Minulla tuli täyteen kymmenen vuotta kosteusturvallisen rakentamisen kilpailun raadissa. Se on ollut avainpaikka seurata rakennusfysiikan merkityksen kasvua. Tein rakennusten homehtumisen syistä ja historiasta kirjankin Näin Suomi homehtui. Siinä kerron, kuinka niin sanottua hyvää rakentamistapaa on jouduttu jatkuvasti päivittämään, kun kosteusriskejä on aina vaan aliarvioitu. Kun RIL laati vuonna 1976 ensimmäisen veden- ja kosteudeneristysohjeensa, tasakatto hyväksyttiin varoituksista välittämättä. Toinen murheenkryyni oli valesokkeli, jonka RT-kortti oli käytössä vuoteen 1993 saakka. Asuntokaupan riidoissa ei voi vedota siihen, että nämä ratkaisut ovat susia, koska oikeus tulkitsee ne oman aikansa hyvän rakentamistavan mukaisiksi.
Raksystemsin selvityksen mukaan pientalojen yleisimmissä riskirakenteissa on kosteusvaurioita 15 prosentissa taloista ja noin 40 prosentissa on lisätutkimustarvetta. Vaurioiden määrä korreloi ikään. Rakennusosien ikääntymisen ohella sitä selittää se, että vanhoissa taloissa on yhä paljon aikansa hyvän rakentamistavan mukaisia rakenteita, jotka nyt tiedetään riskirakenteiksi. Riskirakenne ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rakenne olisi välttämättä toimimaton. Hyvällä, kuivalla tontilla ja ylläpidollakin on merkitystä. Noin 50 prosentissa tutkituista valesokkelirakenteista, puukoolatuista lattioista, väliseinästä lattiapinnan alta tai heikosti tuulettuvasta ulkoseinästä ei havaittu vaurioita. Ohjeiden tekijöiden mainetta tuo prosenttiosuus ei kuitenkaan pelasta eikä sekään, että valtaosa vuotavista tasakatoista on korjattu aikoja sitten harjakatoiksi.
Vanhoihin rakennusvirheisiin puuttumisen koimme niin tärkeäksi, että ensimmäisessä kilpailussa vuonna 2013 voittajaksi valitsimme valesokkelitalojen korjaamisen ns. termokengällä. Perusteluna oli valesokkelitalojen valtava määrä eli innovaation merkittävyys. Tänään tiedetään, että koko valesokkelitalon kengittäminen maksaa aivan liikaa, mikä johtaa helposti talon purkamiseen. Siksi kevyempiä menetelmiä, joissa korjataan pienellä riskilläkin vain vaurioituneimmat kohdat ja muualla tyydytään tiivistyksiin, kannattaa selvittää.
Muovimatoista muodostui noiduttu ongelma, jolle ei tuntunut löytyvän ratkaisua. Palkitsimme vuonna 2021 Vahasen toimiston tutkijaporukan, koska sen menetelmä selkeytti betonilattioiden kuivumisajan hallintaa ennen päällystämiseen ryhtymistä.
Ainoa huti tuli vuonna 2017, kun valitsimme Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahden silloin vetämässä raadissa voittajaksi työmaiden kosteusturvallisuutta parantavan koulutuksen. Tältä Tampereen yliopiston, ympäristöministeriön ja THL:n käynnistämältä koulutukselta, jossa Rakennusteollisuuskin oli mukana, veti kuitenkin matot jalan alta Peabin toimitusjohtaja Mika Katajisto, joka ehdotti vuonna 2018 näyttävästi julkisuudessa, että työmaat tarvitsivat kosteusturvallisuuskoulutusta. Kun hän haastoi muut isot yritykset mukaan, ei kukaan kehdannut kieltäytyä tai edes kertoa, että tällainen koulutus on jo alkanut ja siinä on mukana myös Katajiston esittämä idea kosteudenhallintakortista. Hyvää toki oli se, että Katajisto toi koulutustarpeelle paljon julkisuutta.
Koko alaa ohjaavien ohjeiden merkitys on painottunut syystäkin kilpailussa. Kuivaketju10 ja mikrobivaurioituneen rakennuksen korjaamisen opas nostivat tärkeiden asioiden osaamista. Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeiden RIL 107:n päivitys palkittiin Rakennusfysiikkaseminaarissa Tampereella 25.10.2023. Siinä on hyviä tulevaisuuteen katsovia linjauksia, joista vikasietoisuusvaatimus on tärkein. Ajattelutavan muutos vaikutus näkyy jo tutkimuspuolellakin, jossa on siirrytty ehjien, moitteettomasti tehtyjen rakenteiden arvioinnista vaurioiden ja vikatilanteiden analysointiin. Rakenteissa pitää olla vikasietoisuutta esimerkiksi ilmavuotojen varalle. Modernit talot ovat kuin ilmapalloja. Jos jonnekin tulee reikä, ilma lähtee siitä ulos kovalla paineella. Vielä isommat haasteet ovat korjausrakentamisessa. Vaikka vaurioita ei olisikaan näkyvillä, kannattaa suunnittelussa pohtia ennakoivia, ilmastonmuutoksenkin kestäviä korjauksia niiden estämiseksi.
Tiukentuneet energiansäästötavoitteet, kosteusasioiden painopisteen nousu ja varautuminen ilmastonmuutoksen lisäämiin säärasituksiin aiheuttivat sen, että koko rakennusfysiikan ohjeistus piti uusia vuosikymmenessä. Ilmastonmuutos on edennyt odotuksia nopeammin ja meillä on nähty jo säärasituksia, joita ennustettiin tapahtuvan vasta vuoden 2050 jälkeen. Jäähdytyksen tarve kasvaa ja sen myötä kesäajan kondenssiriskit rakenteille. Rakentamisen vuosikymmeneksi vallanneessa yksiöbuumissa jäähdytystarve unohtui täysin.
1970-luvulla, kun RIL teki ensimmäiset ohjeensa, oltiin ministeriöissä sitä mieltä, että ohjeistus ei kuulu järjestöille vaan viranomaisille. Tänään asenteet ovat kääntyneet päälaelleen. Ympäristöministeriö tekee vain yleisiä määräyksiä ja asetuksia. Siksi hyvää rakentamistapaa määrittelevät ohjeet ovat entistä tärkeämpiä.
Ohjeiden asiantuntijakirjoittajat ovat kovien paineiden alla, sillä teollisuus ei aina halua perusteltujakaan rajoituksia tuotteiden ja menetelmien käytölle. Siksi täytyy nostaa hattua rakennusfysiikan professori Juha Vinhalle, joka on rohkeasti esittänyt kieltojakin. Kun eristerappaus vuonna 2012 kiellettiin puujulkisivuissa, säästyi Suomi monelta harmilta. Nyt näyttää pahasti siltä, että yksi sallittu menetelmä pilaa yhä koko eristerappauksen maineen. Suunnittelijoilta pitäisi edellyttää edes sitä, että tarkistavat, ovatko testit tehty Suomen sääoloihin ja tilaajat voisivat katsoa tarjoajien referensseistä määrän lisäksi myös laadun.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta puhutaan paljon, mutta rakennusfysiikan lisävarmuudesta on helppo tinkiä toisin kuin lujuuspuolen pakollisista varmuuskertoimista. Mineraalivillan päälle tehdyissä ohutrappauksissa ei voi puhua juuri minkäänlaisesta varmuudesta, kun vaarana näyttää olevan se, että se ei kestä edes kymmenen vuoden mitätöntä vastuuaikakaan puhumattakaan siitä, että se kestäisi Julkisivuyhdistyksen arvioimat 25 vuotta, mikä sekin on hävyttömän lyhyt aika uudisrakentamisessa. Vanhojen betonielementtitalojen julkisivukorjaamisessa sen voi nipin napin hyväksyä.
Risujen lisäksi rakentajille on syytä antaa kuitenkin myös ruusuja. Kosteusasioiden merkitys on erittäin hyvin tiedostettu ja jotkin parannukset ovat suorastaan silmiinpistäviä. Vai mitä sanotte sääsuojista, joita on nyt joka puolella? Vielä 2000-luvun alussa sääsuojia pidettiin rakentamisessa tarpeettomina ja Jyväskylän kaupungille naureskeltiin, kun se alkoi vaatia niitä osana Terve talo -kriteerejä. Tänään kaikki ymmärtävät, että sääsuojan alla tekeminen on paitsi miellyttävämpää myös laadukkaampaa ja sujuvampaa kuin rankkasateessa tai lumituiskussa äheltäminen, ja kalliit materiaalitkin pysyvät kunnossa.
Suhteemme homeeseen on alkanut normalisoitua. Jokaista hometäplää ei enää säikähdetä rakennuksen ulkorakenteessa, josta on pitkä matka ja monta estettä sisäilmaan. Rakenteiden sisällä olevat laajatkaan kosteus- ja mikrobivauriot eivät näytä Sirate Groupin laajan julkisille rakennuksille tehdyn vertailun perusteella korreloivan kovinkaan hyvin sisäilmaoireilun kanssa. Terveiksi luokitelluista peruskorjauskohteista lähes 2/3 oli yhtä vaurioituneita kuin sisäilmaongelmaisiksi tiedetyt. Tämä tuli esiin vasta kuntotutkimuksissa, sillä aistinvaraisessa kuntoarviossa rakenteiden sisällä olevat vauriot jäivät huomaamatta ja siksi rakennusten kunto arvioitiin peruskorjausta suunniteltaessa usein liian hyväksi.
Paradoksaalista on, että vaikka kosteusvaurioiden torjunta on rakennusfysiikan tärkeimpiä tehtäviä, niin tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa kosteusvaurioiden ja terveyshaittojen välistä kausaalisuutta. Syynä on pääosin se, että tietomme altisteista tai niiden biologisista vaikutuksista tai annosvasteesta ei ole riittävää. Tänään lääkärit katsovat, että monet muutkin syyt kuin home vaikuttavat ihmisten oirehtimisiin, joten ensimmäiseksi ei rynnätä metsästämään mikrobeja. Monet toksisuusmittauksia aiemmin ahkerasti markkinoineet yritykset ovatkin jo sulkeneet laboratorioita kysynnän vähennyttyä. Hometta ei pidä kuitenkaan väheksyä, sillä epidemiologisissa tutkimuksissa kosteusvaurion ja homeen on osoitettu olevan yhteydessä hengitystieoireisiin, astman oireiden pahenemiseen ja astman syntyyn lapsilla.
Asiantuntijakirjoitus: Näin Suomi homehtui – ja näin omat käsitykseni ongelmasta muuttuivat
Nyt kun kosteus- ja sisäilma-asiat alkavat olla rakentamisessa kohtuullisen hyvin hallinnassa, ovat rakennusfysiikan muut aiheet, kuten rakennusten ylilämpö ja melu, nousseet esiin. Vanhuksia kuolee sadoittain lisääntyviin helteisiin ja ääneneristyksestä valitetaan usein eikä syyttä, sillä tiivistyvissä ratikkakaupungeissa vilskettä ja meteliä riittää. Raitiotie voi Sitowisen tutkimustulosten mukaan aiheuttaa yleisen määräystason ylittäviä runkomelutasoja, jotka on aliarvioitu suunnitteluvaiheessa. Raitiotie voi aiheuttaa yli 35 dB runkomelutasoja rakennuksissa myös VTT:n laskentamallin esittämien turvaetäisyyksien ulkopuolella, vaikka turvaetäisyyksien kuuluisi olla etäisyyksiä, joiden ulkopuolella tarkempi arviointi ei ole tarpeen. Ikävintä asiassa on, että jälkikäteen rakennuksiin yltävää tärinää on usein mahdotonta torjua. Kaupunkisuunnittelussa jos missä aikaperspektiivin tulisi olla vähintään sata vuotta, mutta uusia linjoja suunnitellaan jo täyttä päätä ennen kuin edes tämän päivän ongelmia on selätetty.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Näkökulma: Rakennusfyysikolle riittää uusia huolenaiheita”
Mölsä kirjottaa semmosista asioista, joista tiedettiin jo 90-luvulla. Taisit itekkin olla muuten sillo TTKK:ssa. Kyllä me tiedettiin ja tiedetään enemmän nykyään. Mut kukaan ei toteuttanut niitä silloin.