Asumisoikeusjärjestelmää koskeva lakimuutos vahvistettu
Tasavallan presidentti on tiistaina 21. joulukuuta vahvistanut lain asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta. Lainmuutoksella toteutetut useat pienet muutokset selkeyttävät järjestelmää sekä parantavat sen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Jatkossa asukkaat pystyvät valvomaan kiinteistökohtaisia kustannuksia paremmin sekä vaikuttamaan vastikkeensa määrään säästämällä hoitokuluissa. Lainmuutoksella myös vahvistetaan viranomaisten valtuuksia valvoa asumisoikeusjärjestelmän tarkoituksenmukaista toteutumista. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2011 alusta.

Vastedes asumisoikeustalojen hoitovastikkeet ovat talokohtaisia ja ainoastaan pääomavastikkeet eli esimerkiksi lainanhoitokulut ja isommat korjauskulut voidaan tasata asumisoikeustalojen kesken. Lisäksi asukkaiden mahdollisuutta saada tietoja käyttövastikkeidensa määräytymisestä on lisätty ottamalla lakiin säännös omistajan velvollisuudesta antaa tietoja käyttövastikkeella katettavista menoista.
Järjestelmän läpinäkyvyyttä edistää myös asumisoikeusasuntojen ostopalveluiden kilpailutusvelvoitetta koskevan sääntelyn täsmennys. Jatkossa myös konsernin sisällä tuotetut asumisoikeustalojen käyttämät palvelut on kilpailutettava ulkopuolisten palvelujen lisäksi.
Ensi vuoden alussa voimaan tulevilla muutoksilla pyritään varmistamaan, että valtion tuki asumisoikeusasumiseen ohjautuu asukkaille. Tämän vuoksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran valtuuksia valvoa asumisoikeustalojen käyttövastikkeiden määräytymisperusteita ja niistä annettavia tietoja on lisätty. Säännösten noudattamisen turvaamiseksi aluehallintovirastot voivat jatkossa Aran aloitteesta määrätä uhkasakkoja.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Asumisoikeusjärjestelmää koskeva lakimuutos vahvistettu”