Ara sai ympäristöministeriöltä huomautuksen

Ympäristöministeriö antoi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (Ara) huomautuksen siitä, että Ara antoi Vantaan Rosendahinkujan nuorisoasuntokohteelle ylisuuren investointiavustuksen keväällä 2008. Rakennuslehden saamien tietojen ja uutisoinnin seurauksena ympäristöministeriö vaati Aralta asiasta erillisen selvityksen.

Talonrakennuksen työttömien määrä edelleen suuri lokakuussa 2009

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden talonrakennusalan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi viime vuoden lokakuusta kuluvan vuoden lokakuuhun ulottuvan jakson aikana 42 prosenttia. Elokuussa vuosimuutos oli 49 prosenttia ja syyskuussa 48 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksista.

Työryhmä fuusioisi Helsingin 21 kiinteistöyhtiötä yhdeksi

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän johtaman virkamiestyöryhmän tekemän esiselvityksen mukaan kaikki kaupungin omistamat 21 asuinkiinteistöyhtiötä tulisi yhdistää yhdeksi pääomafuusioyhtiöksi. Lisäksi työryhmä katsoo, että samalla pitäisi perustaa 21 alueellista isännöintiyhtiötä. Taustalla on halu tehostaa kaupungin omistamien asuinkiinteistöjen hallintoa. Selvitys esitellään kaupunginhallituksen konsernijaostolle maanantaina 23. marraskuuta.

Asiantuntijat ennakoivat asuntojen vuokrien laskun jatkuvan

Asuntojen vuokrat kääntyivät loppukesällä laskuun, joka on syksyn mittaan yhä jatkunut. Vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola arvioi, että vuokrat ovat voineet tippua jopa useita prosentteja. ”Nyt kun on tiedossa lokakuu ja puolet marraskuusta, näyttää että lasku on ollut yllättävän selvä”, Metsola sanoi STT:lle. Hän ei pidä mahdottomana, että vuokrat voisivat lähikuukausina ropista jopa 5-10 prosenttia alaspäin.

Uudisrakentamisen volyymi supistui 28,4 prosenttia syyskuussa

Uudisrakentamisen volyymi supistui kuluvan vuoden syyskuussa 28,4 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuinrakentamisen volyymi jäi kuluvan vuoden syyskuussa 26,1 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin ja muun rakentamisen volyymi puolestaan 30,0 prosenttia. Viimeisen puolen vuoden ajan muun rakentamisen volyymi-indeksin alamäki on syventynyt joka kuukausi, kun taas asuinrakentamisen osalta alamäki on loiventunut. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen uudisrakentamisen volyymi-indeksin ennakkotiedoista.