Saton vuokrausaste historiallisen korkea viime vuonna

Sato-konsernin tulos koheni vuonna 2010 reippaasti vuodesta 2009, vaikka liikevaihto kutistui. Liikevaihtoa leikkasi vähäinen myytyjen omistusasuntojen määrä. Asuntojen vuokrausaste ja vuokratuotot puolestaan kasvoivat selvästi. ”Taloudellinen vuokrausaste nousi Saton historian korkeimmalle tasolle”, toimitusjohtaja Erkka Valkila toteaa. Yhtiö ennakoi kuluvan vuoden tuloksen nousevan viime vuotta paremmaksi.

Realia Isännöinti osti Karimakin liiketoiminnan

Realia Isännöinti Oy on ostanut Karimak Oy:n koko liiketoiminnan 28. tammikuuta tehdyllä sopimuksella. Kaupan kohteena oleva toiminta käsittää yli 300 asiakasyhtiötä Hyvinkään ja Riihimäen alueella. Kaupan myötä Karimakin koko henkilöstö siirtyy Realia Isännöinnin palvelukseen. Samalla Karimakin toimitusjohtaja ja omistaja Jyrki Makkonen siirtyy Realia Isännöinnin paikallisjohtajaksi Hyvinkään ja Riihimäen alueella.

Säästöpankit perustivat kiinteistönvälitysketjun

Säästöpankit ovat perustaneet uuden kiinteistönvälitysketjun, joka muodostuu itsenäisten yrittäjien verkostosta. Kiinteistönvälitysketjun keskusyhtiön nimi on Sp-Koti Oy (Sb-Hem), joka on jo aloittanut toimintansa. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Pekka Ronkainen. Hänellä on yli 26 vuoden kokemus välittäjäliiketoiminnan johto- ja kehitystehtävistä.

Rakennusyritykset arvioivat lisäävänsä henkilöstöään tuhansilla vuoden aikana

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n rakennusalan jäsenyritykset ennakoivat kasvattavansa henkilöstömääräänsä selvästi tänä vuonna. Rakentamisen henkilöstömäärä kasvaa arviolta 5,0 prosenttia eli noin 2 800 hengellä vuoden 2010 lokakuusta vuoden 2011 lokakuuhun. Henkilöstön lisäystarve kohdistuu erityisesti talonrakennukseen. Tiedot ovat peräisin EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelusta.

Cramon Theisen-yrityskauppa toteutui

Cramo Oyj:n 11. tammikuuta julkistama saksalaisen vuokrauskonserni Theisen Baumaschinen AG:n koko osakekannan hankinta on toteutunut. Osana yrityskaupan maksua Theisenin osakkeenomistajalle Arrex Beteiligungs-GmbH:lle suunnattu ehdollinen osakeanti on myös toteutunut. Näin ollen Theisen on 31. tammikuuta siirtynyt Cramon omistukseen.

Finnmap Infra ja Geomap sulautuvat

Infra-alan konsulttiyhtiöt Finnmap Infra Oy ja Geomap Oy ovat sopineet liiketoimintojensa yhdistämisestä. Yhdistäminen toteutetaan siten, että Geomap fuusioidaan Finnmap Infraan osakevaihdon kautta. Sulautuminen pyritään rekisteröimään toukokuun 2011 loppuun mennessä. Yhtiöiden liiketoiminnat on käytännössä yhdistetty jo vuoden 2011 alusta alkaen.

Lemminkäisen kattoliiketoiminnan myynti päätökseen

Lemminkäinen on saattanut päätökseen kattoliiketoimintansa myynnin pääomasijoitusrahasto Axcelille. Kauppasopimus allekirjoitettiin 15. joulukuuta, jonka jälkeen kauppa on saanut Suomen kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kattoliiketoiminta on siirtynyt Axcelin omistukseen maanantaina 31. tammikuuta.