NCC kirii Skanskan ja YIT:n perässä työturvallisuudessa

NCC-konsernissa on pystytty vähentämään tapaturmia 40 prosenttia vuoteen 2011 verrattuna ja Suomessa hieman enemmänkin. Työturvallisuuspäivä on ollut yksi selkeä keino lisätä työturvallisuutta. Suomessa NCC:n tapaturmataajuus oli silti viime vuonna nelinkertainen Skanska Oy:n verrattuna ja heikompi kuin esimerkiksi YIT:llä ja Lemminkäisellä.

NCC rakentaa Eteralle senioriasuntoja Helsingin Kamppiin

Eläkevakuutusyhtiö Etera rakennuttaa seniorivuokra-asuntoja Helsingin Kamppiin. Pohjoiselle Rautatiekadulle nousevan talon kokonaisurakoinnista vastaa NCC Rakennus Oy. Kohteen pääsuunnittelija on Kirsti Sivén ja Asko Takala Arkkitehdit Oy. Rakennustyöt ovat jo alkaneet, ja talo valmistuu alkuvuodesta 2016.

NCC rakentaa 48 miljoonalla eurolla tiloja Tampereen yliopistolle

NCC on saanut Suomen Yliopistokiinteistöiltä urakan toteuttaa Tampereen yliopiston käyttöön 25 400 neliön laajuisen rakennuksen. Rakennukseen tulee lääketieteen tutkimus- ja opetuslaboratorioita sekä hallinnollisia tiloja. Urakan arvo on noin 48 miljoonaa euroa.