Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Garden Helsingille takaisku – hallitus veti hankkeelta poliittisen tuen

Hallitus käynnistää selvitystyön siitä, millaisia ison kokoluokan tapahtumapaikkoja Suomeen tarvittaisiin.

Havainnekuva Garden Helsingistä. Kuva: Arkkitehtuuritoimisto B & M
Kuuntele juttu

Valtioneuvosto päätti ylimääräisessä yleisistunnossa maanantaina 20.7.2026 eduskunnalle annettavasta tiedonannosta puoliväliriihen Garden Helsinki -hanketta koskevasta ehdollisesta tukipäätöksestä ja Suomen kulttuuri- ja liikuntapaikkarakentamisesta.

Puoliväliriihessä 2025 hallitus keskittyi talouskasvua vahvistaviin toimiin. Yksi hallituspuolueiden yhteisistä päätöksistä oli, että valtio varautuu ehdollisesti rahoittamaan Garden Helsinki -hankeen monitoimiareenan ja jäähallin osuutta 10 prosentin suoralla tuella, eli 35 miljoonalla eurolla. Kokonaisuudessaan hallituksen investointiohjelma on noin 4,7 miljardia euroa.

Tiedonannossa todetaan, että Garden Helsinki -hankkeen suunnitelmat ja aikataulu ovat muuttuneet kehysriihen jälkeen. Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät kokouksessaan sunnuntaina, että poliittista tukea hankkeelle ei enää ole.

Ylimääräisessä istunnossaan hallitus päätti käynnistää selvitystyön, jonka tavoitteena on määrittää valtiontuen hakemiselle yhdenmukainen ja selkeä väylä sekä kriteeristö. Samalla selvitetään, millainen kapasiteettitarve Suomessa on ison kokoluokan tapahtumapaikalle, millaisia vastaavia kansainvälisiä esimerkkejä Suomen lähialueilla on ja millaisia hankkeita Suomessa on parhaillaan suunnitteilla.

Selvitys valmistuu keväällä 2027 ja on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Garden Helsingille takaisku – hallitus veti hankkeelta poliittisen tuen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat