiöitä, joissa tehdään esimerkiksi takuukorjauksia.

Aamulehti: Isännöitsijää syytetään yli 240 000 euron kavaltamisesta taloyhtiöiltä

Valkeakoskelaista isännöitsijää syytetään kaikkiaan 53 rikoksesta, muun muassa törkeistä kavalluksista ja törkeistä petoksista. Isännöitsijä on myöntänyt syyllisyytensä valtaosaan rikoksista. Hänen syytetään kavaltaneen kaikkiaan yli 240 000 euroa yhteensä 24 taloyhtiöltä. Syytteiden mukaan isännöitsijä hyötyi myös satoja tuhansia euroja pankkipetoksilla. Asiasta kertoi Aamulehti.