Tilaajavastuulain laiminlyönnistä jopa 50 000 euron rapsut
Työministeri Lauri Ihalaisen mukaan hallitus antaa tänä keväänä esitykset tilaajavastuulain rakennusalaa koskevista muutoksista ja hankintalain muutoksista. Tilaajavastuulakia koskevan esityksen mukaisesti tilaajan on rakennusalalla jatkossa pyydettävä alihankkijalta tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ja todistukset, vaikka sopimusosapuolen toiminta olisi vakiintunutta. Todistus tapaturmavakuutuksesta lisätään selvitettävien asioiden joukkoon.

Tilaajavastuulain valvontaa tehostetaan ottamalla vakavammissa rikkomuksissa käyttöön korotettu laiminlyöntimaksu, joka olisi vähintään 16 000 euroa ja enintään 50 000 euroa. Nämä muutokset yhdessä veronumeron käyttöönoton kanssa tehostavat harmaan talouden torjuntaa rakennusalalla.
Hankintalain uudistuksessa puolestaan käsitellään julkisista hankinnoista poissulkemista rakennusalalla eräissä tilanteissa, todetaan työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa. Lisäksi tehdään lakisääteiseksi se, että kuntien rakennusurakkasopimuksissa on lauseke työsuhteen vähimmäistyöehtojen noudattamisesta. Tämän on tarkoitus edistää julkisen sektorin tilaajavastuuta.
Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö selvittää tilaajavastuulain uudistamistarpeet ja valmistelee selvitysten pohjalta kolmikantaisesti tarpeelliset ehdotukset.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tilaajavastuulain laiminlyönnistä jopa 50 000 euron rapsut”