Kokeile kuukausi maksutta

KRP sai valmiiksi rakennusalan talousrikostutkinnan – yhdeksän yrityksen epäillään jättäneen maksamatta miljoonien verot ja työeläkemaksut

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi poikkeuksellisen laajan talousrikostutkintakokonaisuuden, jossa epäillään laajamittaisia veropetoksia rakennustoimialalla pääkaupunkiseudulla. KRP tiedotti tutkinnasta ensimmäisen kerran kesällä 2017, jolloin poliisi teki asiassa kiinniottoja ja useita kotietsintöjä.

Rikosten epäillään tapahtuneen yhdeksän eri yrityksen kautta vuosina 2014–2017. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli epäiltynä tekoajankohtana noin 10 miljoonaa euroa.

”Epäilemme, että yritykset jättivät rakennustoiminnassa kaikki verot ja eläkevakuutusmaksut maksamatta. Rikoksissa käytettyjen yhtiöiden toiminnassa epäillään myös mittavaa pimeän palkan maksua työntekijöille ja kuittikauppaa eli perusteettomien laskujen kirjoittamista toiselle yhtiölle palkkiota vastaan”, Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Kai Käkelä kertoo tiedotteessa.

Esitutkinnassa on vahvistunut myös epäily siitä, että rikoksissa käytetyt yhtiöt ovat päässeet aliurakoitsijoiksi useisiin rakennuskohteisiin niistä vastaavan työnjohtajan hyväksynnällä ja avustuksella.

Verovahingot yhteiskunnalle ovat kaikkiaan noin 2 miljoonaa euroa, minkä lisäksi työeläkevakuutusmaksuja jätettiin maksamatta noin 1,1 miljoonan euron edestä.

”Verovahinkojen lisäksi on muistettava, että harmaa talous vääristää tervettä kilpailua ja aiheuttaa siten merkittävää taloudellista vahinkoa ja tulojen menetystä laillisesti toimiville yrittäjille.”

Keskeisiä epäiltyjä on viisi

Verotarkastuksessa ja esitutkinnassa saatiin selville kaikkiaan 120 työntekijän henkilöllisyys, ja heidän lisäkseen korjausrakentamista teki mahdollisesti yli 200 tunnistamatonta työntekijää. Työntekijät olivat pääosin suomalaisia, mutta esitutkinnassa paljastui myös pimeää työtä tehneitä virolaisia ja romanialaisia työntekijöitä.

”Esitutkinnassa on kuulusteltu noin sataa henkilöä, ja asia on lähetty syyteharkintaan kaikkiaan 26 epäillyn osalta. Keskeisiä rikoksesta epäiltyjä on viisi, ja epäilemme heidän toimineen järjestäytyneen rikollisryhmän tavoin”, Käkelä sanoo.

Tutkittavina rikosnimikkeinä on muun muassa törkeitä veropetoksia, törkeitä työeläkevakuutusmaksupetoksia ja törkeitä kirjanpitorikoksia. Lisäksi kokonaisuuden tutkinnassa on paljastunut myös muita epäiltyjä talousrikoksia, kuten epäiltyjä törkeitä rahanpesurikoksia ja lahjusrikoksia.

Koko tutkinnan ajan KRP on tehnyt tiivistä yhteistyötä Etelä-Suomen yritysverokeskuksen kanssa. Helsingin poliisilaitos on tutkinut samaan kokonaisuuteen liittyviä törkeitä kiristys- ja huumausainerikoksia vuosina 2017–2018.

Asia on kokonaisuudessaan siirtymässä syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “KRP sai valmiiksi rakennusalan talousrikostutkinnan – yhdeksän yrityksen epäillään jättäneen maksamatta miljoonien verot ja työeläkemaksut”

  1. niin ketäs taas on ollut varmaan samat hyvät ja halvat urakoitsiat.

  2. Kysymyksessä oleville pääurakoitsijoille sanktiot ja pääurakoitsijoiden nimet julki. Ei riitä, että vaihdetaan uusi korruptoitunut vastaava mestari tilalle.

  3. Suojellaan rikollisia, tulisi samalla viranomaisten roistojen hyysääjät ja hyväksyjätkin tietoon.

Vastaa käyttäjälle sMI Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat