Lemminkäisen liikevaihto ja tilauskanta kasvoivat alkuvuonna

Lemminkäinen kasvatti kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa sekä liikevaihtoaan että tilauskantaansa 14 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tuttuun tapaan alkuvuosi painui suhdanneluonteisesti tappiolliseksi, mutta tappio ei ollut nyt yhtä syvä kuin vuotta aiemmin. Toimitusjohtaja Timo Kohtamäen mukaan näkymät loppuvuodelle ovat viime vuotta valoisammat. Lemminkäinen odottaa kuluvana vuonna liikevaihtonsa kasvavan ja tuloksen ennen veroja olevan selvästi parempi kuin vuonna 2010.

Nord Streamin ensimmäinen putkilinja on liitoksia vaille valmis

Nord Streamin maakaasuputken ensimmäisen linjan rakennustyöt ovat loppusuoralla Itämerellä. Linjan viimeisetkin putken osat oli tarkoitus laskea Itämeren pohjaan myöhään keskiviikkona Ruotsin vesillä, ja liitostöiden on määrä alkaa lauantaina. Tuolloin Viipurista Saksan Lubminiin kulkeva, kolmesta osuudesta koostuva putki aiotaan hitsata yhteen sen ensimmäisessä liitoskohdassa.

Fortum investoi sähköverkkoon Salossa

Fortum investoi sähköverkon kehittämiseen Salossa. Salon Tuohitussa on otettu käyttöön uusi minisähköasema, joka parantaa sähkönjakeluverkon luotettavuutta eli vähentää sähkökatkojen todennäköisyyttä ja lyhentää niiden kestoa. Lisäksi alueella on korvattu vanhoja ilmajohtoja maakaapeliverkolla sekä rakennettu uutta maakaapeliverkkoa yhteensä noin 10 kilometrin verran minisähköaseman lähistölle. Tänä vuonna rakennetaan vielä uusi, noin 3 kilometrin pituinen yhdysjohto muuntamoineen Salo-Kisko-tien varteen. Yhteensä näiden investointien kokonaissumma on vajaa miljoona euroa.

HS: Venäjä ajoi voimakkaasti maakaasuputken rakentamista

Venäjältä Saksaan kulkevan maakaasuputki Nord Streamin rakentamisesta käyty kulissientakainen diplomatia oli kovempaa kuin on tähän asti tiedetty, kertoo 1. toukokuuta ilmestynyt Helsingin Sanomat. Wikileaks-järjestön julkistamista diplomaattisähkeistä käy ilmi, että maakaasuputken valmistumista ajoivat voimakkaasti läpi niin Venäjän ylin johto kuin putkea rakentava yritys Nord Stream AG:kin. Yli 250 000 Wikileaks-diplomaattisähkeen joukosta Nord Stream mainitaan lähes sadassa.

Destian kannattavuus heikkeni alkuvuonna 2011

Destian liikevaihto säilyi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä samalla tasolla kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Samalla yhtiön suhteellinen kannattavuus kuitenkin heikkeni ja tulos painui vertailujaksoa syvemmälle tappiolle. Edellisvuotta heikompi kannattavuus johtui vaikeuksista rata-, kallio- ja Norjan liiketoiminnoissa. Lisäksi etenkin Etelä-Suomen runsasluminen talvi aiheutti projekteille lisäkustannuksia. Alkuvuotta rasittivat myös elinkaarihankkeiden tarjouskustannukset.

YIT:n tulos parani tammi-maaliskuussa 2011

YIT-konsernin liikevaihto ja tulos kasvoivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä selvästi viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Suhteellinen kannattavuus kuitenkin kutistui. Tilauskanta ylsi selvästi korkeammalle tasolle kuin vuoden 2010 vertailujaksolla. YIT pitää ennallaan vuoden 2010 tilinpäätöksen yhteydessä antamansa ohjeistuksen kuluvan vuoden kehityksestä. Sen mukaan yhtiön toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvaa ja liikevoitto kasvaa selvästi vuoteen 2010 verrattuna.

Lemminkäinen sai länsimetron uuden louhintaurakan

Lemminkäinen Infra Oy on voittanut länsimetron Koivusaaren louhintaurakan. Urakka käsittää Koivusaaren aseman, Katajaharjun kuilun ja kahden noin kilometrin pituisen metrotunnelin louhinnan Katajaharjun rampilta Espoon rajalle. Työt käynnistyvät kesäkuussa työtunnelilouhinnan valmistuttua. Metrotunnelin ja aseman louhinta Koivusaaressa kestää vuoden 2013 alkuun. Urakan arvo on reilu 22 miljoonaa euroa.