Lemminkäinen saanut isoja talotekniikkaurakoita Pohjanmaalla

Lemminkäinen on saanut kolme merkittävää talotekniikkaurakkaa Pohjanmaalla. Yhtiö toteuttaa Westenergy Oy:n voimalaitoksen jätteenpolttolaitoksen lvisaj-urakan Vaasan lähellä sijaitsevassa Mustasaaren kunnassa. Maaliskuussa 2012 valmistuva talotekniikan urakka on jatkoa Lemminkäisen viime vuonna aloittamalle mittavalle voimalaitoksen betoniurakalle. Betonityöt valmistuvat tammikuun loppuun 2012 mennessä. Lemminkäisen Mustasaaren urakoiden arvo on yhteensä noin 19 miljoonaa euroa.

Onninen ja Ahlsell tekivät johtajien vaihtokaupat

Onninen Oy ja Ahlsell Oy ovat tekemässä vaihtokaupat johtajistaan. Martti Forss (46) on nimitetty Onninen Oy:n Suomen toimintojen johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 15. elokuuta alkaen. Forss siirtyy Onniselle Ahlsell Oy:n sähköliiketoiminnan toimialajohtajan tehtävistä. Vastaavasti Ahlsell on nimittänyt Forssin tilalle sähkötoimialansa uudeksi johtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi 1. syyskuuta alkaen Jukka Lehtisen (54). Lehtinen toimii tällä hetkellä Onnisen Urakoitsijat-segmentin johtajana.

Matti Malmberg nimitetty YIT:n Pohjois-Euroopan kiinteistöteknisten palveluiden johtoon

YIT on nimittänyt diplomi-insinööri Matti Malmbergin (51) yhtiön Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut -toimialan johtajaksi sekä yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Malmberg raportoi tehtävässään YIT Oyj:n toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoskelle. Malmberg on tullut YIT-konsernin palvelukseen vuonna 1985. YIT:n hallitus on myös perustanut uuden valiokunnan.

Ympäristöministeriö avustaa tuulivoimarakentamisen kaavoitusta

Ympäristöministeriö on tiistaina 28. kesäkuuta myöntänyt kunnille ja maakunnan liitoille valtionavustusta yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa tuulivoimarakentamista ohjaavien kaavojen laatimiseen. Avustuksia myönnettiin nyt tuulivoimarakentamisen kaavoitukseen korvamerkittynä ensimmäistä kertaa. Avustusta myönnettiin 20 kunnalle ja 12 maakunnan liitolle. Avustukset on tarkoitettu erityisesti kokonaisvaltaiseen tuulivoimarakentamisen ohjaamiseen.

Sähköurakoitsijoiden kannattavuus notkahti selvästi vuonna 2010

Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton jäsenyritysten yli kymmenen vuotta jatkunut hyvä kannattavuus katkesi vuonna 2010. Liiton tutkimuksessa mukana olleiden vajaan 200 yrityksen keskimääräinen nettotulosprosentti putosi alle 2:een, kun se vielä vuonna 2009 oli noin 4 ja sitä ennen useana vuonna lähes 5 prosenttia. Enemmistö yrityksistä uskoo kuitenkin kannattavuuden parantuvan jo tänä vuonna.

Lähes kaikki Teklan osakkaat hyväksyivät Trimblen tarjouksen – Teklalta lisäosinko

Yhdysvaltalaisen Trimble Navigation Limitedin tytäryhtiön Trimble Finland Oy:n tekemä julkinen ostotarjous Tekla Oyj:n osakkeista päättyi maanantaina 27. kesäkuuta. Alustavan tuloksen mukaan ostotarjouksen hyväksyneet osakkaat edustavat noin 99,46 prosenttia kaikista Teklan osakkeista ja äänistä. Ostotarjous toteutuu, mikäli lopullisessa tuloksessa vahvistetaan, että tarjouksen hyväksyneet edustavat yli 90 prosenttia Teklan osakkeista.

Tampere rakentaa sosiaali- ja terveysaseman kiinteistöleasing-rahoituksella

Tampere aikoo rahoittaa Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman rakentamisen kiinteistöleasing-mallilla. Hankkeen rahoituksesta järjestettiin tarjouskilpailu, jonka perusteella rahoittajaksi valittiin Sampo Pankki Oyj. Kaupunginhallitus päätti rahoitusmallista maanantaina 27. kesäkuuta pitämässään kokouksessa.

LVI-Tekniset Urakoitsijat kritisoi kotitalousvähennyksen leikkausta

LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälän mielestä kotitalousvähennyksen rajoittaminen on hallitukselta väärä viesti harmaan talouden torjuntaan. Hän pelkää vähennyksen supistamisen johtavan pimeän työn lisääntymiseen taloteknisissä töissä.