Infra-alan tuottavuusloikka vaatii elinkaariajattelua

Infra-alan tuottavuus on polkenut paikoillaan vuosikymmeniä Suomessa ja myös kansainvälisesti. Digitalisaatiosta haetaan vauhdittajaa tuottavuuteen, ja potentiaalia sen hyödyntämisessä onkin merkittävästi. Suomessa on osaamista ja myönteinen tahtotila infra-alan digiloikan ottamiseksi. Kuitenkin tärkeä avain tuottavuusloikkaan on elinkaariajattelu.

Yksi pullonkaula infra-alan tuottavuudessa on puutteellinen tiedonsiirto ja -hallinta. Tietoa siirretään ja hallitaan yleensä hyvin yhden työvaiheen sekä organisaation yhden yksikön sisällä, mutta ongelmana on tiedon siirtyminen työvaiheesta tai yksiköstä toiseen. Suunnittelu- ja rakennusvaiheen sekä infran käytön ja ylläpidon rajapinnoissa hukataan paljon tietoa.

Merkittävä syy puutteelliseen tiedonvaihtoon on elinkaariajattelun liian vähäinen painoarvo. Eri vaiheissa pohditaan liian vähän, miten voidaan tuottaa tietoa, joka hyödyttää muita vaiheita mahdollisimman paljon. Tietoa on paljon, mutta se on hajallaan ja vaikeasti löydettävissä. Jotta tieto saadaan siirtymään eri vaiheiden ja yksiköiden välillä kaikkiin suuntiin, tarvitaan elinkaariajattelua. Infra-alalla tulee nähdä tiedon hyödyntämisen merkitys kaavoituksesta infran käyttöön ja kunnossapitoon. Ilman tätä näköalaa parhaimmatkaan tiedonhallintajärjestelmät eivät ratkaise pullonkaulaa tiedon siirtymisessä.

Toiseksi elinkaariajattelua tarvitaan investointivaiheessa, hankkeiden tilaamisessa ja erityisesti kustannusten laskennassa. Liian usein hankinnassa kiinnitetään huomiota vain yhden vaiheen kustannuksiin. Kuitenkin kaavoitus-, suunnittelu- ja rakennusratkaisuilla on iso merkitys infran käyttöön ja kunnossapitoon. Kalliimpi toteutusvaihtoehto saattaisi vähentää kunnossapitokustannuksia merkittävästi.

Suomessa on olosuhteiltaan samankaltaisia teitä, joissa osassa päällyste kestää neljä vuotta ja osassa 20 vuotta. Syynä siihen, että joku tie pitäisi päällystää viisi kertaa useammin, saattaa olla säästäminen rakentamisvaiheessa. Toisena esimerkkinä voi mainita katujen talvihoidon. Lumensiirto on todella kallista, joten jos se voidaan välttää, kaupungit säästävät parhaimmillaan kymmeniä miljoonia vuositasolla. Ratkaisuna ovat lumitilat katujen varressa, jotka tulee ottaa huomioon jo kaavoitusvaiheessa. Ellei lumitilaa ole mahdollista jättää, voidaan kaavoitusvaiheessa suunnitella alueelliset lumensäilytyspaikat, jolloin lunta ei tarvitse siirtää pitkiä matkoja.

Käyttö ja kunnossapito ovat ajallisesti infran ylivoimaisesti pisin vaihe, joten sen vaiheen aikaisten kustannusten pienentäminen vähentää huomattavasti kohteen elinkaarikustannuksia. On myös tärkeää, että kunnossapitovaiheesta tulee tietoa suunnitteluun ja rakentamiseen, jotta osataan tehdä entistä parempia ratkaisuja.

Kolmanneksi elinkaariajattelua tarvitaan hankkeiden toteuttamisessa. Yhteistyötä tulee parantaa infran koko elinkaaren läpäiseväksi. Tilaajapohjaisuudesta pitäisi mennä kohti omistajapohjaisuutta, jolloin koko hanke tehdään mahdollisuuksien mukaan tilaajien, suunnittelijoiden, rakennuttajien, urakoitsijoiden, kunnossapitäjien ja infran käyttäjien yhteistyöllä.

Alliansseista pitäisi ottaa hyviä käytäntöjä myös pienempiin hankkeisiin. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki tahot. Suunnittelijat, rakentajat, kunnossapitäjät ja infran käyttäjät voivat kommentoida toistensa ideoita eri vaiheissa, jolloin lopputuloksessa on otettu huomioon mahdollisimman laajasti kaikki näkökulmat. Tulevien ammattilaisten koulutuksessakin tulee pyrkiä siihen, että heillä on entistä paremmat valmiudet laajasti infran koko elinkaaren näkemiseen sekä laajaan yhteistyöhön. Ihmiset ne ovat, jotka maailman muuttavat!