Kuopion elinkaarihankkeen ensimmäinen koulu harjakorkeudessa
Kuopion mittavan elinkaarihankkeen ensimmäinen uudisrakennus, Martti Ahtisaaren koulu, on noussut harjakorkeuteensa. Koulun detaljisuunnittelu aloitettiin syksyllä 2009 ja rakennus valmistuu heinäkuussa 2011. Elinkaarihankkeen palveluntuottajana toimii Lemminkäinen Oyj.
Kuopion mittavan elinkaarihankkeen ensimmäinen uudisrakennus, Martti Ahtisaaren koulu, on noussut harjakorkeuteensa. Koulun detaljisuunnittelu aloitettiin syksyllä 2009 ja rakennus valmistuu heinäkuussa 2011. Elinkaarihankkeen palveluntuottajana toimii Lemminkäinen Oyj.
Martti Ahtisaaren koulun lisäksi elinkaarihankkeen uudisrakennuskohteita ovat Puijonsarven koulu, joka valmistuu niin ikään kesällä 2011 sekä kesällä 2012 valmistuva Puijonlaakson päiväkoti. Hankkeeseen kuuluvat lisäksi Rajalan ja Pohjantien koulujen peruskorjaustyöt. Nämä työt valmistuvat kesällä 2012 ja kesällä 2013.
Rakennusten hoito ja ylläpito ovat Lemminkäisen vastuulla 25 vuoden palvelujakson ajan. Hankkeen kokonaisarvo on 93,5 miljoonaa euroa.
Kiinteistö Oy Kuopion koulutilat omistaa elinkaarihankkeessa peruskorjattavat sekä uudisrakennettavat kiinteistöt. Kiinteistöosakeyhtiön omistaa Kuopion kaupunki.
Elinkaarihankkeessa tilaaja määrittää hankkeen toiminnalliset ja laadulliset vaatimukset sekä tavoiteltavan lopputuloksen, mutta jättää palveluntuottajalle vapauden valita tekniset ratkaisut ja palveluntuotannon tavat. Mallin hankintatavalla on ominaista, että palvelutuottaja kantaa kohteesta perinteistä takuuaikaa pidemmän ja laajemman vastuun.
Lemminkäinen-konserni on mukana monissa elinkaarihankkeissa. Tällaisia ovat muun muassa E18 Muurla-Lohja -moottoritie sekä useat oikeus- ja poliisitalot eri puolilla Suomea.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kuopion elinkaarihankkeen ensimmäinen koulu harjakorkeudessa”