Kokeile kuukausi maksutta

Toimivat liikenneverkot luovat hyvinvointia ja kilpailukykyä elinkeinoelämälle

Tietoa kirjoittajasta Magnus Nygård
Toimialajohtaja, hankkeet, Väylävirasto 
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Suomen maanteiden ja rautateiden kunto on heikentynyt kuluneen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Liikenneverkkojen tilaa on kuvattu korjausvelalla – tarkoittaen termillä sitä rahasummaa, joka tarvittaisiin väylien saattamiseksi nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon. Hyväksi kunnoksi on määritelty ”riittävä tekninen ja taloudellinen taso”. Se tarkoittaa ko. väylän merkittävyyteen riittävää kuntotasoa, mutta ei siis täysin uuden väylän tasoista kuntoa.

Korjausvelan suuruudeksi on Väylässä, ja sen edeltäjävirastoissa, laskettu noin 2,5 miljardia euroa. Vuoden 2010 tilanteessa korjausvelan määrä oli noin 2,0 miljardia euroa. Kasvu tapahtui vuosikymmenen alkupuolella, ja vuosina 2016-2018 erillisen korjausvelkarahoituksen avulla väylien kunnon heikkeneminen saatiin pysäytettyä.

Korjausvelka näkyy liikenneverkoilla esimerkiksi huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrän lisääntymisenä, rautateiden rakenteiden heikentymisestä sekä siltojen kunnon heikentymisenä. Tämä näkyy väylien käyttäjille esimerkiksi reikiintyneinä teinä ja henkilöliikennettä hidastavina rautatieliikenteen rajoituksina. Lisäksi korjausvelka näyttäytyy joillakin radan osilla rautateiden teollisuuden kuljetusten sekä siltojen painorajoituksina.

Liikenneverkoista ongelmallisessa tilanteessa ovat tie- ja rautatieliikenne. Vastaavanlaista ongelmaa ei ole vesiväylien ja lentoasemien osalta. ROTIn asiantuntijapaneelin tekemässä arvioinnissa lentoasemat (9-) sekä vesiväylät ja satamat (8+) saavat rautateitä (7½) ja teitä (7-) paremmat arvosanat.

Väylä teettää tienpidon, radanpidon ja vesiväylien pidon ulkopuolisilla palveluntuottajilla, urakoitsijoilla ja konsulteilla. Vuosia jatkunut alhainen perusväylänpidon rahoitustaso yhdistettynä yleiseen kustannusnousuun on nostanut tarvetta lisärahoitukselle väylien kunnon hallitsemiseksi.

Suomen ollessa pitkien etäisyyksien maa, on ihmisten ja tavaroiden liikkumisen kustannuksella merkitystä elinkeinoelämän kilpailukyvylle sekä ihmisten liikkumiseen kuluttamaan aikaan. Tätä kilpailua ei käydä piirikunnallisella tasolla, eikä edes kotimaisten kaupunkiseutujen välillä, vaan osana kansainvälistä kilpailua.

Esimerkiksi Ruotsi rahoittaa liikenneverkkoja selvästi enemmän sekä kunnossapidon että investointien osalta. Ja toisaalta Ruotsin teollisuus on monella tapaa merkittävä Suomen kilpailija. Suomessa täytyy myös pystyä tarjoamaan toimivat logistiset yhteydet yrityksille, jotta Suomeen tehdään tulevaisuudessakin investointeja, jotka luovat työpaikkoja, ja sitä kautta hyvinvointia.

Liikenneverkot tuottavat palvelunsa tässä päivässä, esimerkiksi ihmisten liikkumisena töihin, kouluihin ja harrastuksiinsa, sekä tavarakuljetuksina ruokakauppoihin ja teollisuuslaitoksiin. Hyvän asiakaspalvelun mahdollistamiseksi on varmistettava väylien kunto, sekä huolehdittava kunnossapidosta, kuten teiden aurauksesta ja liukkauden torjunnasta sekä rautateiden päivittäisestä kunnossapidosta.

Suomessa kaupungistuminen on edelleen jatkunut, ja tämä asettaa uusia liikennetarpeita kaupunkiseuduille ja niiden välille. Alhaisen rahoitustason vuoksi vuosien aikana on patoutunut runsaasti tarpeita liikenneverkkoihin investoimiseen hyvän palvelutason mahdollistamiseksi. Tarpeet liittyvät esimerkiksi sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseen: kaksiraiteisten rautateiden lisääminen parantaisi rautatieliikenteen kilpailukykyä sekä pääteiden rakentaminen nelikaistaisiksi tai 2+1 kaistaisiksi keskikaideteiksi parantaisi liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta.

Pelkän nykyisen tilanteen hoitaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tulevaisuudessa on huomioitava erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta sekä digitalisaation ja automaation mahdollisuudet, kuten tarpeetkin.

Valtion liikenneväylien kunnon parantamisella parannetaan myös yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toimivat liikenneverkot luovat hyvinvointia ja kilpailukykyä elinkeinoelämälle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Magnus Nygårdhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/magnus-nygard/