Kokeile kuukausi maksutta

Hallitus muuttaa energiaverotusta maakaasun hyväksi

Hallitus muuttaa energiaverolinjaustaan hillitäkseen päästöjä. Kivihiilen verotus nousee ensi vuoden alussa suunniteltua enemmän suhteessa maakaasuun. Maakaasun verotus kiristyy portaittain, niin että lopullinen taso saavutetaan vasta vuonna 2015.

Tällä aikavälillä esimerkiksi uusi päästökauppakausi ehtii hillitä intoa kivihiilen käyttöön, sillä se rokottaa kivihiiltä enemmän kuin maakaasua.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan maakaasun verotuksen porrastaminen antaa aikaa seurata muun muassa päästökaupan seurauksia.

Hallituksen energiaratkaisuista on noussut keskustelua, kun niiden on arveltu lisäävän kivihiilen käyttöä ja sitä kautta päästöjä.

Muun muassa maakaasuyhtiö Gasum esitteli viime viikolla selvityksen, jonka mukaan maakaasun verotuksen kova kiristäminen itse asiassa lisää hiilidioksidipäästöjä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hallitus muuttaa energiaverotusta maakaasun hyväksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat