Kokeile kuukausi maksutta

Toasin toimitusjohtaja: Monet ovat halunneet asunnon juuri puukerrostalosta

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toas rakennuttaa parhaillaan ensimmäistä puukerrostaloaan Kauppiin. Monet asuntoa hakevat opiskelijat ovat hingunneet nimenomaan kyseiseen taloon.

Havainnekuva Hipposkorttelista. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen

Kaupin kohde valmistuu toukokuussa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan sisään kesäkuun alusta. Taloon tulee yhteensä 70 asuntoa. Hanke toteutetaan clt-tilaelementeistä, jotka toimittaa kuhmolainen Elementti Sampo. Pääurakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi.

”Hakemuksia tuohon taloon tuli todella paljon heti kun sinne pystyi hakemuksen sisään laittamaan. Eipä ole muiden talojen osalta ollut sellaista, että usea kysyi, miten perustelen hakemuksessani sen, että pääsen varmasti juuri tuohon taloon. Puulla on arvonsa, ja kyllä se varmaan siihen viihtyisyyteen vaikuttaa”, Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski sanoi Tampereen puurakentamisen edistämisohjelman päätösseminaarissa torstaina 25. maaliskuuta.

Kaikkiaan Toasilla on joko rakenteilla tai vireillä yhteensä neljä puukerrostalohanketta. Ensi vuonna valmistuvia ovat Rauhaniemen ja Hervantajärven hankkeet. Lisäksi säätiö aikoo toteuttaa historiansa suurimman hankkeen Hipposkorttelin pääosin puusta.

Rauhaniemen kaavan toteutuminen on kestänyt kauan, eikä kaavassa ole mainintaa puurakentamisesta. Kosken mukaan siitä ei välttämättä olisi tullutkaan puurakenteista, jos kaava olisi edennyt nopeammin. Rauhaniemeen valmistuu ensi vuonna 70 asuntoa.

Lumipuu nousee Etelä-Hervantaan ratikan pääteaseman kupeeseen. Sen rakentaminen on juuri alkamassa, ja sekin valmistuu siis ensi vuonna. Kohteeseen tulee 120 asuntoa. Myös Lumipuu tehdään clt-moduuleista, jotka valmistaa Elementti Sampo.

”Tämä lähti liikkeelle siitä, että meidät houkuteltiin mukaan arkkitehtiopiskelijoille järjestettyyn kilpailuun. Noin vuosi sitten kilpailu ratkesi. Äärimmäisen paljon tuli ehdotuksia. Voittajatyö oli niin valmis, että voittajat otettiin jatkosuunnitteluun. Viime viikolla saimme rakennusluvan.”

Päätös jättimäisen Hipposkorttelin rakentamisesta puusta tehtiin viime syksynä. Hipposkortteliin tulee peräti yli 600 asuntoa ja 37000 kerrosneliötä. Korttelia ei kuitenkaan tehdä aivan täysin puusta, vaan autohalli, kellari ja ensimmäinen kerros sekä toisessa kerroksessa sijaitsevat liike- ja toimistotilat toteutetaan betonirakenteisina. Paikalla on jo aloitettu vanhan purku. Rakentaminen ajoittuu vuosiin 2021-2024.

”Hipposkorttelissa me pystymme ensimmäistä kertaa hyödyntämään omia kokemuksiamme puukerrostalon rakennuttamisesta ja sen toimivuudesta. Hipposta me työstämme allianssimallilla. Näin isoon hankkeeseen ja uusien tekemisen tapojen ottamiseen käyttöön on osoittautunut äärimmäisen hyväksi, että meillä on koossa se allianssi.”

Toasin puurakentamishankkeiden taustalla on säätiön hallituksen vuonna 2019 tekemä linjaus, jonka mukaan puurakentamisen mahdollisuudet tarkastellaan kaikissa uudisrakennushankkeissa. Lisäksi säätiö teki viime vuonna linjauksen energiatehokkuudesta. Uudisrakentamisen tavoitteeksi asetettiin energialuokka A.

Kun Koskelta kysyttiin seminaarissa, onko puurakentamisen saralla riittävästi osaamista ja markkinoita, hän myönsi, ettei ole. ”Toivoisin, että elementtien tuotannossa päästäisiin jo seuraavalle tasolle. Sitä pidetään kovasti riskinä, että se on niin vähissä käsissä. Elementti Sammon toiminnasta on kuitenkin pakko sanoa, että heidän kehitysmyönteisyytensä ja avoimuutensa on tässä pelastanut.”

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toasin toimitusjohtaja: Monet ovat halunneet asunnon juuri puukerrostalosta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat