Stul: Sähköistysalan alamäki on päättymässä

Sähköistysalan työttömyys on kasvanut viime vuodesta, ja alan työttömyysaste on nyt noin 10 prosenttia. Alalla uskotaan kuitenkin työvoiman tarpeen kasvavan syksyyn ja ensi vuoteen mennessä. Muutenkin alan suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden markkinaodotukset ovat valoisammat kuin kertaakaan vuoden 2011 kevään jälkeen. Tämä käy ilmi Sähkösuunnittelijat NSS:n sekä Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul:n maaliskuussa jäsenilleen tekemästä suhdannekyselystä. 

Selvitys Talvivaaran taloustilanteesta lähtee velkojille

Selvitys kaivosyhtiö Talvivaaran taloudellisesta tilanteesta postitetaan yhtiön velkojille ensi viikon alussa, kertoo selvitysmies Pekka Jaatinen. Määräaika selvityksen valmistumiselle on tänään. Selvitys ei ole julkinen. Selvityksessä Talvivaaran velkojat saavat tiedon, mitkä ovat saneerausvelkoja ja mitkä eivät ole. Saneerausvelkoja ovat kaikki velat, jotka ovat syntyneet ennen saneeraushakemusta.

SSAB:n ja Rautaruukin fuusio liikahti eteenpäin

Ruotsalaisen teräsyhtiö SSAB:n yhtiökokous päätti keskiviikkona 9. huhtikuuta teknisistä järjestelyistä, joila SSAB:n ja Rautaruukin fuusiota viedään eteenpäin. Yhtiökokous päätti uusien osakkeiden liikkeelle laskemisesta, mikä mahdollistaa osakevaihtotarjouksen tekemisen, kertoo Rautaruukin IR-johtaja Timo Pirskanen

Asuntosäätiö ostaa Suomen Asumisoikeuden

Asuntosäätiö ostaa asumisoikeusasuntoja omistavan yhtiön, Suomen Asumisoikeus Oy:n Satolta ja VVO:lta. Asuntosäätiöstä tulee kaupan jälkeen Suomen suurin asumisoikeusasuntojen omistaja. Asuntosäätiöllä on jo ennestään 1500 asumisoikeusasuntoa ja kaupan myötä siirtyy lisäksi noin 14000 asumisoikeusasuntoa. Ostettava yhtiö tulee Asuntosäätiön tytäryhtiön Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n omistukseen