Realia varoittaa uusien asuntojen tarjonnan vajeesta pääkaupunkiseudulla vuonna 2010

Realia Groupin mukaan yleisesti ottaen kaikki mittarit tukevat nyt voimakkaasti asuntokauppaa, kun korkotason on ennustettu säilyvän alhaisena vuoden 2010 loppupuolelle, kuluttajien luottamus omaan talouteen on hyvä ja halu ottaa lainaa on korkealla. Realia varoittaa kuitenkin tekijöistä, jotka voivat alueellisesti heikentää yleisesti hyviä asuntokaupan näkymiä vuodelle 2010. Tällaisia alueellisia epävarmuustekijöitä ovat esimerkiksi tarjonnan niukkuus niin uusissa kuin käytetyissäkin asunnoissa sekä työllisyyden kehittyminen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla valmistuu ensi vuonna uusia asuntoja selvästi kysyntää vähemmän.

Hypo: Asuntomarkkinoiden volyymit nousseet normaalille tasolle

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen laatiman kuluvan vuoden viimeisen neljänneksen asuntomarkkina-analyysin mukaan markkinat ovat syksyn mittaan kohentuneet edelleen ja volyymit ovat nyt palanneet normaalille tasolle. Asuntoluotottaja antaa asuntomarkkinoille nyt arvosanan +35,0 prosenttia, kun lukema oli edellisessä katsauksessa +27,0 prosenttia. Lyhyen aikavälin näkymät ovat silti Hypon mukaan hyvin kaksijakoiset.

Poliisi epäilee Marja Tiuraa lahjuksen ottamisesta Nova-yhtiöihin liittyvässä tutkinnassa

Vaalirahoituksesta tuttuihin Nova-yhtiöihin liittyvä rikostutkinta ulottaa lonkeronsa yhä laajemmalle. Helsingin poliisi vahvisti keskiviikkona, että rikostutkinta on laajentunut kansanedustaja Marja Tiuraan (kok.). Häntä epäillään lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Vantaa myy tontteja asuntorakentamiseen yli 2,7 miljoonalla eurolla

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt maanantaina 30. marraskuuta pitämässään kokouksessa myydä Sato-Rakennuttajat Oy:lle Martinlaaksosta tontin asuin- ja palvelurakentamiseen 2 166 750 eurolla. Tontilla on asuinrakennusoikeutta 5 350 kerrosneliötä ja palvelutilojen rakennusoikeutta 350 kerrosneliötä.

YIT myi Fennialle kauppakeskuksen Joensuusta

YIT Rakennus Oy on myynyt Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennialle Joensuussa sijaitsevan kauppakeskuksen. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 25,5 miljoonaa euroa kauppakeskuksen muodostaman yhtiön velat ja varallisuus huomioiden. YIT ja tanskalainen kiinteistösijoittaja I/S EjendomsInvest ovat purkaneet vuonna 2007 solmimansa kauppakeskusta koskevan kauppasopimuksen. YIT:n kauppakeskuksesta nyt saama hinta jäi selvästi pienemmäksi kuin reilut kaksi vuotta sitten tehdyssä sopimuksessa.    

Sagax osti ison logistiikkakiinteistön Hakkilasta Vantaalta

Ruotsalainen kiinteistöyhtiö AB Sagax on ostanut DSV Solutions Oy:n logistiikkakiinteistön Vantaan Hakkilasta. Vuokrattavaa kokonaistilaa kiinteistössä on yli 30 000 neliötä. Kaupan yhteydessä solmittiin uusi 7 vuoden pituinen elinkustannusindeksisidonnainen vuokrasopimus Sagaxin ja DSV Solutionsin välille. Kiinteistöön kaavaillaan myös pientä laajennusta. Hankkeessa DSV:n neuvonantajana toimi Finadvice Oy.

OP-Pohjola: Asuntokaupassa nyt yllättäviä piirteitä

Asuntokauppa käy erittäin vilkkaana. Asuntojen myyntimäärät ja asuntojen hinnat ovat nousseet. Tästä huolimatta kotitalouksien nostamien uusien asuntoluottojen määrä on jäänyt viime vuotta pienemmäksi. ”Asuntomarkkinoilla on nyt monia yllättäviä ilmiöitä ”, totesi pankinjohtaja Mikko Hyttinen OP-Pohjola-ryhmän Asuntoaamussa maanantaina 30. marraskuuta.