Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Kruunuvuorensillat on ollut vaativa työmaa meren yllä ja alla

Helsingin merellistä maisemaa on viime vuodet hallinnut valtava siltarakennushanke, joka yhdistää toisiinsa vanhoja ja uusia kaupunginosia sekä parantaa merkittävästi liikkumista näiden välillä.

Kruunuvuorensilta on yksi Suomen mittavimmista ja vaativimmista siltahankkeista ikinä. Sillan rakenteilta vaaditaan 200 vuoden käyttöikää, mikä johti huimiin innovatiivisiin ponnisteluihin sekä vaativan betonitekniikan kehittämiseen.
Kuuntele juttu

Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävä Kruunuvuorensilta on valmistuessaan sekä Suomen pisin että korkein silta ja harvinaisuus maailmassakin, sillä näin isoa siltaa ei ole vielä missään rakennettu pelkästään joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn käyttöön.

Silta nousee 135 metrin korkeuteen, ja alituskorkeus on 20 metriä. Kokonaisuuteen kuuluu myös Finkensilta sekä Korkeasaaren esirakentaminen. Työmaalla työskenteli parhaimmillaan noin 250 työntekijää.

Kyseessä onkin Työyhteenliittymä Kruunusiltojen projektipäällikön Jari Humalajoen mukaan teknisesti Suomen haastavin kohde perustuen moneen eri seikkaan eikä suinkaan vähäisimpänä 200 vuoden käyttöikävaateeseen. Tämä vaatii erikoismateriaalien käyttöä, työskentelyä syvällä meren alla sekä poikkeuksellisen korkealla.

”Maailmanmitassa harvinaista on vaakasuunnassa kaareva vinoköysisilta, jossa on pyloni keskellä siltaa. Tämä tuo myös kuormanhallintaan omia vaikeuksiaan. Keskeinen tavoitteemme on kuitenkin toteuttaa hanke korkeatasoisesti, aikataulussa ja turvallisesti.”

Hankkeeseen Suomen kokeneimmat sillanrakentajat

Teräsrakennesuunnittelu hankkeessa käynnistettiinkin omalla riskillä jo ennen kuin urakka oli edes varma, koska aikataulun tiedettiin olevan hyvin tiukka ja teknisesti vaativa. Hankkeeseen on haalattu myös Suomen kokeneimmat sillanrakentajat. Työmaa on jaettu viiteen eri lohkoon, ja näistä kullakin on omat työmaapäälliköt, jotka vastaavat oman lohkonsa aikatauluttamisesta. Myös aliurakoitsijat ovat tässä mukana, mikä sitouttaa heidän tekemisiään.

Kruunusillat, siltaurakka

  • Urakoitsija Työyhteenliittymä Kruunusillat (Kreate ja YIT)
  • Tilaaja Helsingin kaupunki
  • Rakennussuunnittelu WSP Finland
  • Kokonaisurakan arvo Noin 130 miljoonaa euroa
  • Aikataulu 9/2021 – vuoden 2025 loppupuoli

Humalajoki painottaa, että aliurakoitsijoiden valinnassa raha ei ole ratkaissut, ketkä on valittu työmaalle. Osaaminen ja luotettavuus ovat olleet keskeiset valintakriteerit.

Siltahankkeen toteutus vaatiikin ainutlaatuista yhteistyötä, tarkkaa suunnittelua, huolellista aikataulutusta sekä vaativia teknisiä ratkaisuja, kuten vedenalaisia massiivivaluja, mittatarkkoja merinosturilla tehtyjä kansilohkoasennuksia ja erittäin haasteellista logistiikkaa. Ja vaikka kyseessä on kokonaisurakka, niin urakkaan kuului myös suunnittelua, kuten muun muassa Kruunuvuorensillan teräsrakenteen asentamissuunnitelma ja konepajakuvien tuottaminen.

”Näin teknisesti vaativan kohteen onnistumisen edellytys on ajantasaisen suunnittelutiedon saanti työmaalle ja joka osapuolelle. Missä olemme olleet selkeästi edelläkävijöitä, on virtuaalinen rakentaminen”, työyhteenliittymän suunnittelupäällikkö Aki Kopra painottaa.

”Myös kaikki tukitelineet on mallinnettu ja suunniteltu paikan päällä yhdessä asentajien kanssa.”

Hankkeessa on myös kehitetty ja sovellettu edistyksellistä betoniteknologiaa, jossa on käytetty hankekohtaisia erikoisbetoneja sekä reaaliaikaista lämpötilan sekä lujuuden seurantaa. Työmaa on ollut myös kansallinen edelläkävijä betonin jäähdytyksen hallinnassa.

Laajan tietomallien ja rakentamisen tietojärjestelmien hyödyntämisen ansiosta projekti on voittanut kansainvälisen Tekla Global BIM Awards -pääpalkinnon sekä saanut ykkössijan myös kilpailun Infrastructure project -kategoriassa. Hanke toimiikin mallina tuleville infrahankkeille.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kruunuvuorensillat on ollut vaativa työmaa meren yllä ja alla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat