Vasta perustettu Newil & Bau haluaa Suomen johtavaksi asuntorakennuttajaksi

Uuden yhtiön taustalla on monta tuttua nimeä. Hankekantaa on jo 60 miljoonaa euroa.

Newil & Bau rakennuttaa Helsingin Lehtisaareen uusia asuntoja. Kuva: Schauman Arkkitehdit Helsinki ja Schauman & Nordgren Architects

Lujatalon entinen toimitusjohtaja Arto Pohjonen on yhdessä muutaman muun liike-elämästä tutun nimen perustanut uuden asuntorakennuttajayhtiön.

Uusi yhtiö on nimeltään Newil & Bau, ja Pohjonen toimii sen hallituksen puheenjohtaja.

Newil & Bau sekä rakennuttaa uudiskohteita että saneeraa vanhoja rakennuksia.

Yhtiön hankekannassa on kohteita noin 60 miljoonalla eurolla ja ne sijaitsevat pääasiassa pääkaupunkiseudulla.

Yhtiön hallituksessa istuvat Solitan Suomen maajohtaja Ossi Lindroos sekä Leasegreenin perustaja Juho Rönni.

Muita osakkaita ovat Petri Heikkilä, joka toimii myös toimitusjohtajana, kaupallinen johtaja Mikko Salola sekä investointijohtaja Henrik Heikkilä.

Petri Heikkilän mukaan uuteen yhtiöön etsittiin ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti rakentamiseen.

Hänen oma taustansa on liikkeenjohdon konsultoinnissa, mutta Heikkilä kertoo, että heidän perheensä on ollut mukana rakentamisessa jo 1960-luvulta lähtien.

Hänellä itselläänkin on kokemusta arvoasuntojen kunnostamisesta.

Kohteita Tampereella ja Helsingissä

Newil & Baun ensimmäinen hanke on jo käynnissä Tampereen Vuoreksessa, jonne rakentuu 132 asunnon kerrostalokortteli.

Tuleva kohde on Helsingin Punavuoressa Ratakadulla sijaitseva toimistokiinteistö, joka  muutetaan asunnoiksi.

Insinööritaloksi kutsuttu toimistotalo on Alvar Aallon suunnittelema ja se valmistui vuonna 1951.

Newil & Baulle kiinteistö päätyi kiinteistösijoittaja Iconin konkurssipesästä. Ratakadulle tulee yhteensä 18 asuntoa, ja rakentaminen käynnistyy syksyllä. Asunnot ovat muuttovalmiita alkusyksystä 2021.

Samaan aikaan Newil & Bau käynnistää toisen kohteen Helsingin Lehtisaaressa, jonne rakennetaan vaiheittain viisi kerrostaloa. Talot on suunnitellut työyhteenliittymä Schauman Arkkitehdit Helsinki ja Schauman & Nordgren Architects.

Ensimmäisessa vaiheessa valmistuvaan tornitaloon tulee yhteensä 30 asuntoa. Myös niiden rakentaminen käynnistyy ensi vuonna. Heikkilän mukaan urakkakilpailutus on loppusuoralla.

Lisää kunnianhimoa rakentamiseen

Uuden yhtiön arvioitu liikevaihto tälle vuodelle on 15 miljoonaa euroa, mutta suunnitelmat ovat suuret.

Paitsi, että Newil & Bau haluaa Suomen johtavaksi asuntorakennuttajaksi, se haluaa myös ”palauttaa kunnianhimon uudisrakentamiseen”.

Heikkilä ei halua osoittaa ketään, mutta toteaa, että muualla Pohjoismaissa uudiskohteiden rakentamisen kunnianhimo on korkeammalla kuin Suomessa.

”Suomessa asuntorakentaminen on yleensä sijaintilähtöistä. Aika vähän puhutaan itse tuotteesta. Me uskomme kokonaisvaltaiseen ja huolelliseen asuntojen suunnitteluun.”

Heikkilän mukaan asunnoissa pitää yhdistyä kaikki – hyvän sijainnin lisäksi hyvä arkkitehtuuri ja sisustus sekä toimivuus.

”Huolella suunnitelluille kodeille on kysyntää vähän heikommassakin suhdanteessa”, hän sanoo.

Viisikohtainen suunnittelufilosofia

Toteuttaakseen kunnianhimoisia asuntoja Newil & Bau on laatinut viisikohtaisen suunnittelufilosofian jokaiseen kohteeseensa.

Filosofian viisi kohtaa ovat kohteiden sijaintia kunnioittava arkkitehtuuri, yksityiskohtiin ulottuva sisustussuunnittelu, maisema-arkkitehdin suunnittelemat piha-alueet, arkea helpottavat asukkaiden palvelut sekä markkinoiden pieni hiilijalanjälki.

Listan viimeistä kohtaa Newil & Bau on kehittänyt insinööritoimisto Granlundin kanssa.

Heikkilän mukaan heidän uudiskohteidensa hiilijalanjälki tulee olemaan kolmanneksen pienempi kuin uusissa asunnoissa keskimäärin.

”Kaikki lähtee suunnittelusta. Me pyrimme mahdollisimman vähiin päästöihin suunnitteluratkaisuilla ja materiaalivalinnoilla. Kohteissa käytetään muun muassa uusiutuvaa energiaa sekä älykästä ja ennakoivaa talotekniikka.”

Kansainvälinen toimintamalli

Uusi Newil & Bau käyttää itsestään nimitystä asuntorakennuttaja. Käytännössä yhtiö ostaa rakentamisorganisaation jokaiseen kohteeseen erikseen.

Heikkilän mukaan toimintamalli on kansainvälinen. Yhtiön omassa palveluksessa on tällä hetkellä kymmenen ihmistä.

Yhtiö aikoo toimitusjohtajan mukaan käyttää kohteissaan hyvämaineisia ja vakavaraisia rakennusliikkeitä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Vasta perustettu Newil & Bau haluaa Suomen johtavaksi asuntorakennuttajaksi”

  1. Suomi on liian pieni maa. Suuntaisin isommille apajille jos haluisin kasvaa.

  2. Minäkin haluan Suomen johtavaksi hissivalmistajaksi. Itselläni ei ole tuotantolaitosta, mutta toivon että johtavat hissivalmistajat tekevät tuotannon puolestani, toivottavasti hoitavat myös rahoituksen. Minun mieheni sitten teippaavat hissien lasit.

    1. Itseäni tässä lähinnä askarruttaa se, että kyseessä on jälleen yksi kermankuorija-välikäsi jo nyt monipolvisessa ja monitoimijaisessa prosessissa. Mitenköhän mahtaa näkyä myyntihinnoissa?

  3. Vanhan kortin pelaajan slogan. Se joka väli vetoja vetelee se perxe auki kävelee

    Jos keskittyy elämänmittaisessa pelissään puhtaaseen välistävetoon, ainoa keino voittaa on että tuntee jakajat

    Ei mitenkään poikkeuksellista. Suomessakaan.

  4. Suomalaisessa rakennusmarkkinassa pyörii nyt liian paljon koulunkäyneitä huuhaita. Filosofiaa on jokaisella vaikka minkälaista ja rikastumaan vaan pitäisi päästä. Rakentamisen ideologia todellisuudesta karkaa vielä entistäkin kauemmaksi.

      1. Sitä ei liene, mutta rakennuttamisen ideologia tiivistyy nykyään sanoihin vihreys ja ahneus. Eli jengi päällekkäisiin minimikämppiin maksimihinnalla, koska jotkut tekevät sillä sikamaiset kasat hilloa ja ne toiset taas kuvittelevat maailman pelastuvan näin.

  5. ”Suomessa asuntorakentaminen on yleensä sijaintilähtöistä. Aika vähän puhutaan itse tuotteesta. Me uskomme kokonaisvaltaiseen ja huolelliseen asuntojen suunnitteluun.”

    Se vaan on totuus, että olkoonpa kyseessä omistusasuminen, asumisoikeusasuminen tai vuokra-asuminen, suurimman osan kysynnästä ratkaisee kolme asiaa: paikka, paikka ja paikka. Jos tuo uusi rakennuttaja muuta väittää, niin menköönpä rakennuttamaan mitä tahansa asumistyyppiä jonnekin Perä-Posiolle tai Pelkosenniemelle.

Vastaa käyttäjälle 9865-seiska puuttuu Peruuta vastaus