Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Pöyry on saanut toimeksiannot Barcelonan kaupungin kehäradan ja Välimeren suurnopeusratahankkeen Murcian osuuden suunnittelusta. Kummankin projektin arvo on noin 1,1 miljoonaa euroa.
Helsingin Aurinkolahdessa sijaitseva Uutelan kanava ympäristöineen on valittu Vuoden 2010 Ympäristörakenteeksi. Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliitto ry:n järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin 21. lokakuuta Helsingissä.
Suomalainen laitureita ja venesatamia rakentava Marinetek on ostanut samalla alalla toimivan ruotsalaisen Nordiska Flytbryggor Ab:n (NFB). Ostetun yrityksen nimeksi vaihtuu Marinetek NFB, ja sen toimitusjohtajaksi on nimitetty Anders Johansson, joka johtaa myös Tukholmassa sijaitsevaa Marinetek Groupiin kuuluvaa Marinetek Sweden -yhtiötä.
Työ- ja elinkeinoministeriö lataa suuria odotuksia kaivosalaan. Kemissä torstaina julkistetun raportin mukaan kaivokset alihankkijoineen työllistävät kolmen neljän vuoden kuluttua jo noin 5000 ihmistä, kun tällä haavaa työntekijöitä on noin 3500. Kaivostoiminnan odotetaan vauhdittavan nopeasti taloutta eritoten Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Länsimetron seuraava louhintaurakka käynnistyy Espoon Matinkylässä. Työtunnelin urakan toteuttaa YIT Rakennus Oy. Urakan arvo on vajaat 2 miljoonaa euroa. Määräaikaan mennessä Länsimetro sai kuusi tarjousta. Työt Matinkylässä käynnistyvät marras-joulukuussa työmaa-alueen perustamisella. Louhintatöihin päästään ensi vuoden alussa.
Kuopion Matkukseen toteutettavan Ikea-tavaratalon maanrakennustyöt alkavat loka-marraskuun vaihteessa 2010. Varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2011 ja kauppakeskuksen avajaisia vietetään kesällä 2012. Ikea-tavaratalon pinta-alaksi tulee noin 33 600 neliömetriä. Rakennuttamisesta vastaa Ikean ja Ikanon yhteisesti omistama Ikano Retail Centres.
Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku saa uudeksi katseenvangitsijakseen Aurajokeen jokipaviljonki ”Kerän”. Paviljonki rakennetaan syksyn 2010 aikana ja lasketaan Aurajokeen huhti-toukokuussa. ”Kerä” on tarkoitus laskea Aurajokeen huhti-toukokuussa, ja kulttuuripääkaupunkivuotta valmisteleva Turku 2011 -säätiö aikoo käyttää paviljonkia syys-lokakuuhun saakka.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj on tehnyt urakkasopimukset yli 150 kilometrin pituisen ja 400 kilovoltin voimajohdon rakentamiseksi Lappeenrannasta Joroisille. Kahteen osaan jaetun urakan pohjoisen osan urakoi suomalainen Eltel Networks ja eteläisen osan ranskalais-puolalainen Etde-Selpol. Molemmista urakoista järjestettiin kansainväliset urakkakilpailut. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 80 miljoonaa euroa.