Urakoitsijat varoittavat liikennehankkeiden kallistumisesta

Liikennehankkeita tekevien urakoitsijoiden mukaan ensi vuoden hankkeiden budjetoinnissa ei kannattaisi liiaksi luottaa halpoihin rakennuskustannuksiin. Esimerkiksi maanrakennusalan kustannukset ovat jo selvässä nousussa viime vuoteen verrattuna, ja öljyn hinnassa on nousupaineita. Ylipäänsä halvimman rakentamisen aika alkaa olla takanapäin, ja on syytä varautua tulevien vuosien hinnannousuun, arvioivat Koneyrittäjien liitto ja Lemminkäinen Infra.

Seinäjoki–Oulu-rata sai lisärahoituksen osin muiden hankkeiden säästöillä

Valtion vuoden 2011 talousarviosta sovittiin torstaina 19. elokuuta budjettiriihessä. Seinäjoen ja Oulun välinen ratahanke saa nyt rahoitusta 40 miljoonaa euroa, kun valtiovarainministeriö esitti hankkeelle ainoastaan 5 miljoonaa euroa. Sen sijaan liikenne- ja viestintäministeriön esitys oli juuri 40 miljoonaa euroa.

Rakennusalan palkkojen nousuvauhti jäänyt jälkeen yleisestä kehityksestä

Rakennusalan palkansaajien ansiotason nousuvauhti on laantunut tänä vuonna selvästi. Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä rakennusalan palkkojen nousutahti jäi jo selvästi jälkeen yleisen ansiotason noususta. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin ennakkotiedoista.

Destian liikevaihto supistui, tulos parani huhti-kesäkuussa 2010

Destian liikevaihto supistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavasta ajasta. Toimitusjohtaja Hannu Leinosen mukaan taantuma on laskenut infrarakentamisen kysyntää kuluvana vuonna ennakoitua enemmän. Yhtiön tulos jäi vertailujakson tapaan tappiolliseksi, mutta kannattavuus kuitenkin parani. Edellisvuotta parempaan kannattavuuteen vaikutti viime syksyllä alkanut kannattavuuden parantamiseen tähtäävä kehitysohjelma, joka on edennyt suunnitellusti.

YIT nosti liikevaihdon kasvutavoitteen yli 10 prosenttiin

YIT Oyj:n hallitus on 18. elokuuta vahvistanut konsernin strategian kaudelle 2011-2013. Strategian päätavoitteena on kannattava kasvu. Konsernin liikevaihdon kasvutavoite nostettiin nyt keskimäärin yli 10 prosenttiin vuodessa. YIT on nostanut kasvutavoitettaan melko tiuhaan, sillä vain vuosi sitten tavoitetta nostettiin keskimäärin 5-10 prosenttiin vuodessa. Sitä ennen tavoitteena oli liikevaihdon positiivinen kasvu. Konsernin muut strategiset tavoitetasot pidettiin ennallaan.

Turun ja Vaalimaan välille kaavaillaan Vihreää moottoritietä

Suomi kaavailee Vaalimaalle asti rakennettavasta moottoritiestä ympäristöystävällisen autoilun edelläkävijää. Hankkeessa nimeltä Vihreä moottoritie suunnitellaan tielle muun muassa sähköautojen latauspisteitä, biopolttoaineen tankkausasemia ja aurinkopaneeleja. Selvitysten mukaan tiellä voitaisiin tuottaa myös tuulivoimaa ja maalämpöä. Tiesuunnitelmaan on jo lisätty liityntäpysäköinti- ja levähdysalueiden putkitusvaraukset sähkölatausta varten.

Vasemmistoliitto vapauttaisi pienituloiset jätevesiremontista

Vasemmistoliitto ehdottaa, että haja-asutusalueiden 60 vuotta täyttäneet vapautettaisiin rakentamasta uusien vaatimusten mukaisia jätevesijärjestelmiä. Puolueen eduskuntaryhmän mielestä sama vapautus pitäisi iästä riippumatta antaa pienituloisille kuten työttömille.