TAMK:n ja VTT:n mukaan toimintaympäristön murros, muutokset yritysten tarpeissa ja ihmisten käyttäytymisessä sekä tilaajien rajalliset rahoitusmahdollisuudet edellyttävät infra-alan kaikkien osapuolten yhteistyötä sekä perusteellisia muutoksia.
Parhaat ja kustannustehokkaimmat ratkaisut infrarakentamiseen löytyvät TAMK:n ja VTT:n mukaan yhteistyöllä. Tärkeintä on saada kustannuksia lisäävät, mutta arvoa tuottamattomat erät pois tilaajatoimintojen, hankintojen ja tuotannon yhteisellä kehittämisellä.
Tuottavuutta uudella teknologialla
VTT:n ja TAMK:n mukaan mallintamisen täysimääräinen käyttöönotto mahdollistaisi tuottavuusharppauksen infran ylläpidossa ja infrarakentamisessa. Hankkeen koko elinkaareen ulottuvan mallintamisen lisäksi infrarakentamisessa kannattaisi ottaa harkitusti käyttöön uutta teknologiaa.
Tuottavuutta voisivat lisätä muun muassa erilaiset robotiikan ja tietotekniikan sovellukset. Avoimeen dataan perustuvat sovellukset voisivat nopeuttaa hankeprosessia. Alan ammattilaisten koulutusta tulisi täydentää siten, että uusista teknologioista saataisiin kaikki irti.
Luvituksen tulee tukea ekotehokkuutta
TAMK:n ja VTT:n mukaan infra-alan toimintaympäristö tulee muuttaa uusiutuvien energioiden käyttöön sekä materiaalien kierrätykseen kannustavaksi luvitusta kehittämällä.
Maa-aineshuollossa parhaat materiaalit tulisi säästää vaativiin kohteisiin ja kevyemmälle kuormitukselle joutuvissa rakenteissa riittäisivät myös heikommat maa-ainekset.
TAMK ja VTT kartoittivat infra-alan haasteita kolmivuotisessa Infrarakentaminen muutoksessa -hankkeessa. Hankkeessa olivat mukana myös Tekes, Liikennevirasto, toimialajärjestöt sekä joukko yrityksiä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Tutkimus: Infra-ala tarvitsee merkittäviä muutoksia”
Osana näitä hienoja tekniikoita ja robottien käyttöä, tulisi opastaa työnjohto uudelleen resurssipohjaisen aikataulun laadintaan ja käyttämiseen. Perusasiat kuntoon ensin.
Tarpeellista on muutokset yritysten ja etenkin yrityksistä toisiin vaeltavien ihmisten käyttäytymisessä. Kun aletaan jotain tekemään niin neuvotellaan asioista samalta puolen pöytää tai otetaan välistä vaikka koko pöytä pois.
Nythän ollaan aina vastakkain ja kaikilla osapuolilla on omat opportunistiset pikku intressit asioiden hoitamiseksi ja se kestää koko projektin ajan. Ja ne nimet huh huh
yliurakoitsija-pääurakoistija-aliurakoitsija-alistettu urakka-alhankkija-päätilaaja-isopäällikkö jne. Eihän tästä mitään tule
jos on jo peruslähtökohdat rempallaan. Siivotaan talkoilla perusasiat kuntoon.
Infra-alalle on tuotu Australiasta saakka hieno allianssimalli, jolla raja-aidat tilaajan ja tuottajan väliltä on poistettu. Kaikki kehuvat yhteistoiminnan sujuvuutta.
Joku voisi kysyä, miksi tuota ei voitu keksiä Suomessa. No itse asiassa keksittiinkin. Vanha TVH oli yhtä allianssia, samoin VR. Ei ollut raja-aitoja ja tavoite oli yhteinen ja kaikkien tiedossa: teiden ja rautateiden hyvä kunto ja toimivuus.
TVH:n allianssissa oli vieläpä se hyvä puoli, että kun yhteistyökumppani tiedettiin samaksi vanhaksi tutuksi, jonka kanssa vuosikymmeniä oli harjoiteltu yhteistyötä, ei aikaa ja rahaa palanut turhaan kilpailuttamiseen ja toisen toimien opetteluun.
Totta kai tuossa paratiisissa oli käärmekin. Se oli eduskunta ja kansanedustajien siltarumpupolitiikka. Rahaa annettiin tipoittain budjettikausi kerrallaan ja hallituksen vaihduttua löytyi aina uusia maakuntapoliitikoiden kotiseutujen tienpätkiä, jotka piti saada kuntoon ennen muita ja mahdollisesti tärkeämpiä hankkeita. Näin syntyi mm. Pekkarisen penäämänä Kärkistensalmen silta ja Norrbackin junailemana Raippaluodon silta. Nykymenolla tällainen kotiinpäinveto on sallittu korkeintaan pääministerille, koska pitäähän hänen päästä nopeasti kulkemaan Kuopion ja Siilinjärven väliä varsinkin, jos joutuu jatkossa lentämään sinne ihan Brysselistä saakka.
Mutta itse otsikon kysymykseen, tarvitseeko infra-ala merkittäviä muutoksia. Yksi iso muutos on, että nykymeno, jossa rahaa löytyy isojen hankkeiden käynnistykseen, kuten Pisararataan, mutta ei olemassa olevien hankkeiden loppuunviemiseen, kuten länsimetron rakentamiseen, tai olemassa olevan tiestön kunnossapitoon, pitäisi kerralla lopettaa ja siirtyä vastuulliseen infrapolitiikkaan ja väylänpitoon. Esimerkiksi Ollilan ryhmän ehdotus olisi yksi askel siihen suuntaan.
Ei se käärme kadonnut paratiisista mihinkään. Rahanjako ohjaa vieläkin vahvasti politiikka.Tästä on esimerkkeinä Vaasa radan sähköistys, Huutokosken rata, Kajaani-Oulu vt:n parannus, sekä voimakkaat satsauksen pk-seudun infraan maankuntien väylähankkeiden ja kunnossapidon kustannuksella.