Asumisessa voidaan jo pikkuasioilla säästää selvästi sähköä

Energiayhtiö Vattenfall aloitti tammikuussa Vuoden Energiaperhe-kilpailun, jossa kolme suomalaistaloutta on kuluvan vuoden aikana pyrkinyt säästämään sähköä. Tavoitteeksi asetettu 5 prosentin nipistys vuotuisesta kulutuksesta on ylittynyt huimasti, sillä kulutus on kaikissa talouksissa pienentynyt 14-18 prosenttia. Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkosen mukaan säästö on kertynyt enimmäkseen pikkuasioista.

Verkkoyhtiöt haluavat eroon pitkistä sähkökatkoista

Verkkoyhtiöt ja Energiateollisuus ry haluavat eroon pitkistä sähkökatkoista. Kesän myrskyt nostivat esiin ikääntyvän sähköverkon haavoittuvuuden sekä yhteiskunnan vaatimukset luotettavasta sähkönsaannista. Verkkoyhtiöt ovat vuosina 2009-2010 yhteistyönä määritelleet tulevaisuuden sähkönjakelun varmuudelle kovat tavoitteet.

Katainen: Veropäätöstä muutettiin varmuuden vuoksi

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan energiaverotuspaketti avattiin varmuuden vuoksi. Kataisen mukaan kukaan asiantuntija ei pysty varmuudella sanomaan, olisiko alkuperäinen verotusratkaisu lisännyt kivihiilen käyttöä ja siten hiilidioksidipäästöjä vuoden tai kahden aikavälillä. Siksi ei voida sanoa, että alkuperäisessä esityksessä olisi ollut varsinaista virhettä.

Energiaveroremontti ei kelpaa vasemmistoryhmille

Eduskunnan vasemmisto-oppositio arvostelee hallituksen energiaverouudistusta epäsosiaalisuudesta. SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Eero Heinäluoma muistutti eduskunnan budjettikeskustelussa, että hallitus on tekemässä merkittävää tulonsiirtoa, jossa kotitaloudet pääsevät maksamaan yksityisen elinkeinoelämän aiempaa vastuuta sosiaaliturvasta.

Keski-Suomen kunnissa kehitetään asuinalueiden energiatehokkuutta

Keski-Suomessa on käynnistynyt kuuden kunnan yhteinen Ekotaajama-hanke. Jyväskylän, Toivakan, Jämsän, Petäjäveden, Multian ja Kannonkosken hankkeessa kehitetään menetelmiä sekä tuotetaan uutta tietoa ja osaamista energiatehokkaiden asuinalueiden kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun. Alueiden kaavoituksen ja maankäytön suunnittelun merkitys on suuri asuinalueiden energiatehokkuuden lisäämisessä.

Uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönotolle 20 prosentin avustus

Hallitus esittää, että ensi vuoden alusta alkaen uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoa avustettaisiin enintään 20 prosentin osuudella hyväksyttävistä kustannuksista. Tuki kohdistetaan asuinrakennusten päälämmitysjärjestelmänä käytettävien maalämpö- ja ilmavesilämpöpumppujen käyttöönottoon sekä pellettilämmitykseen ja muihin puuperäisiin polttoaineisiin siirtymiseen.

VTT kiistää energiatutkimuksensa puolueellisuuden

VTT torjuu epäilyt energiatutkimuksensa puolueellisuudesta. Valtion teknillinen tutkimuskeskus korostaa, että se on tehnyt valtiovarainministeriölle taustaselvityksen, ei veroehdotusta. Keskustelu hallituksen energiaveropäätöksen taustoista sai lisävauhtia torstaina, kun ratkaisun taustalla olleen tutkimuksen puolueettomuus asetettiin kyseenalaiseksi. Helsingin Sanomat uutisoi, että VTT:n tutkimus voi olla puolueellinen, koska sen tekijällä on ollut sidonnaisuuksia turpeen käyttöä edistäviin yhdistyksiin.