Fingridin voimajohtohanke valmistui Pohjois-Suomessa

Kantaverkkoyhtiö Fingridin 400 kilovoltin voimajohtohanke Keminmaan ja Petäjäskosken sähköasemien välille on valmistunut. Voimajohdon rakennusurakka oli osa isompaa, yhteisarvoltaan yli 50 miljoonan euron hanketta, jossa varsinaisen voimajohdon lisäksi rakennettiin uusia sähköasemia ja kompensointilaitoksia. Voimajohdon rakentamisesta vastasi Eltel Networks Oy, Keminmaan asemalaajennuksen teki ABB Oy ja Petäjäskosken 400 kilovoltin uuden kytkinlaitoksen rakensi Empower Oy.

Kouvolan vesi- ja viemäriverkostojen yhdistäminen alkaa

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus toteuttaa yhteistyössä Kouvolan kaupungin kanssa Kouvolan, Elimäen, Anjalankosken, Valkealan ja Kuusankosken vesijohto- ja viemäriverkostojen yhdistämisen valtion vesihuoltotyönä. Yhdysvesijohtojen yhteyteen rakennetaan viemärilinjat ja jätevedenpumppaamot, joihin runkolinjojen välittömässä läheisyydessä olevat vesihuolto-osuuskunnat voivat liittyä paineviemärijärjestelmillä ja vesijohdoilla.

Pöyrylle sopimus vesivoimalahankkeen detaljisuunnittelusta Albaniassa

Pöyry on solminut Albaniassa sijaitsevien Ashtan jokivoimalaitosten detaljisuunnittelua koskevan sopimuksen Verbund Internationalin albanialaisen tytäryhtiön Energji Ashta Shpk:n kanssa. Projekti koostuu kahden laitoksen, Ashta I:n ja Ashta II:n, patorakenteiden, voimalarakennusten, tulo- ja poistokanavan ja muiden hankkeeseen kuuluvien rakenteiden ohjepiirustuksista sekä rakennustöiden toteutussuunnitelmista. Suunnittelu saadaan päätökseen huhtikuussa 2012. Sopimuksen arvo on yli 2 miljoonaa euroa.

Jyväskylä investoi selvästi vähemmän vuonna 2010

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt maanantaina 30. marraskuuta pitämässään kokouksessa vuoden 2010 talousarvioesityksen. Kaupungin investointimenot supistuvat selvästi viime vuodesta. Ne ovat ensi vuonna yhteensä 72 miljoonaa euroa, joka on 11,4 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2009 arvioidaan toteutuvan. Erityisesti yhdyskuntarakentaminen supistuu ensi vuonna selvästi kuluvaan vuoteen verrattuna. 

Lappeenranta investoi taantumasta huolimatta vuonna 2010

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2010 talousarvion kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti kokouksessaan maanantaina 30. marraskuuta. Talousarvion laadinnassa keskeisenä periaatteena on ollut peruspalveluiden turvaaminen ja työllisyyden edistäminen. Lappeenrannan suurimpina investointikohteina ovat kunnallistekniikan rakentaminen ja rakennusten saneeraus sekä kunnossapito.

Destia sai uuden hallituksen – Karri Kaitue puheenjohtajaksi

Valtionyhtiö Destian ylimääräinen yhtiökokous on valinnut keskiviikkona 2. joulukuuta yhtiölle uuden viisijäsenisen hallituksen. Destian hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toisen valtionyhtiön, Outokumpu Oyj:n varatoimitusjohtaja Karri Kaitue. Destian johdon toimintaa valvoi väliaikainen hallitus 27. lokakuuta lähtien, kun edeltävä hallitus erosi kokonaisuudessaan yhtiössä suoritetun erityistarkastuksen osoitettua hallituksen muun muassa epäonnistuneen entisen toimitusjohtajan Jukka Laaksovirran rekrytoinnissa.

Rautaruukki toimittaa rakenteita siltahankkeisiin Tampereelle ja Kuopioon

Rautaruukki on sopinut Tampereen Särkijärven sillan teräsrakenneurakasta ja paalujen toimituksista sillan perustuksiin. Lisäksi Ruukki toimittaa Kuopioon valtatie 5:n parantamishankkeeseen eli niin sanottuun Kallansillat-hankkeeseen yli 20 sillan perustuksiin lähes 6 kilometriä kalliokärjillä varustettuja suuriläpimittaisia teräsputkipaaluja. Sekä Tampereelle että Kuopioon toimitetaan myös yhteensä 15 kilometriä telinepaaluja. Sopimusten yhteisarvo on noin 4 miljoonaa euroa.

Nelf Haxlog sai ympäristöluvan louhinnalle ja murskaukselle Vantaan Päiväkummussa

Vantaan ympäristölautakunta on 30. marraskuuta myöntänyt ympäristöluvan Nelf Haxlogin louhinnalle ja louheen murskaukselle Päiväkummussa, Koivukylänväylän ja Lahden moottoritien liittymän luoteispuolella olevalla alueella, jolle rakennetaan logistiikkakeskus. Ympäristölupa louhintatoiminnalle on ollut melkoisen kädenväännön takana, kun taas varsinaisen rakennusluvan logistiikkakeskuksen ensimmäinen rakennusvaihe sai elokuussa, ja keskuksen rakennustöiden valmistelu on jo aloitettu puiden raivaustöillä.