Kokeile kuukausi maksutta

Kehäradan ensimmäinen tunneliasema valmistui

Ensimmäinen Kehäradan kahdesta uudesta tunneliasemasta on valmistunut. 40 metrin syvyydessä sijaitseva Aviapolis on samalla Suomen ensimmäinen täysin maan alla sijaitseva rautatieasema.

Rakennusurakka aloitettiin toukokuussa 2009 louhimalla maanpinnasta 40 metrin syvyyteen ulottuva huoltotunneli. Huoltotunnelista urakka eteni varsinaisen asemahallin sekä edelleen rautatietunnelien louhintaan ja lujittamiseen.

”Aviapoliksen työmaahan kuului kaarevan asemahallin louhinnan ja varustelun lisäksi kahden rautatietunnelin rakentaminen noin kilometrin mitalta sekä lentokentän että Vantaankosken suuntaan. Vaativalla tunnelityömaalla työskenneltiin samanaikaisesti parhaimmillaan jopa 20 eri osakohteen parissa”, projektipäällikkö Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Aviapoliksen aseman yleisilmettä leimaavat punaiset betoniseinät ja laiturialueen ylle kaartuvat teräsrangat. Maan päällä Aviapoliksen asemasta näkyy matkustajille aseman kaksi sisäänkäyntipaviljonkia.
Tulevaisuudessa tunneliasema palvelee Aviapoliksen uudella yritys- ja asuinalueella työskenteleviä ja asuvia. Asemalle mahtuu parhaimmillaan jopa yli 2 000 yhtäaikaista matkustajaa. Lentoasemalle Aviapoliksesta hurauttaa junalla muutamassa minuutissa, ja Helsingin keskustaan matka taittuu puolessa tunnissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kehäradan ensimmäinen tunneliasema valmistui”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat