Kone modernisoi Ruoholahden metroaseman pitkät liukuportaat

Kone on valittu peruskorjaamaan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) Ruoholahden metroaseman pitkät liukuportaat. Tilaus sisältää kolmen, nostokorkeudeltaan lähes 30-metrisen liukuportaan täydellisen modernisoinnin. Hankkeeseen sisältyy myös liukuportaiden kunnossapito viideksi vuodeksi. Liukuportaiden modernisointi toteutetaan porras kerrallaan alkaen vuoden 2012 tammikuussa ja päättyen viimeistään helmikuussa 2013.

Asuntosäätiön asumisoikeuskohde noussut harjaansa Helsingin Ormuspellossa

Asuntosäätiön kerrostalokohde As Oy Helsingin Suopursu on noussut harjakorkeuteensa Helsingin Ormuspellossa. Osoitteessa Teerisuontie 5 sijaitsevaan kohteeseen tulee yhteensä 23 asumisoikeusasuntoa. Nelikerroksisen rakennuksen laajuus on 2 400 neliömetriä. Rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2011, ja kohde valmistuu kesäkuussa 2012. Rakennuttajana toimii Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy ja rakentamisesta vastaa Quattrorakennus Oy.

Kylpylähotelli Holiday Club Saimaa on valmistunut

Pohjoismaiden suurimman matkailuhankkeen titteliä kantava Holiday Club Saimaa on valmistunut marraskuun alussa. Kylpylähotellin rakennuttaja ja kiinteistön omistaja on Keskinäinen Työeläkeyhtiö Varma. Kylpylähotellin projektinjohtourakoitsijana toimi SRV ja hankkeen suunnittelusta vastasi Pöyry Oyj. Holiday Club Resorts Oy toimii kylpylähotellin operaattorina ja palveluiden tarjoajana.

YIT ja Peab sopivat Ikean myymälöiden kiinteistöteknisistä asennuksista Ruotsissa

YIT ja Peab ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen koskien kiinteistöteknisten järjestelmien asennuksia viiteen Ikean myymälään Ruotsissa. Ensimmäinen uusi myymälä rakennetaan Älmhultiin, ja sen rakennustyöt käynnistyvät marraskuussa 2011.

Äijälänsalmen kokeellisen puurakentamisen tontinluovutuskilpailu ratkaistu

Jyväskylän kaupungin ja Suomen Asuntomessujen järjestämän Jyväskylän Äijälänsalmen tontinluovutuskilpailun on voittanut kilpailuehdotus ”Kieppi”. Sen taustalla ovat rakennuttajana Peab Oy ja arkkitehtitoimistona Lassila Hirvilammi arkkitehdit Oy. Kilpailun tavoitteena oli löytää Jyväskylässä vuonna 2014 järjestettäville asuntomessuille kokeellisen puurakentamisen korttelialueen suunnitelma ja toteutus.

SRV, Sato ja Asuntosäätiö ostivat Sanomalta 13 miljoonalla maata Keimolasta

SRV, Asuntosäätiö ja Sato ovat hankkineet yhdessä perustettavan yhtiön nimiin Sanoma Oyj:ltä merkittävän maa-alueen Vantaan Keimolasta. Tonttien yhteenlaskettu rakennusoikeus on
40 900 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeus on tarkoitus jakaa osapuolten kesken tasan. Konsortio maksaa maa-alueesta kolmessa erässä vuosina 2011-2013 Sanomalle yhteensä 12,9 miljoonaa euroa, josta Sanoma kuittaa noin 11 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton.

Kehä I:n parantaminen Espoon Leppävaarassa valmistuu vuoden etuajassa

Massiivinen Kehä I Leppävaarassa -tienparannushanke on valmistumassa Espoossa lähes vuoden etuajassa. Hanke käynnistyi keväällä 2008. Hankkeen näkyvimpiä muutoksia on Vallikallion alueen yhdistävä Mestarintunneli. Se on ollut Kehä I:n liikenteen käytössä jo helmikuusta, mutta kaksi kaistaa kumpaankin menosuuntaan on pidetty suljettuina. Torstai-iltana 10. marraskuuta liikenne pääsee vihdoin kulkemaan tunnelin kaikkia kahdeksaa kaistaa pitkin. Hankkeen alueella tehdään loppuvuodesta vielä pieniä viimeistelytöitä.