Fennovoima myönsi lisäaikaa omistajiensa ydinvoimapäätöksille

Ydinvoimayhtiö Fennovoima on myöntänyt omistajilleen viikon lisäaikaa päättää, ovatko he mukana Pyhäjoen ydinvoimahankkeessa. Yhtiön viestintäjohtajan Maira Kettusen mukaan päätöksiä odotetaan ensi viikon perjantaihin mennessä. Aiempi määräaika oli umpeutumassa tämän viikon torstaina.

Urpilainen ja Vapaavuori haluavat Fennovoiman uusintakäsittelyyn

Fennovoiman ydinvoimala pitäisi pikaisesti viedä uudelleen eduskunnan käsiteltäväksi, ehdotti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) Ylen Ykkösaamussa lauantaina. Hänestä se auttaisi hälventämään asian ympärillä vellovaa epävarmuutta. Kyseessä olisi luvan ja periaatepäätöksen päivittäminen.

Skanska rakentaa Jasolle senioritalon Jyväskylään

Skanska Talonrakennus Oy ja Varttuneiden Asumisoikeusyhdistys Jaso ry ovat 28. lokakuuta allekirjoittaneet sopimuksen Huhtakeskuksen senioritalon rakentamisesta Jyväskylän Huhtasuon alueelle. Viisikerroksisen senioritalon rakentaminen käynnistyy heti, ja hanke valmistuu syksyllä 2014. Kyseessä on Jason ensimmäinen senioritalohanke. Rakennuksen kokonaisala on noin 3 100 bruttoneliömetriä ja tilavuus noin 9 600 kuutiometriä, ja taloon tulee 42 asumisoikeusasuntoa.

Lemminkäinen sopi kauppakeskus Itiksen kiinteistöjen huollosta ja ylläpidosta

Lemminkäinen ja Kauppakeskus Itäkeskus Oy ovat solmineet Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan kauppakeskus Itiksen kiinteistöjen huolto- ja ylläpitosopimuksen. Yhteistyösopimus on monivuotinen, ja se astuu voimaan lokakuussa 2013. Osapuolet ovat sopineet, että sopimuksen arvoa ei julkisteta.

Kehäradan Vehkalan aseman rakentaminen alkoi

Kehärata-projektiin kuuluvan Vehkalan aseman rakentaminen on käynnistynyt Vantaalla. Alun perin asemavaraukseksi suunniteltu asema valmistuu syksyllä 2014. Päätös alkujaan asemavaraukseksi suunnitellun Vehkalan rakentamisesta asemaksi tehtiin kesällä 2012. Kohteen urakoitsijana toimii Graniittirakennus Kallio Oy. Urakan arvo on runsas 3 miljoonaa euroa.

Skanska aloittaa uuden asuntokohteen Jyväskylän Savelassa

Skanska aloittaa uuden vapaarahoitteisen asuintalon rakentamisen Jyväskylän Savelassa. Skanska rakentaa kahdeksankerroksisen As. Oy Jyväskylän Postimestarin omalle tontille osoitteeseen Vehkakuja 16. Yksiportaiseen Postimestariin tulee 47 asuntoa. Talon arvioitu valmistumisaika on marraskuussa 2014.

Kaksi moottoritieosuutta valmistuu kaksi kuukautta etuajassa

Lähes 55 kilometriä pitkän Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentamisen yhteensä kuudesta tieosuudesta kaksi, osuudet Koskenkylän ja Loviisan sekä Ahvenkosken ja Pyhtään välillä, valmistuu tiistaina 22. lokakuuta. Tämän jälkeen yhtenäinen moottoritie kulkee Kehä III:lta Loviisaan asti.