Lemminkäinen urakoi länsimetron Niittykummun aseman

Lemminkäinen Infra Oy ja Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen länsimetron varrelle tulevan Niittykummun metroaseman rakennusurakasta. Sopimus kattaa asemarakennuksen ja huoltotunnelin rakentamisen. Urakan arvo on noin 21 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyvät heti, ja aseman on tarkoitus olla valmis vuoden 2015 lopulla. Samalla allekirjoitettiin myös sopimus Niittykummun aseman sähköurakasta. Sen sai EMC Talotekniikka Oy. Urakan arvo on 2,9 miljoonaa euroa.

Caverion tekee sähköasennuksia Norjan valtionrautateille

Caverion on allekirjoittanut Norjan valtionrautateiden (Jernbaneverket) kanssa sopimuksen, joka käsittää Høvikin uuden aseman ja Lysaker-Sandvikan rataosuuden sähköistysratkaisut. Urakkaan sisältyy sekä korkea- että matalajänniteasennukset. Sopimus on arvoltaan yli 6 miljoonaa euroa. Projektin on määrä valmistua tammikuussa 2015.

Helsingin Roihupeltoon suunnitteilla mittava maanalainen rakennushanke

Helsingin Roihupeltoon suunnitellaan mittavaa konesalia ja tietoliikenteen kampusta. Alustavan suunnitelman mukaan hanke käsittää uusien tilojen rakentamista yli 100000 neliötä, josta noin puolet olisi kellarikerroksia ja maanalaisia luolastoja. Tilat toimisivat tietoturvallisen datan kansainvälisenä tallennuspaikkana sekä alan tutkimuksen ja tuotekehityksen keskuksena. Kampukselle tulisi muun muassa testilaboratorio- ja koulutustiloja sekä majoitus- ja muita tukipalveluita.

Rakentamisen liikevaihto supistui helmikuussa

Rakennusyritysten liikevaihto kutistui kuluvan vuoden helmikuussa 1,8 prosenttia vuoden takaisista lukemista. Sen sijaan tammikuussa alan liikevaihto kasvoi nyt tarkentuneiden tietojen mukaan 2,0 prosenttia vuotta aiemmasta. Pidemmällä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla rakentamisen liikevaihto supistui joulu-helmikuussa 1,1 prosenttia vuoden takaisesta. Nämä tiedot selviävät Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajista.

Uponorin liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa

Uponorin liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä merkittävästi viime vuoden vastaavasta jaksosta. Nousuun vaikutti erityisesti uuden yhtiön, Uponor Infran, perustaminen heinäkuussa 2013. Yhtiön tammi-maaliskuun 2014 liikevaihto oli 230,9 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2013 oli 177,7 miljoonaa euroa. Yhtiön suhteellinen kannattavuus heikkeni alkuvuonna jonkin verran.

Destia ja Lemminkäinen tekevät yhteistarjouksen E18-hankkeeseen

Destia ja Lemminkäinen ovat sopineet yhteistyöstä koskien E18 Hamina-Vaalimaa -tieosuuden elinkaarihanketta. Osapuolet ovat sopineet muodostavansa tarjouskonsortion Liikenneviraston hankkeeseen, joka käsittää 32 kilometrin mittaisen moottoritieosuuden sekä Vaalimaan 500 ajoneuvon rekkaparkin rakentamisen ja ylläpidon seuraavan 15-20 vuoden ajaksi.