Perustuslakivaliokunta hioo vielä jätevesiratkaisua

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei vielä tiistaina päässyt sopuun jätevesien puhdistamisesta vapauttamisen ehdoista. Asia jäi pöydälle, ja sen käsittelyä jatketaan torstaina. Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan loppusuoralla on puitu sitä, pitäisikö jätevesien käsittelystä vapauttavaan 68 vuoden ikärajaan kytkeä muutakin.

Kesälahden Maansiirto toteuttaa Kehäradan ensimmäisen avorataurakan

Kehäradan ensimmäinen avorataurakka alkaa Kivistön, Petaksen ja Vehkalan alueella Vantaalla. Urakka käsittää yli kaksi kilometriä ratapohjan tekoa, paalutusta, viisi siltaa, kalliolouhintaa yli 100 000 kuutiometriä sekä Korpitien siirron etelämmäksi. Urakoitsija on Kesälahden Maansiirto Oy ja urakkasumma 11,2 miljoonaa euroa. Urakka-aika on marraskuusta 2010 elokuuhun 2012.

Destia sai Kristiinankaupungin alueurakan, YIT Alavuden

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Kristiinankaupungin alueurakan maanteiden hoidon urakoitsijaksi on valittu uudelleen Destia Oy. Sen sijaan Destia menetti Alavuden alueurakan, jonka hoitourakoitsijaksi valittiin nyt YIT Rakennus Oy. Molemmat urakat ovat seitsenvuotisia ja alkoivat lokakuussa 2010.

YIT sai Hämeenlinnan poliisitalon runkourakan

YIT Rakennus Oy on saanut Hämeenlinnan poliisitalon uudisrakennuksen runkourakan. YIT:n urakka käsittää rakennuksen anturoiden yläpuoliset betoni-, teräsbetoni- ja teräsrunkorakennetyöt sekä ei-kantavat betonielementit asennustöineen. Sopimuksen arvo on hieman alle 5 miljoonaa euroa. Sopimuksentekoperusteena oli alin hinta. Tilaajana on Senaatti-kiinteistöt.

Ramboll laatii uuden osayleiskaavan Joensuun keskustaan

Joensuun teknisen viraston kaavoitus on käynnistämässä keskustan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimista. Kaava korvaa alueellaan Joensuun seudun yleiskaava 2020:n ja Joensuun keskustan osayleiskaavan (vahv. 1993). Osayleiskaavan laatii Joensuun kaupungin toimeksiannosta Ramboll Finland Oy. Kaavan on tarkoitus valmistua päätettäväksi vuoden 2012 lopussa.

Vesa Lipsanen Lemminkäisen yritysvastuu- ja riskienhallintajohtajaksi

Diplomi-insinööri Vesa Lipsanen (55) on nimitetty Lemminkäinen-konsernin yritysvastuusta ja riskienhallinnasta vastaavaksi johtajaksi 19. marraskuuta alkaen. Lipsasen vastuualueisiin kuuluvat yritysvastuun ja kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tavoitteellinen edistäminen, sidosryhmäsuhteet sekä konserninlaajuisen riskienhallintaprosessin ylläpito ja kehittäminen.

A-Insinöörit ostamassa Laatukonsultit

A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy ja Laatukonsultit Oy ovat allekirjoittaneet esisopimuksen, jonka mukaan rakennuttamisen sekä laadunhallinnan ja -tarkastuksen konsultointipalveluita tarjoava Laatukonsultit siirtyy A-Insinöörien omistukseen keväällä 2011. Laatukonsulttien toiminta jatkuu normaalisi omalla yritysnimellä, mutta samalla sen palvelut liitetään A-Insinöörien Infrarakennuttamisen palvelukokonaisuuteen. Laatukonsulttien toimitusjohtaja Mauno Peltokorpi jatkaa tehtävässään.